Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. kesäkuuta 2025
Tämä asia oli ainoa varjo Ingridin ja Gabrielin välillä. Joskus se näytti Gabrielista tavattoman vähäpätöiseltä, mutta toisen kerran taas se omituisesti eroitti heitä toisistaan, teki niinkuin vieraiksi toisilleen. Ingrid rupesi puhumaan hänelle niinkuin hän, Gabriel, olisi vietellyt Heddin, ja Gabrielista tuntui niinkuin Ingrid olisi vihannut juuri häntä ja hänen sukuansa.
Ja kun iltapuoleen alkoi oven takaa kuulua voivotuksia, jotka toisinaan yltyivät repiviksi tuskanhuudoiksi, hätääntyivät he molemmat: Gabriel riuhtaantui sisälle ja tuskin saatiin palaamaan; Henrik taas seisoi vapisten ikkunaa vasten ja kokosi voimia maltin säilyttämistä varten. Aina kun kätilö vähänkin näyttäytyi ovella, hyökkäsi Gabriel tiedustelemaan.
Kolme vuotta olet antanut minulle valmistumisen aikaa, niin, niin, Ingrid, itse olet määrännyt tämän ajan. Hyvä. Minä en pyydäkään enempää. Mutta tietysti saan tehdä sillä ajalla vähän enemmän kuin mitä minulta vaaditaan, sanoi Gabriel koettaen taas lyödä leikiksi. Samallainen uudistettu mittaus kiireestä kantapäähän. Sanalla sanoen, minä näytän sinulle.
Jos Gabriel vähänkin koetti panna käytäntöön hellempiä suhteita ja siinä tarkoituksessa nykäsi häntä hihasta tai vaati käymään käsikynkässä, niin neiti Vestlund kiivastui ja närkästyi.
Siksi vaan että sydän itsestään tykkii ja pulpattaa verta suoniin, tai että sormi ei uskaltanut painaa revolverin liipasinta, että hän pelkäsi revolveria ja oli piilottanut sen laatikkoon. Vaan siksi." Ja Gabriel nousi ylös, meni ja otti revolverin laatikosta, asetti sen tuolille viereensä ja heittäytyi jälleen pitkäkseen.
"Minä en ole mikään, ei missään ole minulla pohjaa. Saisin edes olla tuona tiirana ja liidellä noiden punasten kallioiden kohdalla ja tuolla tuulessa merenhajussa huutaa alakuloisesti niinkuin sekin: ti-rääy! "Ei olisi seppiä, ei Ingridiä, ei minun mustaa mieltäni, eikä ketään tarvitsisi tappaa." Ja Gabriel säpsähti. Oliko hän todella matkalla tappamaan?
Jo kesäkuun 14 p:nä oli hän lääkärin avulla parantunut sen verran, että hän taisi käydä seuralaistensa kanssa tervehtimässä piispaa. Herra Gabriel oli Makololoille lahjoittanut vaatetta niin paljon, että he jokainen olivat vaatetetut juovaisiin pumpulivaatteisiin ja punaiset lasit päässä. Piispa vastaanotti heidät kuvernörinä, hallituksen palatsissa.
Siinä oli kanakoppeja, muutamien yli oli Henrik yöllä kiivennyt, siinä oli useita omenapuita, taimilavoja, kukkapenkkejä, ja mehukkaina rehoittivat punajuurikkaiden täyteläiset, suonikkaat lehdet auringonpaisteessa. Gabriel oli innoissaan tämän kaiken keskellä. Hän milloin oli kyykkysillään maassa, milloin harppaili edestakasin.
"Mitähän tästä vielä tulee tästä asiasta", ajatteli Gabriel kauhuissaan tultuaan omaan huoneeseensa, kun aika kului kulumistaan eikä hän ampunut itseänsä. Sekaannuksia hän vihasi enemmän kuin kuolemaa, mutta nyt näytti kaikki menevän sekasin. Yhtäkkiä välähti hänelle aate. Anteeksi pyytämään! Sehän oli aina ennenkin auttanut, auttanut varmasti ja ehdottomasti.
Jospa ne vievät sinut oikeuteen! sanoi Ingrid ja nosti pelokkaasti päänsä ylös katsoakseen häntä silmiin. Silloin Gabriel vähän säpsähti. Ja yhtäkkiä hänestä taas tuntui alakuloisesti huutavan tiiran elämä paremmalta kuin hänen. Oikeuteen! Verkatakissako vai viilarinpuvussä? Tulla julkisen huomion alaiseksi, sanomalehtiin! Ei, ennen kuula otsaan!
Päivän Sana
Muut Etsivät