Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Kahdesti hän jo hiipikin ovelle, mutta palasi takaisin häpeästä sykkivin sydämin. Paroni oli lähtenyt, äiti oli kuollut eikä Jeannella ollut enää ketään, kenen kanssa neuvotella, kenelle puhua sydämensä salaisuuksista. Silloin päätti hän mennä kirkkoherra Picot'n luo ja ilmaista hänelle ripin varjolla nämä vaikeat asiat.
Häpeästä. Häpeä päinvastoin on surun laji, joka perustuu niinikään rakkauteen itseämme kohtaan, ja joka johtuu siitä luulosta tai pelosta, että meitä moititaan. Siihen yhtyy sitäpaitsi nöyryyttä ja epäluottamusta itseämme kohtaan. Sillä se, joka kunnioittaa itseänsä niin suuresti, ett'ei hän saata kuvitella kenenkään häntä moittivan, ei helposti voi tuntea häpeää.
Sitten nuori tyttö itkee surkeudesta, vimmasta ja häpeästä. Kuinka? Tuolleko kilpikonnalleko Nelma olisi..? Tuolle karvatukulle? Sitä ei Mimmi jaksanut edes kuvitella ... ei milloinkaan! Ei ainakaan kuvitella, että Nelma ... jos olisi ollutkin sen peikon kanssa! Mutta ei silti mitään hätää. Siihenkin Mimmi Rumfeltilla on neuvonsa. Nelman pitää vain totella, ja nopeasti. Täällä Lapinlahden puolella asuu eräs paha hyvä akka. Pitkä ja musta.
Hänen vanha sydämmensä ei kestänyt enää, se oli vähällä pakahtua surusta ja häpeästä. Vaikka aseetonna ja vuosien murtamana, ei hän enään viihtynyt tuolla ylhäällä. Hän oli kasvanut sankarien joukossa, ja hänen täytyi tälle kurjalle aikakaudelle näyttää kuinka sotamies kuolee kuninkaansa edestä.
2 YLIMYS. Kunnianarvoisa herra, olen ihan sairas häpeästä, kun taannoin, lähettäessänne luokseni sanantuojan, olin niin onneton kerjäläinen. TIMON. Heittäkää mokomat ajatukset. 2 YLIMYS. Jos olisitte lähettänyt paria tuntia aikaisemmin, TIMON.
Bertelsköld oli nähnyt jo paljon maailmaa, mutta vielä liian vähän oikein arvatakseen kuusitoistavuotiaassa sydämessä asuvaa järjen voimaa. Hirmuinen tuska valtasi Esterin. Pysäyttäkää! huusi hän. Armahtakaa ja antakaa minun mennä ja ennemmin kätkeytyä köyhimpään majaan! Ah, minä kuolen häpeästä yhden ainoan musertavan silmäyksen edessä.
Häpeästä punastuneena silmäili Leonard näitä lehtiä, jotka kuiviin numeroihinsa kätkivät kertomuksen sankarimaisen naisen kovasta taistelusta oman ja omaistensa kohtalaisesta toimeentulosta, ja kuin Leonard oli pannut kirjan kiini, ojensi hän sen jälleen hänelle niin nöyrästi anteeksipyytävän näköisenä, että Gerda sydämessään antoi anteeksi hänen solvauksensa, kummaltakaan puolelta sanaakaan enää lausumatta tästä aineesta.
Näin pääsen yöstä, näin pääsen tästä sydäntuskasta, kauhusta, häpeästä! Pyhä Aurinko, ota vastaan minut! Minut siunaa, niinkuin ma siunaan sinut. Tuli kummitus kerran toimistoon ihan oikea kummitus, keski-yöllä oli, toimitus viistänyt viidakkoon ja tuuminut: Itse toimittakoon lehti itsensä, ei elä ihminen työllä!
Klea olisi, kuullessaan nämä sanat, jotka konna pani hänen suuhunsa, mieluimmin nyyhkinyt ääneensä sielun tuskasta, häpeästä ja mielipahasta, mutta silloin hänen kaikin mokomin oli pitäminen korvansa auki, sillä Euergetes kysyi hirmuiselta välikappaleeltaan: "Ja mimmoinen on Corneliolaisen vastaus?"
"Juuri niin minä sinusta ajattelin", sanoi Ilderim, "ja koska olimme yksissä syöneet suolaa, pidin itseäni velvotettuna pelastamaan sinua kuolemasta ja häpeästä. Mutta miksi vielä vuoteellasi makaat, kun aurinko jo on korkealla taivaslaella? Eli eivätkö ne vaatteet, jotka kuormakameelini myötänsä ovat tuoneet, kelpaa sinun pideltäviksi?"
Päivän Sana
Muut Etsivät