United States or Jordan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mikä tunne valloittikaan minut kuullessani sen nimen! Eikö puhuja sormillaan osoittanut minua? Ja eikö kaikki luonut silmiänsä minuun, pieneen hämmästyneesen tyttöraukkaan?... Kaikki nuo silmät! Olisin tahtonut voida kätkeytyä maanpovehen!... Ah! mikä hupsu minä olin! Ei minua huomattu enempää kuin ennenkään. Rupesin jälleen hengittämään, mutta voi minua! En ollut muistanut Heintziä.
Joka vuosi heinäkuussa vei hän ympäri olevien kylien mehiläisjaot arolle, missä hän sitten hoiti niitä; sen lisäksi teki hän muutaman päivän vakasen rengin työtä Dierkhofissa. Minä kotiunnuin yhtä pian savimökissä kuin mummoni talossa. Minä autoin Heintziä tattaripuuron syönnissä, ja olin hänen kanssansa heinällä ja niitä korjaamassa Dierkhofiin.
Minun, joka aina ajattelen, kuinka täti Agnes odottaa meitä taivaassa samalla miettivällä, lempeällä katseella, joka hänellä oli, kun hän sairastaessaan vartoi Heintzia ja minua istumaan sänkynsä viereen, minun on sangen vaikea ymmärtää niitä toisenlaisia ajatuksia, joita täti Elsa piti hänestä, kun hän oli nunna.
Spitsin hirveästä haukunnasta kääntyivät vieraat hetkeksi meitä katsomaan, ja yksi heistä, silminnähtävästi nuorin kaikista, uhkasi koiraa kepillänsä, kun se tahtoi häntä lähestyä. Sitten katseli hän Heintziä ja minua tylysti tarkastellen ja käänsi meille selkänsä. Työmiehet olivat alkaneet kaivaa kuoppaa hongan juurelle.
Minä vihasin, vihasin koston haluisesti Heintziä... "Niin typerästi!" olin mumissut hampaitteni välistä "nyt olisi hän aivan kernaasti saanut kertoa tohtori von Sassenin olevan isäni". Vaan ei, hän oli puhunut yhtä viisaasti kuin itse Salomokin, ja minä olin erittäin suuttunut häneen. Minä läksin pensastosta. Dierkhofista ei enää noussut savukiehkuroita ilmaan.
Ilseä ja Heintziä, Spitsiä ja Miekeä sekä vanhaa honkaa tuolla kukkulalla ja sinistä taivasta " Minä vaikenin äkkiä häpeästä. Enhän minä puhunut totta. Semmoista harrasta, puhdasta rakkautta koko maailmaa kohtaan ei minulla enää ollut. Juuri tänään olin minä ollut häijy, hurja olento. Sanoisinko minä hänelle sen?
Ilse tiesi tosin, että minä itkin, kun hän oli liian ankara Heintziä kohtaan; mutta se oli ihan toista, häntä rakastin minä ensimmäisestä lapsuudestani saakka vaan mitä vento vieras mies minuun koski?
"Tässä, ajattelematon lapsi, ovat uudet kenkäsi," lausui hän osoittaen sormellaan vuoteeni vieressä olevan tuolin alle. "Ell'ei Heintziä olisi ollut, olisivat ne vielä ulkona ja sade veisi ne yöllä jokeen." Minä tunsin, kuinka poskeni punehtuivat nähdessäni rautanaulaiset, rumat kumppanini.
Siinä seisoi kookas, vanha vaimo, raivoisasti puristaen nyrkkiään Heintziä vastaan: "Sinä" kuului kähisten hänen huulistansa. "
Minä olin kovin liikutettu ja kuitenkin oli minun sääli Heintziä, neuvotonta raukkaa, kun hän vallan sortuneena jäi siihen seisomaan kynnykselle rohkenematta astua sisälle... Kuinka se oli mahdollista?