Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Mutta yöllä hiipi Juhan äiti aitan ovelle, ja hänkin sai kuulla hänen valittavan: »Voi, minkä teit, Marja! Minkä tähden sen teit?» Sai kuulla sinä yönä ja monena muuna, ei sitä yötä, ettei voihkinut, vaikka päivällä hoilotti ja hekotteli. Marja istuu yksin pienen tuvan kynnyksellä, edessään autio järvi. Tähystää selälle, eikö näkyisi jo tulijaa. Ei näy vielä, mutta huomenna ehkä tulee.
"Kun te nauroitte. Kukas toki nauravalle suuttuisi." "Niin, ja sille joka hyvää tekee." "Niinpä niinkin." Siihen ei emäntä enää jatkanut. Lystikkäästi vaan nauraa hekotteli ja meni noutamaan kahvia. Vieläpä tullessaankin, tarjotinta silmäinsä tasalla kantaen, lepposesti nauroi mustain, tuuheitten kulmainsa alta suurilla läpikuultavilla silmillään valellen Tapanin hymyileviä kasvoja.
Tulehan auttamaan, ettei repeä. Ei se repeä, ei se repeä! ... kas niin, hekotteli Juha, kannattaen verkkoa keskeltä sill'aikaa, kun Marja sitä virepuille levitti. Missä sinulla oli verkot? Siellähän ne oli Heinälahden luhdalla. Siellähän me silloinkin, muistatko? Muistanpa toki, muistanpa hyvinkin. Montako korvollista minä silloin, ensimmäisenä kesänä, suolasinkaan?
Heille vastaili Sakris ylpeänä ja salaperäisenä, että se vieras oli hänen morsiamensa... Uusi morsian! Hän iski ovelasti silmää ja palasi kamariinsa. Ovellakos hän vasta nauraa hekotteli! Sillä Nelma ... nuori ja näppärä Nelma ... hommasi tällä kertaa alushameisillaan: pelkäsi vaalean kesäleninkinsä likaantuvan nokisen uunin ääressä, jota hän ei ollut vielä ehtinyt puhdistaa.
Miltähän nyt näyttikään Hammernäs'issä? lienee siellä varmaankin lehden puhkeamisaika... Hän oli näkevinään vilaukselta äitiään ovella. "Huu ... uh!" hekotteli pursimies aamuilmassa. Valkeista kukkivista mantelipuista tuli silloin tällöin melkein huumaava tuoksu aamutuulehdusten mukana, ja Välimeri oli purppuransinertävänä heidän edessänsä.
Hyvä ajatus! Sukkela ajatus! Se on näin meidän kesken sanoen myös minun yksityinen mielipiteeni. Jaakko Jaakon-Laurin silmät olivat ilkeästi välkähtäneet. Nyt nauraa hekotteli hän tavallista velttoa, viisasta, kylmää ja kyynillistä nauruaan, katsoen rilliensä yli sangen merkitsevästi Paavo Kontioon. Tämä muisti tuon naurun ja tuon katseen heidän vanhoilta toveri-ajoiltaan.
Hän koputti varovasti permantoa sateenvarjollaan ikäänkuin koetellakseen sen kestävyyttä. Samalla katsoi hän nauraa hekotellen merkitsevästi rilliensä yli ystäväänsä. Tämänkin täytyi hymyillä hänelle. Käy sinä sisälle vain! hän sanoi. Olipa se todellakin onnistunut mielijohde sinulta pistäytyä kerran minuakin katsomaan. Niin vai, niin vai, hekotteli Jaakko Jaakon-Lauri.
Hekotteli, naurahteli, hoilotteli saunassa kylpiessään. Mennä lauantaina oli minulla tässä vielä eukko löylyä lyömässä, nyt ei olekaan ei olekaan ei tulekaan lallalaa hilutullallaa! Lyö sinä, äiti, pojallesi löylyä. Samahan se on, kuka lyö. Häh? Meni meni meni minulta akka ryssän rekeen! Vaan entäpä menikin? Otetaan uusi sijaan? Mitä? kysyi hän lakaten hutkimasta. Saa kai sen ottaa uudenkin?
»Ja jos nyt ma virkan teille, että teidän tähden surrut olen kuut ja viikot enkä ennen lähde kuin ma olen ampunut sen oravan oksapuulta, puulta purevaisen sen ja suudellut sen huulta.» »Siispä toivon, että jäätte tänne ikuisesti.» Anja nauraa hekotteli aivan herttaisesti. »Anja! Totta tarkoitan. En kestä enempääni. Mun sydämeni sairas on. Vain teeskelyä on ääni.
Päivän Sana
Muut Etsivät