United States or Svalbard and Jan Mayen ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nukkuessaan lienee se tullut sysätyksi epämukavaan asemaan, niin että haavoihin koski kipeästi, kun piti ylös nousta. Varmasti otaksuimme, ettei koirasta seuraavien päivien metsästysretkille ollut. Mutta siinä kuhnaissamme heräsivät toisetkin koirat ja samassa niiden nälkäkin. Hupaista oli katsoa kuinka luonto osansa otti.
Yhä enemmän kasvoi haavoitettujen luku, joita täytyi hoitaa ja sitoa; nuori neito kulki kuin lempeä enkeli vuoteelta vuoteelle linnan suuressa salissa, jonne haavoitetut oli sijoitettu, hänen kätensä vuodatti palsamia haavoihin; hänen hellät sanansa vuodattivat lohdutusta sydämiin.
Lintu kuolee haavoihin. Joudun oikein kiirehelle, Sanon kuningattarelle. *Cyprinus*. Täällä, hyvä ystävä, Olemme taas yhdessä. Halki Kypron haeskellut, Turhaan olen juoksennellut, Amundust' ei löydy vaan. *Deoletus*. Noiduttu lie tosiaan; Olen juossut kahdeksasti Ympär avan maailman; Ei hänt' ollut kuussakaan. Lensin aurinkohon asti, Kaikki turhaa puuhausta, Eikä löydy Amundusta. *Cyprinus*.
Haulit, jotka olivat pienen pyssynkuulan kokoisia, olivat menneet käsivarren läpi luuta vahingoittamatta ja näkyivät nahan alta. Ville leikkasi ne heti esille. Käsivarsi oli viikon ajan hyvin arka, mutta mitään tartunta-ainetta haulit eivät vieneet mukana haavoihin, koska nämä pian paranivat. Ville nosti kepin avulla lakkinsa kiven takaa näkyviin, ja heti paukahti uudestaan laukaus.
Ah, voipa hiisi, kuinka kipeästi te minua kosketitte! olkapäätäni polttaa kuin tulella. Jos te tahtoisitte sallia ... sanoi d'Artagnan eperoiden. Mitä, herrani? Minulla on ihmeellistä palsamia haavoihin, voidetta jota sain äidiltäni, ja jota olen jo itseeni koetellut. Mitäs sitte?
Hän seisoi nyt par'aikaa eräässä linnan huoneessa, valvoen huolellisesti, kuinka haavoihin pantavia ruohoja valmistettiin; hän kuunteli milloin tämän, milloin tuon naisen kertomusta sen erinäisessä hoidossa olevien sairaitten tilasta; hän jakeli, mitä hänellä oli apukeinoja heidän tuskansa lievittämiseksi. Tämmöisissä puuhissa hän oli, kun Allan Mac Aulay äkkiä astui huoneeseen.
"Mutta, Betty," minä sanoin, "onpa lohdutusta, onpa voidetta tuommoisiinkin haavoihin; eihän se ollutkaan kaikki, mitä saarnaajat puhuivat." "Ei, ei," virkahti Betty surullisesti, "ihmiset kehuvat heidän puhuvan ihmeellisen suloisesti Vapahtajastamme, hänen kärsimisestänsä ja armeliaisuudestansa. Mutta sen minä tiedän, että minulle kaikki tyyni on käynyt sapeksi.
Miksi vanhoihin haavoihin kosket?" Ilon leimaus leimusi sairaan kirkkaista silmistä. Hänen kasvonsa valistuivat. "Niin on viimeinen toivoni maailmassa täytetty", sanoi hän. Sovinto veljesten välillä oli täydellinen, ainakin sairaan puolesta.
Mutta jo ensi silmäys riitti haavoihin perehtyneelle Boleslaville osottamaan, ettei haava ollut kuin pieni naarmu, joka muutamissa päivissä paranisi itsestään. »Luojan kiitos, Luojan kiitos!» Regina tuijotti häneen suurin, sieluttomin silmin. »Se ei ole mitään», sammalsi Boleslav, »naarmu vain ei muuta!» Regina ei näyttänyt häntä lainkaan kuulevan. »Malta mielesi, ihminen!
Minä, hyvä isä, voi elämän ihmeellisyyttä! Kun ankara, lahjomaton elämän tuomio on meitä ruoskinut, ruhjonut, valaa se pisaran lääkitsevää lohtua haavoihin. Vai onko tämä armahtavan Jumalan töitä? En tiedä. Kuitenkin täytyy minun tunnustaa, että olen ruvennut uskomaan Häneen. En niinkuin se uskoo, joka yhteydestä hänen kanssaan ammentaa ijänkaikkisuusvoimaa ajan raskasta taakkaa kantaakseen.