Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. heinäkuuta 2025
Kaksi muuta äijää, se sama eilinen hampaaton, joka oli kyläkokouksessa pannut ehdottomasti vastaan Nehljudofin ehdotuksia, toinen pitkäkasvuinen, vaaleaverinen, ontuva, hyväntahtoisen näköinen äijä tallukoissa, jalat tiivisti käärittyinä valkoisiin riepuihin, olivat molemmat melkein koko ajan vaiti, vaikka kuuntelivat kyllä tarkasti. Nehljudof esitti ensiksi mielipiteensä maanomistuksesta.
Hän oli harvinaisen ruma, hänen silmänsä olivat suuret ja ulkonevat, ja hampaaton suu oli aina liikkeessä. "Kas vaan, mamsseli Bendelin!" huudahti eversti Dufva nauraen, "hyvää päivää, mamsseli. Toivon että mamsseli voi kaikin puolin hyvin?" "Suuri kiitos, eversti", vastasi mamsseli Bendelin hymyillen tyytyväisenä, "en voi, Jumalan kiitos, sanoa muuta kuin että voin hyvin." "No, sepä on hyvä..."
Kyllä minä muistan, vaan en minä hampaaton osaa kaikkia hullutusnimiä sanoakaan. Tuollaisen nimen ensin hupsut kummit tahtoivat. Mikä nimi se nyt on Joosefiia? Ja sitten lopuksi lapsiraukan nimi käännettiin Viiiijaksi. Ei muka kelvannut, vaikka minä sanoin, että Kaisa olisi kaikkein sievin. Ja Kaisan edelle olisi ehkä pitänyt olla Tiina, pisti taas joku.
No, miettikäähän nyt kuitenkin mitä olen teille sanonut, puhui Nehljudof kummeksien ja toisti ehdotuksensa. Ei ole mitään miettimistä, minkä sanoimme sen sanoimme, murahti vihasesti synkkä, hampaaton äijä. Jään vielä huomiseksi tänne, jos muutatte mielenne, niin lähettäkää sana minulle. Talonpojat eivät vastanneet mitään. Näin ei Nehljudof saanutkaan mitään aikaan, ja hän meni takasin konttoriin.
Hiirten valtakunnassa oli Rohkeasta sentään paljon hyötyäkin, sillä se lähetettiin aina ensimäisenä vakoilemaan ja ensimäisenä se kaikki yhteiset vaarat ilmoitti. Yhdistävänä siteenä eri perheiden välillä oli myös eräs toinen hiiri, vanha, kuolemata tekevä, hampaaton puolirotta. Sillä sen kertoessa nuoruutensa muistelmia kaikki hiiret sulivat yhdeksi ainoaksi kuuntelevaksi korvaksi.
Anna pois talonpojille ja sillä hyvä, sanoi hampaaton, vihanen äijä. Nehljudof ensin hämmentyi, tuntien näissä sanoissa epäilystä hänen aikeensa vilpittömyyteen. Mutta heti hän kuitenkin ojentautui ja käytti tätä huomautusta sanoakseen mitä oli sanottavaa. Mielelläni antaisinkin, sanoi hän, mutta kelle ja millä tavalla? Kelle talonpojille? Miksi juuri teidän kunnallenne, eikä Deminskin?
Täti, hampaaton, homehtunut vanhapiika, jolla oli kauneuspilkkuja kasvoissaan ja puuteroidut hiussykeröt, oli kuin ilmeinen kohteliaisuus itse, tarjosi ylhäiselle vieraalle suklaatia kauniista englantilaisesta porsliinikupista juotavaksi ja katosi sitten, ikäänkuin maa olisi hänet nielaissut. Oi, mikä suloisten, auringonpaisteisten perjantai-päivien sarja silloin alkoikaan!
Ja niinkuin salaman lyötyä ikihonkaan, lehtipuut, jotka vieressä kasvavat, eivät aluksi huomaa mitä ympärillä on muuttunut, vaan auringon pilkistäessä esille jatkavat kasvamistaan niinkuin ei mitään olisi tapahtunut ja vasta ajan mentyä alkavat tuntea autioitumista ympärillään, niin Hanneskin ensin, vaikka tuo ajatus oli häneen lyönyt, ajatteli samalla: Huomenna on tutkinto taktiikassa ja tutkijana on se pelätty hampaaton harvaparta kenraali.
Hän oli hampaaton ja harmaa, silmissä lempeä ilme, hänessä oli jotain heikkoa, turvatonta ja lapsellista sellainen, joka oppii ja ihailee muita, jonka tarvitsee aina olla johonkin kiintynyt, jonkun opetuslapsi. Harvoin me hänen viime vuosinaan tapasimme toisiamme, mutta me kirjoitimme.
Siin' emäkäärme on; mut pakoon päässyt Sikiö tuo, se myrkyllist' on juurta, Vaan vielä hampaaton. Pois mene; lisää Huomenna kuulen. LADY MACBETH. Kuningas, te ette Kehoita iloon. Atria on kaupan, Jos sit' ei mielin suoduks usein kuule. Saa ruokaa kotonaankin, mutta vieraiss' On kohtelu sen höystehenä: muuten On pidot kolkot. MACBETH. Maire muistuttaja!
Päivän Sana
Muut Etsivät