Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. toukokuuta 2025
Heinäkuulla hän siis vangittiin, neljä kuukautta sitten. Minä en tiedä, onko se vaan levottomuuteni; mutta minusta tuntuu, kuin minun täytyisi lähteä täti Cottan luo. Minua aavistaa, että hän kaipaa minua nyt. Ehkä minä voisin lohduttaa häntä; sillä kuka voi kertoa, mitä neljä kuukautta Dominikanin-luostarin vankihuoneessa on Fritzin tehnyt?
Kun minä lähdin pois, oli Eva, vähän aikaa Fritzin ylioppilas-juttuja suurella tarkkuudella kuunneltuaan, itse ruvennut pääpuhujaksi, ja viehättyneenä koko seura nyt kuunteli häntä, kun hän kertoili heille mielilegendaansa St. Katarinasta. He olivat kaikki kuulleet sen ennen, mutta kun Eva kertoo näitä tarinoita, ne näyttävät aina jollakin lailla uusilta.
Minä päätin tutkia, oliko tuo pilkan henki tunkeunut Polluxiin yhtä syvälle kuin Kristoferiin, ja sentähden kun tänä aamuna tapasin hänet yksinään, minä sanoin: "Pollux, sinä pidit Fritzin niin hyvänä, sinä et suinkaan suostuisi semmoisiin ajatuksiin, jotka surettaisivat häntä paljon, jos hän tietäisi ne."
Hän opettaa sen hyvin hellästi; mutta ei äitisi eikä Vapahtajasi voi opettaa sinulle tätä oppia ilman monta katkeraa kyyneltä." Fritzin kertomus. Ebernburgissa, Huhtikuun 2 p. 1521. Juopa on auennut minun ja luostari-elämäni välillä. Minä olen ollut vankeudessa, ja vankeudessa olen vihdoin täydellisesti päässyt vapaaksi.
Seuraavana silmänräpäyksenä Fritz oli polvillansa Evan vieressä, puhutellen häntä kaikilla hellillä nimillä, samalla kuin äitini seisoi toisella puolella, pitäen hengetöntä ruumista sylissänsä ja nyyhkyttäen Fritzin nimeä. Rakas isämme nousi seisaalleen ja teki sekavia kysymyksiä äidin-äitimme heräsi, hieroi silmiänsä ja hämmentyneenä katsellen joukkoa edessään lausui hiljalleen: "Onko tämä unta?
Tänäpäivänä olen Wittenbergistä saanut sanomia, joitten johdosta varon, että ne ajat todesti ovat palanneet, jolloin ihmiset luulivat palvelevansa Jumalaa sillä, että vainosivat niitä, jotka rakastavat Häntä. Thekla kirjoittaa, että he ovat panneet Fritzin luostarin vankihuoneesen Mainzissa, koska hän on levittänyt T:ri Lutherin oppia munkkien joukossa.
Mutta ennen kaikkia on minusta hauska nähdä, kun hän istuu sokean isäni polvilla ja taputtaa hänen kasvojaan jonkunlaisella säälivällä kunnioituksella, niinkuin hän ymmärtäisi, että niissä puuttuu jotakin. Minä olen myöskin opettanut häntä sanomaan Fritzin nimeä, kun näytän hänelle sen vähäisen hiuskiharan, jota minä kannan hänen muistokseen, ja suutelemaan Evan kuvaa.
"Mitä minä tarttumuksesta huolin, jos hän kuolee?" hän lausui; "minä en pelkää kuolemaa." "Ajattele isää ja lapsia, Eva", minä sanoin; "jos rutto rupee äitiin ja minuun Fritzin jälkeen, mikä heidän neuvokseen tulisi?" "Chriemhild on pian vanha kyllä heitä hoitamaan", vastasi hän aivan tyvenesti; "lupaa minulle, lupaa Elsa, taikka minä menen heti hänen luokseen."
Minä koetin lohduttaa häntä toivolla, joka oli tietysti paljoa lujempi minussa, koska olin nähnyt Fritzin siinä vaarassa, josta hän nyt verkalleen nousi jälleen elämään.
Minä näin suuria kyyneliä putoilevan ummistettujen silmäluomien alta. Kun hän sitten katsahti ylös ja näki äitini nojaantuneen ylitsensä, veti hän hänen kätensä puoleensa ja laski sen Fritzin käteen, ja me jätimme heidät kolme yksin. Kun olimme kaikki läheisessä huoneessa, rupesimme yhtä haavaa itkemään. Minä nyyhkytin: "Hän näyttää kovasti nääntyneeltä.
Päivän Sana
Muut Etsivät