Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Grönberg oli heti ensi syksynä sattunut eräässä huutokaupassa saamaan pienen maatilan kirkonkylässä. Siinä oli tavallinen, talonpoikaismalliin rakennettu kartano, missä hän asui. Nyt hän asteli kirkosta kotiinsa, Hautalan Jannen kanssa vierekkäin, vilkkaasti haastellen. Kun oli saavuttu Grönbergin kamariin, pyysi hän Janneakin ottamaan pois turkin päältään ja istumaan.
Grönberg ei katsonutkaan Vennuun, ei vastannut mitään tämän kysymykseen, tuijotteli vaan ulos ikkunasta omituinen, tarkkaava ilme kasvoissa. Hän oli taas pannut merkille, ettei Vennu nauranut, vaan sen sijaan vetäisi henkeä ikäänkuin rintaa olisi ahdistanut. Vennu tuntui olevan hermostunut ja samalla epävarma.
Ja ihmiset kaikkialla kävelivät joutilaina kuin pyhänä, kasvoilla vain ei ollut tuota pyhäistä, levollista, nauttivaa ilmettä. Pilvinen taivas, surullinen maa, kuoleman käsiin kesken joutunut luonto, ne nostattivat sumupilviä ihmisten otsille ja saivat aikaan raskaita kyynelsateita. Nimismies Grönberg ei ollut nukkunut viime yönä silmäntäyttä.
Janne kopisti piipusta tuhkan kouraansa, heitti suuhunsa ja sanoi vähäisen odotuksen perästä: »Minä pahoin luulen, että Karin Vennulla on siitäkin asiasta varmat tiedot.» »Niin minäkin luulen!» huudahti Grönberg ja nousi kävelemään. »Se Vennu on osannut hyvin säilyttää nahkansa», lisäsi Janne, »sitä kun ei ole varkauksista minun tietääkseni edes tositeolla koskaan oikeudessa syytetty.
Sen Grönberg lupasi. Kun tämä vihdoin lähti pois, tuntui Jannesta olonsa ihmeellisen keveältä, sillä nyt hän oli saanut päätetyksi talonsa jättämisen pojalle. Luopuminen isännyydestä oli hänen luontoiselleen miehelle uhri. Porstuassa tapasi emäntä vielä nimismiehen ja sanoi itkien, ettei isäntä suostu sairaanakaan syömään puhdasta leipää.
Enkä minä sano sitä kehuakseni, vaan siksi, että se on totta.» Grönberg kyllä oli mies, joka ei kehumisista välittänyt. Mutta kun hän sai ne juuri *tuolta* mieheltä, jonka herrainviha oli koko läänissä tunnettu, hiveli sentään hyväilevä tunne hänen sydäntänsä.
Liekö se herra jo noussut?» Esa katsoi ikkunaan. »Tuskinpa.» »Onko se taas ollut juomingissa?» »Aamuyöllä ne tulivat Kujanpäästä Kaleniuksen kanssa. Siellä se makaa Kaleniuskin.» »No eikö Grönberg jo pian parane ja pääse tulemaan kotiin?» Esa selitti, että Grönberg oli jo viime viikolla ollut parempi, kun hän oli sen luona käynyt, mutta eipä sitä vielä ollut kuulunut takaisin.
Ei sitä haluta syömisen päälle juuri tehdä velkaa kovin paljoa, kun ei tiedä, kuka ne lopultakin saa maksaa.» Liikutettuna oli Grönberg vähällä kysyä, eikö hän saisi toimittaa tulemaan yhtä mattoa jauhoja, mutta hillitsi innostustaan, koska pelkäsi tarjouksella loukkaavansa Jannea.
Mutta onni, että saattoi todella jotain tehdä lähimmäistensä huutavan kurjuuden lieventämiseksi, vaikutti niin hellyttävästä sydämessä, että Valee sulki vaimon syliinsä ja purki tälle tämänpäiväisten ristiriitaisten tunteitten tuottaman tuskan kärsimykset ja huolet. Nimismies Grönberg oli joutunut tarttuvaan poltetautiin sairasvuoteelle.
»Kuka se on?» kysyi hän. »Kastori. Sen teki niin mieli leikkaamaan, sanoi tulevansa puodissa aivan kipeäksi, jollei pääse mukaan. Siellä on Klitsi itsekin.» »Vai niin. Mikäpä ihme se onkaan, että ruisvainio nyt ihmisiä puoleensa vetää. Mutta tuosta »laitoksesta», sanoi Grönberg viitaten oluttehtaalle, »me saamme vielä monta harmia.» »Onkohan niin?» »Varmasti.
Päivän Sana
Muut Etsivät