United States or Mongolia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän tunsi itsensä vanhaksi ja yksinäiseksi, tunsi hengessään olevansa vaimostaan eroitetun, ja kuitenkaan ei Yrjöllä vähääkään aavistusta ollut Annan sisällisestä tilasta, ei pienintäkään tietoa siitä, että tämä elpynyt riemu oli vaan sen sisällisen levottomuuden peitteenä, jolla hän sitä odotti, joka yksinomaisesti oli tänä päivänä ollut hänen mielensä ja ajatuksensa esine, hänen pelkonsa ja toivonsa päämaali.
Kuuluu selvästi, että Jussi V:llä tätä sanoessa hampaat natisevat, joten pelkkä ajatuskin sellaisesta mahdollisuudesta on saanut hänet hengessään julmistumaan. Seuraavana perjantaina kylvystä palattuamme kutsuu V. minut telefooniin.
Hän tahtoi kehittää hengessään ja ruumiissaan kaikkea sitä hyvää, kaunista, jaloa ja totta, minkä siemen siihen ehkä oli pantu. Hän tahtoi olla omien aarteittensa kokeiluesine. Hän tahtoi ennen kaikkea olla ehdottomasti puhdas, himojensa tyydyttämisestä täysin vapaa, ei jotain määrättyä tarkoitusta varten, ei oman onnellisuutensa tähden, vaan ilman mitään sivutarkoitusta.
Hänen joustavissa ja sopusuhtaisissa muodoissaan rohkeassa ja uhmaavassa otsassaan ylväässä huolettomuudessaan lannistumattomassa hengessään, joka hänen piirteistään ja katseistaan huokui, hänen huulillaan, silmissään oli elävä kuva hänen maansa urhoollisuudesta sen palvomasta jumaluudesta siinä oli sankaria ja jumalaa!
Tämä pelto on nyt kynnettävä »ilman auran astumatta», ymmärrys puhdistettava niin ettei jälkiäkään näy, ja voima siis ylhäältä otettava. Ilmarinen ei ole neuvoton. Hän on tavannut korkeamman itsensä, hän saattaa vedota siihen niinkuin ihminen, joka uskoo ja tietää, että hän voi hengessään keskustella Jumalansa kanssa; hän kysyy heti Pohjan neidiltä: mitenkä nyt kyinen pelto on kynnettävä?
Hengessään hän jo lähti kapuamaan parvekkeelle, harppasi aidakkeen yli, aukaisi oven... Kaikki pimeätä ... ei sieltä löytynytkään Venetsian yötä. Sitten hän kuuli airon liikettä; kiemuraisen kanavan pimeydestä liukui näkyviin gondooli ja laski sillan luo portaiden juurelle. Veneestä astui pitkä, hartiakas herra, yllä kaapu ja päässä huppulakki.
Vielä sulo Suomessamme Kielet kanteloisen soi, Liikutella tuntojamme Laulun sävel voi. Varmaan Wäinämöinen tässä Hengessään on meitä lässä! Väinön maljaan tarttukaa! Hän se kanteloisen keksi, Hältä laulut ikuiseksi Perinnöks sai Suomen maa! Saakoon sudet lampahiksi Soitto yhä! Tehköön korpit kyyhkyisiksi Laulu pyhä! Hurraa! Vielä vasaroiden kalkkeet Kuuluu; sepät työssä on.
Mutta onko ne saatu saaliiksi 30-vuotisesta vai Puolan sodasta, sen kysymyksen ratkaisu menee minun horisonttini yli ja jätän sen vastaisten taidearkeoloogien selvitettäväksi. No, voiko nyt ihmetellä, että hyvä rouva Bartram uskoi tähän huhuun silloin kun hän tunsi hengessään kehoitusta antamaan kirkolle lahjan?
Niin nöyrästi juhlallinen, niin luontevasti nöyrä, niin teeskentelemättä vakainen, niin vakavasti lempeä, nuorukainen, jonka sydän on rakkaudesta läikehtivä malja ja joka hengessään tahtoisi voimakkaalla syleilyllä nostaa jok'ainoan sanankuulijansa täydellisten onnellisuuteen, mutta joka kuitenkin kaikessa innossaan tuntee oman vajavuutensa, tuntee, että kaiken hyvän voiman lähde on ainoastaan yksi.
Joll'ei se siedä tätä valoa, täytyy meidän, huolimatta kaikesta menestyksestä, jonka se on tähän saakka saavuttanut, uskoa ett'ei se tule olemaan pysyväinen, että se on lankeeva tahi jopa loppuvakin lihaan. Ehkäpä on monikin lukija hengessään minun kanssani käydessään näissä kokouksissa, arvellut: "Jos Jesus apostoleinensa olisi ollut täällä, olisivat he varmaankin surulla lähteneet pois täältä."