Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
ROUVA. Sangen ikävää että teidän täytyy lähteä niin pian, mutta älkää unhoittako! V. Kohtaus. Entiset, paitsi assessori. KANTTORI. Tiedättekö mitä assessori olisi helposti käännetty toiseen uskoon! HANNA. Suomenmieliseksi? KANTTORI. Niin juuri.
Tyttö kirkkain silmin vilkasi kiitollisen katseen antajaan ja pyörähti lähtemään. Hanna aukasi tytölle oven, josta tyttö mujahti ulos ja suurine kenkineen lähti astua koltostamaan kotiinsa. Toisella kädellään hallitsi leipää povessaan ja toisesta kädestään syödä nyhti voileipää.
Me haastelimme vähän niistä asioista ja hän ei ollut kovinkaan jyrkkä, valittihan vaan suomalaisten ynseyttä ja muuta sellaista, jota varsin hyvin tunnemme. Osoittipa hän todellista suosiotakin suomalaisuutta kohtaan, vaikka siitä on vielä liian aikaista puhua. HANNA. Todellakin! Eikös hän ole rikas mies?
NEITI VUORIO. Onhan meillä paljon ystäviä, jos toiselta puolen on paljon vastustajiakin, jotka eivät muuta tee kuin pilkkaavat ja ivaavat meidän harrastuksiamme yksin julkisuudessakin. HANNA. Ketkä on niin pahoja? MAIJU. Niin ketkähän ne ovat niin pahoja? ELISABETH. Ei tarvitse heistä välittää.
ASSESSORI. Tuon itsemurhaajan tähden tahdot sinä tehdä itsesi ja minut onnettomaksi! HANNA. Meidän onnemme ei voi hänen haudallansa kukoistaa. ASSESSORI. Minä rukoilen sinua, ota aikaa ajatellaksesi ja tyyntyäksesi. HANNA. Minun ajatusaikani kestää ijankaikkisesti. Sen rangaistuksen olemme molemmat hyvin ansainneet. ASSESSORI, Rangaistuksen?
Sinä voit olla huoleton. Ei hän voi sitä tehdä Edvardinkaan vuoksi. HANNA. Minä nyt kuitenkin menen. ROUVA LINDH. Pahastuen. Suo anteeksi, että pyysinkään ... mutta minä unohdin ... sinä tietysti halveksit minua niinkuin kaikki muutkin. HANNA. Entä sinä itse? En ymmärrä, en suorastaan ymmärrä, kuinka sinä voit olla täällä?
Muuten olivat vanhemmat tähän aikaan uutterat varoomaan tyttöjänsä ylkäinkin edestä ja vasta vihkemisen jälkeen saivat kihlatut toisiaan estämättä tahtonsa jälkeen tavata. Elias seurasi ukkoa. Hääsalin ovella tuli Hanna ja Aato heitä vastaan. Minulla on sinulle vähän puhumista sanoi Aato kolkolla äänellä. Sano! sanoi Elias ilo-loistavilla silmillä. Seuraa minua luhti-kamariin.
HANNA. Olet ryöstänyt häneltä kaiken kunnian, kaiken rakkauden, kaiken toivon arvaan ettei elämä hänelle sitten enään maittanut. ASSESSORI. En sittekään ymmärrä. Milloinka olisin kaikki nuo ryöstöt tehnyt? HANNA. Ryöstäessäsi häneltä minut. ASSESSORI. Totta tosiaan tuo on kummallista kuulla oman morsiamen suusta!
Mutta ei kai mamma vaadi, että hänen sentähden pitäisi olla lausumatta vakaumustaan? sanoi Hanna. En suinkaan ... enhän minä sitä ... mutta että hän sillä tavalla ... sitä sinä et nyt mitenkään voi puolustaa, Hanna. Ja että menee kesken pois ja jättää papan yksin!
Vai tahdotko sinä vielä muutakin?» Tyttö, joka ei vielä ennen ollut kuullut itseään niin hyvällä nimellä mainittavan, vilpittömän puhtailla suurilla silmillään lämpymästi katsella remautteli Hannaan ja kainosti vastasi: »En». Hanna talutti kädestä mukanaan tytön tupaan, toimitti voileivän käteen. Toi vielä paksun leivän, laittoi sen tytölle nutun poveen ja muistutti: »Viehän tämä äidillesi».
Päivän Sana
Muut Etsivät