United States or Vietnam ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hellsten. Kukapa nuoruudessaan ei sitä olisi, eno hyvä. Kyllä silti voi tulla hyväksi aviomieheksi. Heinonen. Se on juuri minunkin mielipiteeni asiasta. Hellsten. Ja sitten ei se, joka nuorena on ollut nahjus eikä ole vähän huristellut, voi tulla vakavaksi avioliitossa. Heinonen. Juuri minun mielipiteeni! Hellsten. Puhu hänen kanssaan, rakas eno! Sano, että Karoliina ei voi elää ilman minua.
Hae kupit, Maiju! Maiju. Heti paikalla! Hän tukehtuu sinne, saatte nähdä ja mitä hyötyä hänestä sitte on ja kaikkea tuota! Loviisa. Ei, kyllä minä nyt menen pois. Heinonen. Mitä sinä huudat? Loviisa. Heinonen. Heiskasenko? Siitä ei tule mitään, eukkoseni! 16 kohtaus. Edelliset. Heiskanen. Tässä minä olen! Loviisa. Miten on kenkieni kanssa? Heiskanen. Hyvin!
Jaakko Jaakonpojan suu näytti jähmettyneen ihmettelevään hymyyn. Emäntä istui totisena ja suljettuna. Heinonen vanhana naapurina tuli kättelemään. Kumpasenkin mieli meni iloiseksi. Kun kuulumisia juteltiin, nauroi emäntäkin ja sanoi aina väliin muutaman huomion, hillityllä sävyllään. Saarnaat kuin paras pappi! sai Jaakko Jaakonpoika tilaisuuden kehahtaa. Joutavia!
Ja sinä aiot lähteä Amerikkaan? katkaisi Heinonen äänettömyyden. Martti säpsähti. Katse lipui jalankärkiin. Vaistomaisesti tuli häneltä: Mutta se sänkipelto olikin meidän. Voivat ne teidänkin pellot jo ensi syksynä tulla käännetyiksi! kivahti Heinonen. Vaan tuntien naapurin olosuhteet ja isännän aikoi jatkaa vähän ajan kuluttua jotain: Taikka, tuota...
Heinonen on luvannut taata isääsi, jos hän nyt aluksi tarvitsee ja kyllä me vanhat sitten tullaan toimeen, kun saadaan lapset pois kotoa. Aiotko sinä panna Heinosta vastaan? Se nyt vielä puuttuisi. 9:äs KOHT. Laitisen ääni.
Tavattoman onnelliset! Emma. Kas niin, ota nyt vyyhti ja istuudu jakkaralle! Henrikson. Mutta hitto vieköön! Aivan olin unohtaa sähkösanoman, jonka äsken sain. Emma. Sähkösanoman! Jonkun tunnin kuluttua olen koko perheeni kanssa Helsingissä ja toivon saavani asua sinun luonasi. Lankosi Antti Heinonen». No jopa nyt jotain! Heinonen tulee tänne! Emma. Sepä vasta oli yllätys todellakin! Henrikson.
Tunteeni olivat vain niin herkistyneet, että olin kuulevinani sieltä pellosta ääniä, jotka panivat: »noh, noh, noh, hei, hei, hei...» Martti vaikeni ja katsahti arkana tovereitaan. Vihtorin suupielessä väreili ivahymyn alkua, Heinonen tuijotti pienillä silmillään vieressään olevaa nuorta miestä, joka aivan ilmeisesti epäili tehneensä itsensä naurunalaiseksi.
Mitä sinä alinomaa mainitset tuota kelloa? Henrikson. Totta kai. Se kun on hyvä kello! Ilmanko se onkin lyömäkello! Kelloseppä näet tahtoi ottaa kukkaron kellosta... Ei, kun kellon avaimesta... Ei, kun kellon kukkarosta... Ei .. en tiedä itsekään mitä sanon. Loviisa. Minä tiedän: Kello oli kukkarossa... Emma. Ei, kun kellonavain oli kukkarossa... Heinonen.
Siinä vain raha miellytti. Niinkö? Sehän se ... ja sittenkin taisi mennä halvalla. Mitä se Heinonen arvelee, jos ostais sen takaisin? Pihlajaniemenkö? Niin sen. Tekö? Me. Mitäs minä siihen osaan... Ajattelen että jos Marttikin tulis kotipuoleen. Tulisko hän?
Heinonen. Mitä minä näen? Sinä, Aksel! Hellsten. Eno Heinonen! Toivon teidät tuhannesti tervetulleeksi Helsinkiin! Heinonen. Kiitos! Kiitos! Hellsten. Onko Karoliina myöskin mukana? Heinonen. On ja vaimoni myöskin. Hellsten. No eno, mitä hän sanoo minun rakkaudestani Karoliinaan? Heinonen. Hän on vimmatun vihainen. Hellsten. Minkä tähden? Heinonen.