United States or Israel ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vot... Mikä kuiva ukko, mutta rakkaudestapas vielä ja eukosta!... Eh, mikä kalu! puheli Iivana siinä ukon poistuttua Annushkalle alkajaisiksi. Mutta Annushka siihen ihan kuin ynseili: Mikä hänelle enää eukko!... Luoja terveyttä antaa, niin hyvä ukko, mutta eukko hänelle vielä!... Kuta varten hänelle eukko vielä! Se kelpasi Iivanalle.
Sakari jatkoi, kuin saarnasi: »Seelaa, Jussi Punnittu, sillä vaikka totuus yleensä on karvas ja tekee elämän happameksi ja miehen hahmon muikeaksi niinkuin vanha ämmä ja ikäloppu emäntä, niin en minä kuitenkaan voi olla itsestäni todistamatta, että minä kynin Beliaalissa viisauden.» »Herrasiunaa!» hätäytyi jo Maija, mutta kiivaasti keskeytti, tenäsi Sakari: »Elä keskeytä eukko!»
Kun tässä yksinään asuu, niin mitäpä heistä viitsii kuurata... Ja tuosta yhdestä kupista on näet ripakin jo katkennut! Onkohan se Kankkusen eukko sen katkaissut!» Hän selvitteli kahvia ja kysyi: »Vai yhä se vain ukko Voutilainen jaksaa!... Ja siinäkö se vain konnullaan elää?» »Siinähän se.»
Aina, kun posti tuli, oli eukko ensimmäisenä kyselemässä Iikalta tai Annilta: "kuuluiko Kasperista mitään?" siinä yksinkertaisessa luulossa, että "aviisuissa", joissa on kaikki maailman tiedot, lienee tietoja Kasperistakin; eikä eukko siinä aivan turhaan luullutkaan, sillä kerran, kun posti tuli, oli eräässä sanomalehdessä luettavana, että eräs Kasperi Niemimäkelä, Peltolan kylästä, on pantu kiinni varkaudesta.
Suntiossa oli paljon muitakin emäntiä, eikä siinä usein miehenpuolia ollutkaan, ja syynä taisi olla se, että eukko oli siinä isäntänä ja toisekseen ... rouvaksi sitä sanottiin. Suntio itse, hiljainen mies, sai katsoa nököttää valmista, kun muori järjesteli asioita. Mielensä mukaan hän järjestelikin, eikä hän missään asiassa uskonut ketään tietävämmäksi eikä viisaammaksi itseään.
Hän puheli, hymyili entistä viehkeämmin, ja se ihana nenä kukoisti sijoillansa kuin kaino ruusu. Oli jo tovit, toiset juteltu, udeltu oli, oli hurskasteltu. Ropotti tupakoi, pyyhki suutansa ja tolkutti muiden mukana. A, vot? kysäisi lopulta Iivana Annushkalta äkkiä, varmuuden vuoksi: Vot, eukko ... niin että tarkoitan... Sinähän se liet se ... Annushka? Mikä Annushka? touhusi tämä.
Eukko niin mielellään kertoi Marille, hänen siellä ollessaan, elämän suruista ja taisteluista, sen iloista ja riennoista, totuuden sorroista ja voitoista, sanalla sanoen: ihmisien lankeamisista, nousemisista, kohoamisista ja sortumisista. Niistä puhui hän, sillä hän oli itsekin monta kovaa kokenut, monta iloa ja surua maistanut, ja viimein oli hän sortunut elämän kovan kuorman alle.
Mutta kun hän juuri aikoi syleillä tyttöä, syöksi eukko väliin ja eroitti heidät toisistaan. "Poika", sanoi hän, "mitä sinä ajattelet! Eihän sinulla ole kuivaa tilkkaa ylläsi ja kuitenkin tahdot sinä syleillä Doroteaa. Minä tiedän mitä märäksi tuleminen tahtoo sanoa! Herra Jumala, enhän minä ensinkään ole muistanut kysyä sinulta, etkö sinä tahdo vähän ruokaa! Varmaan sinun on kovin nälkä?"
Ja alkoikin tuo asia kirkastua, kun siinä tovi toisiaan haukuksittiin. Kuin eukkoaan?... Kuin hän, Annushka tarkoitan ... hänen eukko? hölmisteli lopulta ja miesten tolkuttamisesta hiemasen kirkastunut Iivana: Eh? Ja Osiippa: Kuin ei eukkoaan?... Kuin?... Alkoi selvitä selkeäksi ihan.
Ja minne minä lähden? vaikeroi eukko, hämmästyksestä aivan tyrmistyksissään. Ruodille, eukkokulta, ilvehti kreivi Bernhard. Elämänne on liian yksitoikkoista, tarvitsette vaihtelua. Minäkö ruodille! ja toivotonna väänteli eukko käsiänsä. Kreivi Kaarle Viktoria hävetti poikansa sydämettömyys.