Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Holma yritti tekemään huomautuksen, vaan Esteri otti häneltä sananvuoron: »Ei ole kysymystäkään epäritarillisuudesta. Pitää heitä tietämättöminä olisi ollut kauheaa kiduttamista, sillä niin he minua rakastivat.
Tahdista välittämättä Holma ryntäsi tanssiin tulisella kiireellä, neiti Lehtinen rinnallaan painaen kuin kivikuorma. »Herra Holma, tämä on jenkkaa.» »Niin, jenkkaa.» »Mutta te tanssitte polkkaa!» »Anteeksi», pyysi Holma pysähtyen ja yritti uudelleen, mutta ei päässyt tahtiin.
»Neiti Holma on hakenut ompelijatarta, joka asuu toisella puolen porttia», sanoi neiti Smarin. »Saattoipa olla silläkin asialla», myönsi Miina ja lisäsi: »Mutta vieraana hän oli neiti Esterillä ja niin neiti Esteriä pussasi että oikein.»
Minkä vuoksi hän ei lähtenyt Helsinkiin! Niin todella, minkä vuoksi? Mitäs ne nyt olivat konsulinna Holma ja Elli! Ihmisiä ei kummempia, ja hän piti heitä jumalina. Ja sitten Lauri? Yhtä kauniina ja kauniimpia, yhtä hyviä ja parempiakin on montakin. Ja Lauri kihlaa ja purkaa ja taas kihlaa ja purkaa, niinkuin nauravat hänen toverinsa. Mutta se olikin puukon pisto omaan rintaan. Uh!
Mutta Holma seisoi nolona kuin kuorman eteen valjastettu hevonen ja odotti onnettomana tanssin tahtia. Esteri seisoi syrjässä. Hän ei tiennyt missä oli, ei nähnyt muuta kuin Laurin. Onneni! Iloni! Sieluni, henkeni, elämäni! Minun kaikkeni! Lauri silmäsi taakseen ja hän näki sen katseen! Senkö katseen? Ei tämä oli ihanampi!
»Minä kiitän sinua, Santtu, se oli minun onneni», oli Lauri Holma sanonut sitten, ja Santtu oli selittänyt, että hän tiesi että eräs toinen olisi vallannut Esterin seuraavana päivänä, jolloin hän, kun tiesi Lauri Holman pitävän Esteristä, oli keksinyt tämän kepposen Laurin hyväksi, joka oli liian ujo! Santtu oli sitten tämän hyväntyönsä nojalla ollut Holmalla alituisimpia vieraita.
Lyseolaisten kammarin molemmat ovenpuoliskot olivatkin auki, mutta hänen edessään seisoi Lauri Holma, »kaunis ylioppilas». He olivat olleet muutamia kertoja samassa seurassa. Ja Esterin koko huomio oli aina ollut kiinnitettynä Holman omituiseen olentoon. Hän ei ollut hetkeäkään rauhallisesti, istuipa tahi seisoi, vaan teki yhtä vaihtelevia kuin äkillisiä liikkeitä.
Se oli niin hyvin perusteltu ja todistettu syytös, että se kelpaisi aiheeksi jännittävään komediaan.» Holman käsiliikkeiden johdosta sanoi Esteri: »Huomatkaa, maisteri Holma, että nyt ei ole puhumassa lapsi raukka. Hän otti sen traagillisesti, hyvin traagillisesti.» Esteri oli hetken aikaa ääneti ja sanoi sitten: »Silmätysten ollessa hän olisi nauranut!» »Nauranut?»
Ja mihin me menemme?» »Maailman loppuun!» oli Esterin valmis vastaus. Holma katselihe. Kaukana heidän takanaan oli viimeinen katulyhty ja kulkusissa soiva kaupunki, edessäpäin jostakin ikkunasta kuin salaperäisestä aukosta kuumotti himmeä valo ja sen takana oli maasta taivaaseen äänetön pimeys. Holma huitoi käsillään, sitten kuiskaten sanoi: »Maailman loppuun! Todellakin!» Esteri nauroi.
Niin oli ollut Esterikin muuan niitä. Ja Santtu varmasti uskoi, että hän olisi Esterin sydämen voittanutkin, vaan hän oli ollut hupsu! Hän oli kerran kuljettanut Lauri Holman Esterin kammarin avaimenreijälle josta hän itse oli niin usein kurkistanut ja runoja tukkinut. Lauri Holma oli anastanut näköalan kokonaan ja vähä väliä vannonut, että hänen Juliansa se on.
Päivän Sana
Muut Etsivät