Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
"Talvipakkanen hiipi suoniini kun seisoin hautausmaalla, ja minä olin hyvin väsynyt; en ollut ensinkään nukkunut yöllä.
Kevät kukkii ja kuolee taas. Pitäjän hautausmaa pukeutuu väliin valkoiseen hurstiin ja väliin lehteen ja kukkaseen. Polvi nousee ja elämän menossa temmeltää ja lähtee pois, sijaa uudelle tehden, mutta aina vaan vankkana seisoo hautausmaalla muistokivi, jonka kiitollinen kansa oli vanhalle kirkkoherralle siksi kerran pystyttänyt.
"Niin, en voi ilmoittaa hänelle epäilyksiäni siitä syystä että ne koskevat minua ja hän on niin hyvä. Minun on häntä kiittäminen niin paljosta, etten voisi suututtaa häntä ainoallakaan sanalla, joka näyttäisi soimaukselta tai valitukselta. Te muistatte kai," tässä hän siirtyi lähemmäksi Kenelmiä, käänsi häneen rohkeat silmänsä ja pani kätensä hänen käsivarrellensa: "Te muistatte kai että minä hautausmaalla sanoin huomaavani kuinka ihminen aina ajattelee liian paljon itseänsä. Se on varmaankin väärin. Kun minä puhun teidän kanssanne ainoastaan itsestäni, tiedän kyllä tekeväni väärin, mutta en voi sille mitään, minun täytyy tehdä se.
Niin oli nuo kaksi samasta pohjasta noussutta vesaa istutettu eri maanlaatuihin. Olopaikka ja maanmehu ja oma luonto heissä itsessään kasvattivat heitä eri lailla. Avaudu! Pyhäin miesten päivänä, kolkkona ja sumuisena, olivat lapset väen joukossa hautausmaalla. Korppi-Sakari oli Damin taluttanut kädessä sinne.
Sillä ei hän tietänyt oikein mihin läksisi päästäkseen noista vanhoista ilkiöistä, vaan oli pakoitettu siellä hautausmaalla tanssimaan yhden kierroksen jokaisen kanssa. Se nyt oli niin hullunkurista, että tahtoi nauruunsa tikahtua, j. n. e. Siitä hetkestä alkaen en minä löytänyt missään rauhaa, sillä minäkin tahdoin nähdä, kuinka nunnat nousivat ylös haudoistaan ja tanssivat hautausmaalla.
Se oli Heikin aikaisimpia ylioppilastovereita, Pekka, niitä entisiä innostuksen miehiä, joita vielä näki siellä täällä niinkuin ränsistyneitä ristejä vanhalla hautausmaalla. Heikkiä inhotti ja melkein hävetti hänen seuransa. Ei mies edes ymmärtänyt käydä vähän siistimmässä päällystakissa!
Sitäpaitsi hän siinä olisi voinut päästä karkuun heidän käsistään ja etsiä toisen piilopaikan kaupungissa tai jättää Rooman kokonaan. Mitä silloin olisi voitettu? Eikö ollut parempi valita varma tie kuin syöstä surman suuhun ja saattaa koko puuha vaaran alaiseksi? Vinitius oli vaivoin saanut hillityksi mielensä, sillä hän olisi tahtonut heti hautausmaalla siepata Lygian syliinsä.
Pieni Jerikokin oli Tiinan hautajaisissa. Vilusta väristen seisoi hän äitinsä kanssa lumisella hautausmaalla, matalalla multavallilla, joka Ison-Tiinan erotti elävistä. Katkeroita kyyneliä itki poikaraukka, kun Ison-Tiinan arkun päälle ajettiin niin paljo multaa, "että ihanhan se hukkuu", kuten hän sanoi.
"Mihinkäs aikaan se lupasi tulla?" "Eihän tuo sanonut muuta kuin pistäytyvänsä ensin hautausmaalla." "Hm! Kyllä sitä sitten käskee odottaa", mutisi vanha herra, ja lisäsi heti huoaten: "se rakkaus, se rakkaus!" "Mitäs rakkaudella on Synkeän Matin kanssa tekemistä? Ei hän ainakaan rakastuneelta näytä, vaan on paremmin nimensä näköinen."
Ei ollut voimaa enää huutaa apua. Hätä oli sanomaton. Kun kevät-aurinko kirkkaasti säteili vihreän ruohon peittämälle aholle, leivonen kauniisti liverteli korkealla sinisellä taivaalla ja koivut seisoivat tyyninä ja juhlallisina vihreässä kesäpuvussaan, niin silloin seisoi pienoinen joukko ihmisiä vihreällä hautausmaalla, avoimen haudan ympärillä.
Päivän Sana
Muut Etsivät