Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Keväällä meni Holt naimisiin lesken tyttären kanssa, kesällä tuli Knut maailmaan, kohta sen jälkeen kuoli äiti. Vielä kerran muutti Holt asuinpaikkaa. Hän myi taas kauppansa ja muutti takaisin kaupunkiin, jonne Jaakko Vik vähäistä ennen oli asettunut. Siitä aikain alkoi Holtin »suuri» aika.
Vihdoin kohtasi hän vastustajansa politillisella taistelukentällä. Hamre oli tietysti vanha järkähtämätön tuki ja turva, ja Holt kuului yhtä luonnollisesti vastustuspuolueeseen. Holtia kannattivat käsityöläiset ja hänen työmiehensä.
»Sinä siis et tahdo?» kysyi Holt vielä kerran aivan matalaan. »En.» »Minä pyydän sinua, Vik, minä rukoilen sinua.» »En.» »Ajattelepa, miltä se isästä tuntuu sinä auttaisit ketä tahansa muuta minun sijassani. Minä tahdon tunnustaa kaikki sinulle sinä saat katsoa minun sydämmeni salaisimpiin sopukoihin.
Ei se auttanut, että Holt kohteli häntä niinkuin aikaihmistä ja myönsi hänelle kaikki aikaihmisen oikeudet: Knut piti itsekseen ajatuksensa ja tunteensa mieluummin, kuin hän ne paljasti isän pilkalle.
Niin todellakin, sen vakuutan teille, Holt on ollut puettuna uusimman kuosin mukaan koko kahdeksan päivää.
Ei hän tosin ketään loukannut, mutta ei hän myöskään huolinut entisistä ystävistään paitse Pietarista , ja kaikkeen, mitä tämä tai isä ehdottelivat, oli hänellä vain yksi ainoa vastaus: »En minä huoli.» Holt oli huolissaan. Jos hän vaan olisi uskaltanut sanoa pojalleen: »Knut, sano minulle, mikä sinua vaivaa.
»Isä, minä en voi käsittää, että sinä koskaan olet voinut jälleen päästä pystyyn, niin häpeällisesti kiellettyäsi itsesi. Jotta sinä saatoit. Jotta sinä saatoit tehdä niin!» »Niin jotta minä todellakin saatoin!» toisti Holt hiljaa ja katsoi eteensä hajanaisella katseella. »Luopua taistelusta nyt, sen minä voin ymmärtää nauraa kaikelle, huolia siitä viisi!
Hänhän oli pannut liikkeelle kaikki portugalilaiset kauppaystävänsä saadakseen jotain tietää. »Sinä olet kuullut, että minä aioin mennä naimisiin?» Knut kysyi edelleen. »Niin kieltämättä » »Se on totta.» »Mutta ?» »Hän kuoli.» Holt katsoi sääliväisesti poikaansa. »Poika parka, sinulla siis on surua. Nyt minä ymmärrän, että sinun mielesi » »Sinä erehdyt isä. Minä en häntä sure.»
Holt nauroi ääneensä. »Vihdoinkin!» huudahti hän ja hän tunsi, ettei hän kuitenkaan olisi voinut niin helposti luopua siitä, jonka puolesta hän monen vuoden kuluessa oli kaikki uskaltanut. He jäivät istumaan hetkeksi ja puhelivat keskenään. Knutilla oli aina kysymys kielellä, saamatta sitä lausutuksi.
Mutta kerjätä, valehdella, olla heidän nöyränä palvelijanaan Isä, miksi sinä sen teit?» »Niin miksi?» toisti Holt samalla hiljaisella rukoilevalla äänellä. »Minulla oli poika » »Poikako? Minunko tähden, minun !»
Päivän Sana
Muut Etsivät