Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. syyskuuta 2025
Johan tässä on piru merrassa, olihan se kuin laivan pilli! Ja taas kahta kauheammin! Ei se ollut tuulen vinkuna se! Mutta ei Matti vieläkään hätäile. Hän ottaa lyhdyn käteensä ja alkaa nousta rappusia myöten ylikertaan. Vaan tuskin on hän kolme, neljä askella astunut, kun lyhty putoo hänen kädestänsä pirstaleiksi. Samalla saa hän sellaisen täräyksen vasten kasvojansa, että silmät tulta iski.
Mutta Jukke riipasi hevosen valjaista irti, työnti sen kaikkine ajokaluineen talliin, pisti oven kiini ja jouduttautui Siirin jälkeen. Ja paikalla hän jo portin ulkopuolella tapasikin. Silmät pyöreinä ja suurina että valkeaiset näkyivät ympäri silmistä, kävellä hökelti Siirin rinnalla ja lohdutteli: »Ei ole hätää, elähän hätäile, siansappiviinaa kun olisi ja on sitä jollakin.
Mutta suomalaiset eivät mielellänsä hätäile, ja kaikki tehtiin asianomaisella hitaisuudella, Kaarlen suureksi harmiksi.
Tuo hieno, kylmä hipiä ... jos saisi koskettaa sitä huulellaan... Ja enköhän kerran vielä saakin. Minä olen siitä varma, minä en hätäile enkä huolehdi. Minä odotan aikaani. Minä olen kerran löytävä onneni minäkin. Tuo hienosti tuoksuva absinttiko sen tehnee ... mutta mieleni väreet ovat yht'äkkiä muuttuneet. Minulle ei ole enää tämä elämä eikä tämä Pariisi entisensä näköinen.
Martin Petrovitsh vaikeni jälleen, huokasi ja lisäsi: "Ilman yhtään viivytystä." "No niin", sanoi äitini, "hyvä asiahan se onkin. Mutta etköhän sinä nyt turhia hätäile?"
Mutta Ville saa sen tietää ja silloin hän väänteli käsiään eikä uskaltanut ääneen puhua silloin on kaikki mennyttä. Minä olen hukassa. Elä hätäile tyhjää, miehestäsi ei ole pelkoa. Hän on tapellut mustilaisten kanssa ja makaa henki hieverinä tiellä. Minä sain juuri sähkösanoman Kajaanista, kuorma ja hevonen ovat onnellisesti perillä. Villekö jäänyt tielle ?
Sattui se kumminkin, ja kysäistyään »mitä kuuluu» meni vastakysymyksiä odottamatta kamariinsa. Noloina jäivät vieraat istumaan tuvan penkille. Sulhanen siinä töpeksi pahantuulen sylkiä ja kopisteli poroja piipustaan. Toinen oli kärsivällisempi ja lohdutteli hiljaa. Elä hätäile. Antaa asiain hautua, eikä olla tietävinäänkään.
No, eikö siihen nyt tulta pannakaan? kysyi äiti taas, kun kaikki ne irti väännetyt kalut olivat paikoillaan ja kun näki, että isä nosti lampun kattoon. Nytkö päivällä? Niin, no saisihan tuota nyt koetella, mitenkä se palaa. Kyllä se palaa odota vain iltaa eläkä hätäile!
Sitä ei Keskitalo voinut nykyisessä ahdistuksessaan myöntää; jotain tämän muuton kautta oli voitettu. Eikä hän voinut vieläkään kokonaan luopua siitä toivosta, että kaikki voisi sentään suoriutua hyvin, kun vain ei hätäile. Siinä tosin oli eräs pelottavan hämärä kohta, jota hän vasta viime aikoina oli ruvennut tarkemmin ajattelemaan. Epäluulo tietysti Uutelassa joka tapauksessa syntyy.
Kuningatar on jotenkin välinpitämätön näistä hieman hillittömistä hellyydenosotuksista, ei hätäile, ei kiihdy, vaan antautuu kokonaan elintehtävälleen, joka näyttää hänelle olevan pikemmin lemmen hekumaa kuin vaivaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät