Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Julienin hautajaisista ei hän nähnyt mitään eikä saanut tietää mitään. Hän huomasi vain päivän, parin kuluttua, että täti Lison oli tullut takaisin, ja kuumeen houreessaan koetti hän alinomaa muistella, milloin hänen tätinsä oli matkustanut pois Peuples'ista, mihin aikaan ja minkälaisissa oloissa. Mutta siitä hän ei päässyt selville, ei edes silloin, kun oli vähän enemmän tajuissaan.
Tätin mielestä osotti kaikki, että Jumala oli viime hetkellä armahtanut häntä ja pelastanut hänen sielunsa, vaikka hän ei kuollutkaan uskossa. Ja kun he, hautajaisista palattua, istuivat taas verannalla teekyökin ääressä, rupesi öinen laulurastas koivikossa ilakoimaan, ja heidän kesken tuli puhe ihmiskohtalosta. Jokainen lausui arvelujansa.
Niinkauan kuin vanha herra eli, ei hän kuitenkaan uskaltanut pahinta. Mutta tämä kuoli viisi vuotta senjälkeen, ja nyt koitti onnettomuuteni päivä. Muutama päivä vasta oli kulunut ukon hautajaisista, kun tapahtui se, mikä sinunkin muistiisi on tarttunut. Minä istuin kanssasi, ajatellen onnetonta Kolja-herraa, joka niin kauan oli maanpaossa saanut olla.
Akat kinailivat keskenänsä siitä, missä muka Simo olisi juonut itsensä humalaan. Toiset tiesivät, että hän pitää kotonansakin aina väkevää. Oli pitänyt muka aina isän hautajaisista asti. Kukapa häntä oli kieltämässä, vaikka kotonaankin joisi, kun äitinsäkin oli jo kymmenkunta vuotta maannut maan povessa. Nyt hän oli isäntä itsensä.
Samoin kuin muutkin käytännölliset kansat pitivät suomalaiset kuolemaa niin luonnollisena, kerran välttämättömästi tapahtuvana asiana, että kun kuolemantapaus sattui, he pitivät siitä paljoa vähemmän lukua kuin ihmiset taajemmin asutuilla seuduilla. Eikä kuultu puhuttavan mistään suurista hautajaisista eikä kansankokouksista kenenkään suomalaisen kuoltua.
Oli noin kolme päivää rovastin hautajaisista, siis sunnuntai-ilta, kun juuri maatapanon aikana astui Vierimän pirttiin eräs vähämielisenä pidetty vanha leskinainen, nimeltä Saara Sulkava. Ensimmäiseksi sanoikseen alkoi hän puhua tuosta meille tapahtuneesta onnettomuudesta. Se oli kaikkein mielestä merkillistä, kun hän kertoi juuri tulevansa kaupungista, johon hän sanoi menneensä tuorstaina.
Tämmöisenä loppuhuoahduksena on esim. Iliadissa kuvaus Patroklon komeista hautajaisista. Samoin myös Wäinämöiseen, hänen suurten sankaritöittensä kautta, kiintynyt mielihalu ei henno vielä luopua hänestä, vaikka hänen tehtävänsä oikeastaan jo on lopussa.
Ei, vaan hän kiduttaa häntä, kiduttaa kuoliaaksi! Holma sanoi: »Tuletko jonkun omaisesi hautajaisista?» »En, vaan hautajaisiin», oli vastaus. Syntyi äänettömyys. Esteri kulki penkin kohdalle ja istui siihen pää kumarassa. »Puhu», sanoi Holma, sen sijaan että itse oli aikonut puhua. »Minä puhun», kuului hunnun takaa, vaan seurasi vielä hetken aikaa äänettömyys.
Päivän Sana
Muut Etsivät