Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. kesäkuuta 2025
Silloin kolmikannassa rymistettiin taas pirttiin, istuttiin penkille, kädet helmoihin ja katsottiin myötään kattoon lamppua. Siinä sitten tuumittiin mitä saavat tuliaisia. Hilmalle isä oli luvannut tuoda aapisen, semmoisen punakantisen kuin Elsallakin oli ja jossa oli kukko lopussa. Helli vain odotti "hirveän paljon" makeisia, "vittiinkin kymmenen viititoitta paljon." Elsa ei tiennyt mitä hän saa, vain jotakin hänkin arvasi saavansa.
Minä toivotan Hilmalle onnea ja lykkyä. HILMA. Kiitoksia. Mutta mistä Sihvonen tietää minulle onnea toivottaa? SIHVONEN. Minähän näin teidän Karihaaran kanssa ajelevan kääseillä eilen illalla. Ja olenhan minä ollut vähän niinkuin puhemiehenäkin. Minähän Hilmalle sanoin, että Karihaara tykkää Hilmasta ja että toista se on Karihaara kuin se rumpari. Minä tulin tapaamaan sitä rumparia.
Hilma olisi niin hyvä ja laittaisi minulle kohta vuoteen, minä en ole terve, sanoi hän Hilmalle, joka jo toi uunin eteen sylillisen pieniä koivuhalkoja. Minä näen sen, että maisteri on sairas, sanoi Hilma osanottavasti huolestuneena. Henrik kulki edestakasin huoneessa ja hampaat kalisivat hänen suussaan. Kauan hän ei jaksanut kävellä, vaan istui tutulle paikalle sohvalle ja käpristi jalat alleen.
Fabu se oli se issikka, joka oli vuosikymmenen tässä talossa asunut ja jota Hilma ja hänen sisarensa sanoivat Fabuksi. Hänen oikea nimensä oli Fredrik Fabian Karlsson. Henrik antoi rahat Hilmalle. Mutta eikö pitäisi käskeä tohtoria, jos se on jotain vaarallista? Fabuhan voisi senkin tehdä, sanoi Hilma. Ei, ei, ei suinkaan. Tämä menee kyllä ohitse. Pitääkö olla jotain syötävää?
Muista lapsi vanhaa Inka Pietaakin." Kun Elsa oli kääritty turkkeihin ettei näkynyt kuin kaksi kiiluvaa silmää ja pantu sohvalle istumaan siksi aikaa kuin rekeen oli kaikki laitettu valmiiksi, selitti hän vielä kerran Hilmalle ja Hellille että isä on tullut kotia ja tuonut kultakanteleen, jolla soittaa...
Niin, niin, en tahdo koskaan enää mitään aikeita itseni suhteen pitää, vaan missä minua tarvitaan, sinne menen. Henrik otti nyt taskukirjastaan esiin ne lehdet, jotka hän oli Gabrielin luona kerännyt, ja antoi ne Hilmalle. He katselivat niitä hyvän aikaa ja arvostelivat. Voi, voi, sentään, Hilma, kyllä minun tulee teitä kaikkia ikävä, sanoi Henrik ikäänkuin hyvästiksi.
ONNI. Josko minä olin täällä? REETTA. Niin, hän sanoi, että hänellä oli asiaa herra Onnille, ja pyysi, ettette menisi, ennenkuin hän on saanut teitä puhutella. ONNI. Jahah, kyllä. Minä odotan. Mikähän asia tuo mahtanee ? Mutta minne minä siksi aikaa panen tämän paketin? En tahtoisi, että kukaan saisi sitä nähdä, ennenkuin olen sen Hilmalle antanut. Pistäisinköhän sen tuonne sohvan taakse?
Osaako Iidu neuloa? Ei. Kuka Iidun vaatteet laittaa? Ei kukaan. Eikö äitikään? Ei äiti jouda. Voi lapsi parkoja! Jos sinustakin tulisi mitä tahansa, en ihmettelisi. Tahtooko Iidu korpun? Joo! Entäs Hilma? Kuinka vanha Hilma on? Kahdeksan. Osaako Hilma sanoa kiitoksia? Ei se osaa. Pelkää niin. Tässä on Hilmalle korppu. Kiitä, Hilma! Ei se uskalla kiitä nyt! Entäs Akku? Ota lakki päästä. Kiitä nyt.
Reettaa en voi lähettää, sillä silloin tulisi kaikki paikalla ilmi, ja Hilmalle taas en viitsi tästä puhua, niin että olen senvuoksi ajatellut, että jos sinä, kunnon veli, tekisit minulle sen hyvän työn ja auttaisit minua siitä pahasta pulasta, johon nyt olen joutunut ja ONNI. Ha ha, sekö se olikin tuo asia, jos setä ? KAMREERI. Sehän se oli. No, suostutko sinä?
Kas, sepä tulee maistumaan, se! Tulehan nyt, mokomakin potilas! KAMREERI. Kiitoksia, mamma kulta, kiitoksia paljon! ROUVA (Hilmalle, joka aikoo mennä vasemmalle):
Päivän Sana
Muut Etsivät