Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. toukokuuta 2025
Muutamassa vuodessa ne kuihtuvat, poloiset, ja ovat sitten kuin haudasta nousseet haamut. Minulla oikein on paha olla, kuin tuommoinen sattuu vastaani tulemaan.» Hannan mieli meni pahaksi; kyynelet alkoivat vieriä alas poskille. »Ihmettä», sanoi isä. »Mikä sitä tyttöä vaivaa?
Käveli, käveli, ja kääntyi kirkon kulmasta toiselle kadulle. Hän tunsi hyvin tämän tien, oli sitä polkenut monta vuotta; ei hän hourupäisenäkään olisi harhaan mennyt. »Hanna, Hanna, hyvää huomenta! Hanna kulta, päivää, päivää, mitä sinulle kuuluu? Kerro jotain uutta, jos tiedät!» Koko joukko toisia koulutyttöjä oli Hannan ympärillä.
Mutta Hannan hätä pakotti Iisakin lähtemään koskelle, vaikka hän tiesikin, että rannoilta päin oli mahdotonta minkäänlaista apua miehille saada... He menivät kolmisin rantaan, Kero-Pieti aivan puhumattomana. Siellä oli paljon väkeä. Ruotsin puoleltakin oli huomattu onnettomuus ja riennetty Varsankallion kohdalle.
Eevan vanhimmat lapset saivat myös olla pallonheitossa, mutta pienemmät leikitsivät sannassa ja katselivat, miten koreat pallot kilpailivat pääskyjen kanssa ilmassa. Pian oli ilta kulunut, ja vieraat sanoivat jäähyväiset. Majuri ja hänen rouvansa läksivät hevosella pois, mutta Hemmin ja Hannan oli jalkaisin meneminen. Hemmi haki sisartansa, mutta rovasti sanoi hänen jo menneen Maarian kanssa.
Kuitenkin, se oli jo kuollut ajatus Henrikille, se oli jo ikäänkuin irrallaan ja sen aistillinen vaikutin näkyi hänelle selvästi. Kun Hannan huolestunut levottomuus oli korkeimmillaan, sanoi Henrik iloisesti: Ei mutta Hanna! Sanoinko minä hyvästi herra Stråhlmanille? Hanna tuli iloiseksi kuin lapsi, nauroi ja puhui kauan siitä asiasta. Kuitenkaan ei Henrik vielä voinut laskea kaikkea käsistänsä.
»Muistan tok'», sanoi Hanna, »eipähän minulla muuta iloa tule olemaankaan». Salmela palkitsi häntä suuteluilla. »Mutta tiedätkö, armas, mitä sinulta vielä pyytäisin?» Hän pani toisen kätensä Hannan kaulan ympäri, nosti toisella hänen leukaansa ylös ja katsoi häntä syvälle silmiin. »Lupaatko täyttää?» »Jos vaan voin. Mitä se on?» »Elä käy varsin paljon seuroissa, eläkä tanssi.
Ja melkein kuin villinä riemusta sulki Antti Hannan syliinsä ja kantoi hänet korkeita kuistin portaita ylös. "Nyt olen varma omastani", kuiskasi hän. Iisakki rykäisi tyytyväisenä, hänen otsaryppynsä silisi, niinkuin sitä ei olisikaan koskaan ollut.
Sitte hän leikkasi uuden viipaleen ja levitti voita päälle. Hänen liikkeensä olivat yhtäkkiä muuttuneet. Ne eivät enää olleet väsyneen hitaita. Ne olivat vilkkaita, voimakkaita. Hän muisti voimansa vuosia ja niistä heijastui häneen vieläkin hetkellistä voimaa. Pian oli elämä häntä kypsyttänyt! Vaikka hän Hannan syntyessä itse vielä oli lapsi, ei hän kauan sen jälkeen lapsena pysynyt.
Käykää ... käykää ... minä jään ... käykää ja pankaa tupakka ja maatkaa ruokalepo... saan minä nämä Hannan kanssa yksinkin maihin! Hanna, juokse puoshaka pihasta. Eläkä vie verkkoja mennessäsi sieltä ... anna naapurin jäädä siihen luuloon, että täällä ollaan kalassa. Hän ryhtyi heti kiskomaan saalista maihin, ja muiden täytyi seurata mukana.
Jukke, huomatessaan Antin mielen, heittäytyi äänettömäksi, pelkäsi että Antti ehkä vihastuisi, jos hän vielä jatkaisi, ja päätti koettaa Hannan kautta päästä vielä siihen asiaan käsiksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät