Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. toukokuuta 2025
Sinä sanoit lähettäneesi Hannan katsomaan, minnekä poikani iltasin retkeili, koska sinulla tuosta pyryilmasta asti oli syytä siihen luuloon, että hän uudelleen kävisi Mäntysuon Inkerin luona... Sanoithan sinä niin? kysyi laamanni. Niin sanoin. Mikä on se syy tahi ne syyt?
"En uskalla Hannan itsensä tähden," kuiskasi hän takaisin; "täällä kulki joku käytävässä, ja minä pelkäsin, että siitä saisivat ehkä jotakin sanan sijaa." Samassa aukeni ovi käytävään. Kun luutnantti äsken erehdyksessä oli astunut Hanna Haborgin huoneesen, oli tämän huomannut mamseli Katri, joka heti hänen jälessään oli hiipinyt rappuja ylös.
Hannan sydäntä pakoitti ja vedet tahtoivat nousta silmiin. Mutta hän taisteli urhoollisesti vastaan, räpäytti luomia, karisti kurkkua ja joi vettä. Ei nyt auttanut itkeä, täytyihän mennä jo kouluun. Kello neljännestä vailla yhdeksän. Vielä kerran hän katsahti äitiin. Hän istui yhä samalla lailla, pää käden nojassa, silmät alas luotuina.
Antti otti kahteen käteensä Hannan käden ja ystävällisesti virkkoi: »
Siellä päin ei ollut venevalkamia, eikä sinne yleensä kukaan Ruotsin puolelta tuleva poikennut, vaan laski suoraan talon rantaan. Omituinen uteliaisuus valtasi Hannan, ja hän lähti törmää pitkin kävelemään sinne päin, missä kuului hiljaista loisketta. Nyt hän eroitti selvästi, että vene iski kiinni rantaan.
Juhani makasi vielä kuin tiedottomana, kasvot vaaleina, vaatteet läpimärkinä. Hänkin avasi rantaan tullessa silmänsä ja hetken päästä hän tajusi pelastuneensa ja vielä olevansa elossa. Lauttamiehet riensivät vastaan. Juhania piti tukea, kun he lähtivät rinnettä ylös taloon. Mutta Antti käveli omin voimin Hannan vieressä.
Antti kaivoi povestaan kukkaronsa, antaaksensa rahansa ja vapisevilla käsillään rupesi aukasemaan, mutta Hanna tommasi siihen, repäsi sen miehensä käsistä kuin haukka linnun ja juoksi sen kanssa Juken luokse toiselle puolen kartanoa. Juken sydän hyppäsi kun näki Hannan juoksevan Antin täysinäinen rahakukkaro kourissa ja huudahti: »No nyt sinä oikein teit.
Ikään kuin vapaaherra vanhuksella olisi ollut aavistus provastin ajatuksista, sanoi hän, niin niin, kyllä vielä saamme enemmän uutisia Hannan kirjeestä; luepas sinäkin kirjeesi, tyttöseni. Vakavalla alttoäänellään luki Hanna: Parahin sisareni. Kuinka olen palannut Moskovaan, sen saat lukea isän kirjeestä. Niinpä niin, minä olen siellä viikon kuluttua ja tarvitsen sinun apuasi.
Vaan ohitse se taas meni, ja elämään hän jäi... Hannan nyyhkytykst harvenivat; silmät painuivat umpeen, hän nukkui. Kun heräsi, oli sydänyö ja pilkkoisten pimeä. Hän haki tikkuja, vaan ei löytänyt. Riisui sitten pimeässä päältään ja haparoitsi sänkyyn, jossa pian uudelleen vaipui unen suloiseen helmaan. Raukenivat tästä lähtein päivät raukenemistaan.
Laulettiin: »Koska neitoset häitä pitää, kuka sulhanen olla saa», ja tultiin sille kohdalle, jossa oli sanat: »sinua minä rakastan». Woldemarin silmät silloin etsivät Hannan silmiä ja käsi lujasti puristi kättä. Sähköinen virta samassa hetkessä Hannan ruumiin kiersi, veri kuohahti ylös aina otsaan saakka, sydän löi ja suonet paisuivat.
Päivän Sana
Muut Etsivät