Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. toukokuuta 2025
"Niin, Dora, sen luulen minä, mutta me kannamme ne yhteisesti, ja eihän se sitten ole kuin puoliksi raskas. Siinä juuri on avioliiton siunaus: iloitsemme kaksinkertaisesti, mutta murehdimme puoliksi kumpikin; sentähden Jumala tahtoo että kaksi yhteisesti taistelemat elämän lävitse." Nyt tulivat milleriläiset ja Hjalmar.
"Hänellä ja luutnantti Hjalmarilla oli todellakin mieltymystä toisiinsa." "Ei, hyvä asessori, mistä sen käsityksen saatte? Hjalmar? Ei totta tosiaan, häntä ei voinut reiviin verrata." "Mutta se täytyy teidän kuitenkin tunnustaa, että Hjalmar oli harvinaisesti sivistynyt ja siisti nuori mies," sanoi asessori, "jaloluontoinen mies, niinkuin minä luulen, vaikka hänen varansa onnettomasti..."
"Oi, te ette ole milloinkaan häntä tunteneet, äitini". "Olen, enempi kuin hyvästi; kokemus vaikuttaa että minä näen sinua kauemmaksi, lapsi. Hjalmar oli aina liiaksi jäykkäniskainen ja kylmä tehdäkseen vaimon onnelliseksi. Olisit nähnyt Milleri vainajan, miten huomiollinen hän oli minua kohtaan.
Hjalmar oli niin ikään kuullut useampia kertomuksia Annetten lapseksisottamisesta, yhden toistansa kummallisemman, mutta hän ei ollut niihin kiintynyt; hän ei pitänyt erittäin tärkeänä, mistä Annetten syntyperä johtui, kun hän vaan oli hyvä tyttö. "Hänen täytyy tehdä selko itsestänsä," sanoi hän miettien, "hän on minulle aivan käsittämätön." Sen päätöksen tehtyään hän meni.
Hjalmar oli nimittäin lujasti päättänyt ensi tilaisuudessa ilmoittaa kaikki vanhemmille, ja se oli Annetten mielestä enemmän kuin tottelemattomuus. Kamreeri rouvinensa olivat tavallisessa mielentilassa, joka ei ollut erinomaisen hauska, ja Hjalmar mietti miten asia oikeastaan onnistuisi; sillä epävakaista on valmistautua kosioimaan, uhalla että vanhemmat antavat rukkaiset.
Annette katseli alespäin; hän ei vastannut, mutta äkkiä juoksi pari kyyneltä ales ruusun punaisia poskia myöten. "Olenko minä siis niin häijy, Hjalmar, sano, olenko min häijy?" "Et, Annette; mutta et tahdo kuulla hyvää sydäntäsi. Seuraa luontoasi ... sen täytyy jalostua eikä huonontua sivistyksestä. Sen tulee onnessa ylentyä eikä alentua." "Hjalmar, sinä suot siis minulle anteeksi," pitkitti hän.
Käten' ottaen hän lausui: "Hjalmar, Mulle miks' yhä rakkaamp' oot? Aikaiseen Oihonnan jo olit kulta, Sinun olin ennenku sinut näin. Miks' ei jäänyt lempen' semmoiseksi! Silloin salata rohkenin Mit' en sulle voinut ma ilmi antaa, Kun sun ylpeyttäsi pelkäsin. Onnen tunsin ja tuo onni mulle Hjalmariakin kalliimp' ol'; Isäksein Morannalia mä kutsuin, Hänen tyttäreksehen luulit mun.
Turhamielisyyden, tarpeen viimeisessä tuokiossa noukkia yleisön ihailemista säilytti hän itseänsä sillä edellyttämisellä, että rakkaus on sitä pyhempi, mitä enemmän se oli salattuna. Tällainen väli oli kestänyt lähes vuoden, kun muuanna iltapäivänä vanhukset, Annette ja Hjalmar istuivat tavallisuuden mukaan seurusteluhuoneessa.
Kun hänen miehensä oli virkamies, luulee hän olevansa oikeutettu sanomaan meille tyhmyyksiä. Eikö se ole kauhistavaa, herra luutnantti, peräti kauhistavaa?" Kamreeri kiirehti tyttärensä luokse ja Hjalmar jäi niin muodoin yksinänsä. Hänen kasvonsa olivat silloin synkät, kuin taivas. Hän meni ikkunaan ja silmäili yli kadun.
"Tätä ette saa mainita tyttärellenne," virkkoi asessori lopuksi. "Hjalmar on yksi monista, jotka jumaloitsevat häntä, eikä ole sovelias antaa hänen sitä tietää ennenkuin asia on varma; nyt se on ainoastaan juorupuhe ... huhuja ei käy uskominen."
Päivän Sana
Muut Etsivät