United States or Ecuador ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun Åke lähti Bengtin luota, vapisi hän vielä mielenliikutuksesta; mutta kun hän kulki katua ja yöilma sai rauhottaa hänen kiihtyneitä hermojaan, levisi vähitellen hänen sydämeensä levollisuus, joka seuraa sielun myrskyjä, kun tunnemme, että olemme koonneet olentomme paraat voimat ikäänkuin yhteen pisteeseen, määrätyksi sanaksi tai teoksi, ja että osuimme maaliin, johon tähtäsimme.
Olenko minä aivan hullu? Mitä minä ajattelen! Olenko kadottanut järkeni? Vai olenko ehkä mustasukkainen? Kenelle? Mikolleko? Tämä oli hänestä jo liiaksi naurettavaa... Hänkö, joka ... hänkö mustasukkainen sellaiselle...? Hän naurahti ylenkatseellisesti, kirosi hermojaan ja nakkasihe taas vuoteeseensa. Mutta hän ei sittenkään saanut unta silmiinsä eikä Elliä pois mielestään.
Mutta kun kumminkaan ei maksa vaivaa kiihottaa hermojaan äärimmilleen, niin pyydän sinua menemään makaamaan ja levon kautta valmistautumaan ottamaan vastaan kaikkea, mikä huomenna saattaa meitä kohdata." Viimeinkin onnistuin saamaan hänet seuraamaan neuvoani, vaikkakin hänen kuumeisesta tilastaan ymmärsin ettei voinut suuresti toivoa hänen pääsevän uneen.
Vaimoni viihdytteli hänen kiihoittuneita hermojaan ja sanoi meidän mukavan nojatuolimme aina häntä odottavan uunin ääressä. "Ja te tiedätte", jatkoi hän, "huonekalumme ovat niin yksinkertaiset, ettei meidän koskaan tarvitse niitä varjella; ja mattomme niin halvat, että aurinko mielellään saa niille paistaa, ja niin elämme päivänsäteitten ja kukkien keskessä."
Saulus ei havainnut siitä muuta kuin kohinan, joka kiusasi hänen vaivaantuneita hermojaan, ja ohikulkijain tuuppaukset, kun hän ei sokeutensa tähden voinut tarpeeksi pian väistyä; Joel taas oli niin levoton ja liikutettu, ettei hän voinut ajatella muuta, kuin miten varovaisimmin voisi johtaa herraansa tungoksessa. Sillä välin he olivat tulleet Judaksen talolle.
Mutta Sissin täytyi jäädä sanatorioon hermojaan hoitamaan. Niin sanoi neiti Västman. Lähtöpäivän aamuna Sissin silmät olivat yön itkusta niin turvonneet että hän näytti puoli sokealta. Neiti Västmankin tuntui hieman levottomalta ja tuon tuostakin hän siveli leukaansa vasemmalla kädellään, samalla kun hän oikealla taputti Sissiä hiukan umpimähkää, milloin olalle, milloin vyötäisille.
Mutta ei enempää kuin moni muukaan nainen, joka oli sattunut hänen tielleen ja jonka ohi hän oli kulkenut hattuaan kohottaen. Hänen rakkautensa Signeen oli ollut toista. Se oli ainakin kummunnut suoraan sydämestä ja hallinnut kauan hänen hermojaan. Mutta sekin oli jäänyt vain nuoruushaaveeksi, vain mielikuvaksi. Eikä hän koskaan muistanut oikein todenteolla himoinneensa Signeä.
Saattoihan hän huomennakin tuon ostoksensa suorittaa. Mutta jälkeenpäin hän oli moisesta aina kovin vihainen itselleen. Hän huomasi olleensa liian paljon yksin ja haki hakemalla ihmisiä. Saattoihan ihminen vähemmästäkin hulluksi tulla! Ja eiköö ollutkin väärin näin järjettömästi hermojaan jännittää, kun hän itse tiesi kuitenkin, ettei hänellä siinä suhteessa ollut liikoja kerskumista?