Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. toukokuuta 2025
"Uskon, sen minä uskon, todellakin, jos Hjalmar on niin rehellinen mies, kuin minä hänen kuvittelen." Dora pitkitti vielä rauhoittaen ja lohduttaen, ja se onnistui; mutta Annette melkeen jumaloitsi uutta ystäväänsä; sillä hän taisi niin lohduttaa, niin rehellisesti ja vilpittömästi keksiä keinon, kuin ainoastaan lapsi voi sen keksiä.
"Kun Hjalmar saa tämän kuulla, hän joka tietää miten minä inhoan Svaningia, ajattelee hän: Annette oli kuitenkin kohtaloansa parempi." PERINT
"Pyydä hän olemaan tervetullut." Nyt tuli katteinin rouva sisälle. On suuresti mieltä masentavaa astua huoneesen, jossa muutamat henkilöt ovat laskeutuneet aivan mukavasti istuimillensa ja heittävät hätäisiä silmäyksiä tulijaan. Niin tapahtui tässä. Rouva Bernhard sai astua esille, ennenkuin kukaan paitsi luutnantti Hjalmar oli hänen huomaavinansa.
"No tuhat tulimmaista kun Annette ja Hjalmar ovat kihloissa," kuulin äänen kuiskaavan takanani; hän oli pitkä kuninkaallinen sihtieri, jota nimitettiin "kaikkitietäväksi," toista nimeä en kuullut tuolla laihalla kuviolla.
"Uutisasukkaan tytär ... niin, häntä Hjalmar rakastaa ja minä rakastan myös häntä ... ja siitä tulee äiti iloiseksi ja Antti riemastuu niin ikään ja hämmästyy samalla, sanoessaan: nyt ei ole enää puulusikalla lyijyharkkoa sydämessä". Näin sanoen kiiruhti hän äitinsä luokse.
"Sitäpä en niin tarkoin muista, mutta sen hän kyllä käsitti, että hän saa odottaa, se on tietty." Luutnantti Hjalmar oli siihen aikaan melkeen joka päivä kamreerin luona, vaikk'ei hän papan eikä mamman mielessä saanut samaa suosiota kuin asessori Svaning, joka ihan säännöllisesti kerta viikossa tervehti heitä, puhuakseen kamreerin kanssa Napoleosta ja rouvan kanssa hyveistä.
Hän hymyili, niinkuin sanottu on, ja oli suloinen kaikkia kohtaan, paitsi yhtä; ja hän oli luutnantti Hjalmar, ihan varmaan kaunein mies koko joukossa, sinun nöyrin palvelijasi siihen luettuna. Minä en ole milloinkaan nähnyt niin jalosti mieheviä ja samalla leppeitä kasvonjuonteita, kuin hänellä.
Sunnuntaina menemme päivälliselle Hjalmarille, minä autan Annettea, sillä niin hän on pyytänyt; hän näet osaa vähemmän kuin minä, Annette raukka, mutta kyllä se onnistuu." Aivan oikein oli Hjalmar, tietymätönnä kaikista huolista, äkkiä, kysymättä, kutsunut molemmat papinperheet sunnuntaiksi päivälliselle.
"Niin, se on niinkuin minä olen aina luullut, Hjalmar on huono ihminen," sanoi rouva; "Jumalan kiitos, se antaa Annettelle voimaa unhottamaan tuon ilkiön." Annette kumartui kirjansa ylitse, hän tunsi ettei hänellä ollut sitä voimaa mutta hän alkoi uskoa. "Se on siis yleisesti tunnettu?" kysyi hän vapisten äitiltänsä.
Köyhyyden riemuja, Hjalmar, en milloinkaan voi unhottaa." "Mitä siis?" "Niin, katsos, nyt tarvitsee olla koko maailma ja kaikki mitä siinä on tarjolla, että jollain tavalla ... jollain lajilla, Hjalmar, ilahuttaisi minua.
Päivän Sana
Muut Etsivät