Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. marraskuuta 2025
Puheenjohtaja varoitti menemästä mieskohtaisuuksiin ja käski pysyä asiassa. Mutta rehtori oli jo noussut, noutanut hattunsa ja keppinsä. Mennessään hän lausui matalalla, murtuneella äänellä, että hänen täytyi haikein mielin nähdä töiden, joista hän oli luullut siunausta versovan, muuttuvan kiroukseksi.
Hän pani pois käsityönsä, otti hattunsa ja päivänvarjonsa ja läksi ulos, salaisesti toivoen mahdollisesti tapaavansa Robertin. Tunnin aikaa kuljeskeli hän puutarhassa ja puistossa, seurasi kappaleen matkaa maantietä, kääntyi takaisin ja tuli jälleen puutarhaan, missä pikku tytöt vielä olivat mansikkamaissa, vaikka jo olivat niin kylläisiä, että tuskin jaksoivat liikkua.
Matti oli noussut seisoalleen, ja hänen hattunsa oli käynyt kallelleen. Istu, Matti, kuuletko sinä ... voi tuota jumalatonta! ... humalassahan sinä!... Ole vaiti, Liisa! ... en minä ole humalassa ... antaa sen mennä vain! ... joko se seisottuu? Nyt se seisottuu ... nyt pitää lähteä maalle ... mehän ollaan tähän jääpiä! Isäntä lähtee vielä eteenpäin yhden välin! Suusi kiinni sinä, sen rentale!
John Jago, joka kohta jälkeen malttoi mielensä, nosti hattunsa ja teki kohteliaan kumarruksen minulle. "Minä en voinut aavistaakaan, että häiritsimme teitä, herra Lefrank", sanoi hän. "Minä oikein häpeen itseäni. Minä pyydän teiltä anteeksi".
Oli, sanalla sanoen, oikea sutten ilma. Tiellä, joka Leskelästä vei Antti Tikkasen pirtin ohitse, hiipi yksinäinen mies. Takin kaulus oli huolellisesti nostettu korviin saakka ja suun kohdalla pantu neulalla kiinni. Leveäröytäisen hattunsa oli mies painanut niin syvälle, että ainoasti nenä ja silmät olivat näkyvissä.
Hän nyykäytti ystävällisesti päätään vaimolleen ja istahti heti, laskettuaan luotaan hattunsa ja keppinsä, illallispöytään, jossa Gabrielle jo kaatoi teetä. "Olet väsynyt, Robert", sanoi Gabrielle ystävällisesti, ojentaessaan hänelle teekupin. "Saatan olla ... ehkäpä kyllä", vastasi Robert hajamielisesti.
Jonkun aikaa istuttuaan ja keinuttuaan oli Olavi taas alhaalla. Hän kysyi tietä heinäniitylle, otti hattunsa ja lähti sinne. Niitty oli järven lahdelmassa vähän matkaa talosta. Tie kulki haan läpi. Hänen aitaa lähetessään kuului sen takaa hiottavan viikatteen helinää, pian niitä yhtyi kaksikin samaan tahtiin, ja puitten lomitse alkoi jo vilkkua valkopaitaisia niittymiehiä.
Minä lähden, sanoi ruustinna ja hyppäsi tuoliltaan seisaalleen. Ei. Kyllä minä lähden, ette te jaksa kantaa sitä saavia, sanoi emäntä ja lähti. Mutta minä tulen kuitenkin mukaan, olen niin huvitettu elukoista, sanoi ruustinna, otti sängyltä laajan vaalean hattunsa, kiinnitti sen pitkällä neulalla päähänsä ja lähti mukaan.
Kun Olavi turhaan odotti Elliä takaisin tulevaksi verannalle, otti hän hattunsa ja lähti maantielle päin kävelemään. Pitkän matkaa hän astui kiivaasti voimatta mitään ajatella ja mistään tehdä selkoa itselleen.
Kirjan alta kuului: Tehkää niin, vaan antakaa minun olla rauhassa! Tohtori otti hattunsa, seisoi vielä hetken aikaa ja meni sitten ulos mejerinhoitajan luo. Seuraavana aamuna hän palasi, tuoden mukanansa voimakkaan näköisen naisen, jolla oli korkea rinta, ruskeat posket, kirjava liina päässä ja kuopakkaat silmät. Hän astui tohtorin jäljissä katsomatta oikealle tai vasemmalle.
Päivän Sana
Muut Etsivät