Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Iloisesti silmä Voiton tulta lyö; Sieluss' on jo päivä, Paennut on yö. »Minä elän!» Vainen Niin hän virkahti: Iki-elon maille Henki kohosi. Henki, siellä nauti, Nauti ainian Eloa jot' ilo Taivon avaran, Kirkastaa; ah! sinne Taiston ankaran Kautta kulkus pyrki Rauhan rantahan. Viipurin linna.
Ma metsän syngikköhön kömpisin, Ett' ihmissilmä hyljättyä ei Sais nähdä, eikä viime tuskaani; Vaan raajat tahtoa ei tottele, Ja kuolon puuska syöntä jäädyttää... On mennyt ... tyhjään mennyt kaikki tyyni, Mi hohdolla, jon hornan henki lainas, Mun pillomuksen kuiluun viehätti, Ja syömen valhe-unelmilla hurmas. Ylt' ympäri ma aaveita vaan nään.
Hän on, raukka, harppaillut viimeisen henkensä kaupalla, kaapaissut maata varpaat harrallaan, epätoivoisen pitkin laukoin. Se on kai tuo viimeksi ammuttu, jonka olin haavoittanut puolentoista sadan askelen päähän ja jonka koirat ottivat niityllä kiinni. Rääkyi niin pahasti, henki oli sitkeässä, eivätkä saaneet sitä tapetuksi, ennenkuin minä tulin ja poljin anturan korolla rikki pään.
Toinen hänen mielilauseensa oli tämä. "Terve henki pitää ruumiin terveenä. Huokukaa sisäänne päivän aatteet, luovuttakaa itsestänne eilispäivän aatteet. Mitä huomispäivään tulee, on kyllä aika sitä ajatella, kun se tulee täksipäiväksi."
Halasi sitten kaulaani ja otsaan mua suuteli ja lausui: »Ylväs henki, siunattu olkoon sinun kantajasi! Maan päällä tuo ol' ylpeä; ei hyvä korista mikään hänen muistoansa, siks varjonsa niin tääll' on raivon vanki. Niin moni pidetään maan mahtavana, mi täällä vain kuin sika suossa seisoo, jälkeensä jättäin kauhun, halveksunnan.»
Suuri Henki opetti esi-isiänne, tytär, tekemään ruutia ja pyssyjä, jotta voisivat karkoittaa indianit pois maasta. Kohta ei ole yhtään punanahkaa maassa. Kun John menee pois, jättää viimeinen nämä vuoret ja koko hänen sukunsa on kuollut."
Olemme aamun sukua Ja uuden ajan vahtia, Mi läpi yön ja kuoleman Vaan syöksee innossaan; Ja valtamme on rajaton, Sill' toivon maa se meidän on, Ja meidän on tuo vastaisuus Ja myös sen kaunoisuus. Ja maamme, valon morsian, Saa suuruuden ja kunnian; Me itse kuolkaamm' unheesen, Kun järven aaltonen; Sill' varjot täältä häviää, Vaan henki pysyy jäljellä; Niin vartijat myös pysyvi, Kun valon voimaki.
"En huoli yhtään, jos jalka jääkin koukkuun, kun waan muuten paranen", sanoi sairas uhraawaisesti. Kowalta, surkealta tuntui minusta tuo uhraus. Parhaassa nuoruuden ijässä olewa nuorukainen olisi antanut jalkansa, olisi jäänyt ijäksensä rammaksi, waiwaiseksi, kun waan olisi saanut henkensä pitää; kallis, rakas on henki kaikelle eläwälle. Näin kului aika. Haawa juoksi myötäänsä kowasti märkiä.
Tuo asumus siellä sisällä on tulta ja puuta suurimmassa määrässä; Herran henki on sytyttävä sitä ikäänkuin tulikivi-virtaa." "Kuules Saara, etkö luule että voisit lukea jotakin muuta?" kysyi Worse levottomasti. "Helvetin piinan päiviä", jatkoi Saara lukemistansa, "tulee aina kestämään eikä sen vuodet koskaan lopu.
Kärsimättömyyteen oli yhtynyt epäröiminen. Näiden onnettomien mielentilojen uhri ei ollut kukaan muu kuin Gustaf Ell, jonka mustasukkaisuuden henki oli iltapäivällä äkkiarvaamatta johtanut kauniin luonnon helmaan pääkaupungin hälinästä. Sisältä tuvasta kuului kiivasta sananvaihtoa, mikä sai luutnanttimme vetäytymään piiloon tuvan nurkkauksen taakse.
Päivän Sana
Muut Etsivät