Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Uudenvuoden tienoissa julkaistiin Lisbetin ja tohtori Ernst Viederin kihlaus, ja häät aiottiin pitää syksyllä. Eräänä aamuna, vähää ennen kuin Eugenin piti lähteä työhönsä, tuli hän Doran luo ja sanoi hieman hämillään: "Puhuimme kerran Lisbetin naimisiin menosta, ja kuten muistanet, lupasin silloin muutamilla ehdoilla auttaa häntä myötäjäisten hankkimisessa.
Miten on mahdollista, että äsken saatoin olla niin vihainen ja sanoa niin pahoja sanoja minusta tuntuu, kuin yksikään paha ajatus ei enää saattaisi herätä minussa..." Kun hän tuli Eugenin luo, istui tämä kirjoituspöytänsä ääressä, selkä oveen päin; hän ei liikahtanutkaan, kun Dora astui sisään.
Hän tahtoi niin mielellään tehdä Eugenille mieliksi, hänestä oli Eugenin ajatuksessa jotain runollista ja kaunista, mutta hän tahtoi myöskin mielellään vapauttaa lapsi parkansa "Marin" nimestä.
Hän veti ponnekkaasti alas kaihtimet ja meni Doran huoneeseen, jossa tämä seisoi peilin edessä pukeutumassa, lähteäkseen kävelylle Eugenin kanssa. "Dora, tiedättekö, että salin huonekalujen päällykset eivät vielä ole paikoillaan, ja että aurinko paistaa suoraan aralle kankaalle?" sanoi hän terävästi. Dora kääntyi häneen päin ja nauroi. "Hyvänen aika, Eugen!
Juuri liiallisesta rasituksesta... Mutta sitä ei Sofi ymmärrä ... hän, joka koko elämänsä on elänyt työttömyydessä ja ylellisyydessä..." Doran mielestä se oli viisaasti ja hyvällä tarkoituksella puhuttu, ja hän seurasi niin paljon kuin voi äitinsä neuvoja. Eugenin iloksi sairastui rouva Hjort influensaan juuri silloin, kun Doran synnyttämisen aika tuli.
"Hän on mahdoton parantumaton", ajatteli hän, ja siihen se jäi. Myöhemmin aamupäivällä tuli enemmän kukkia, ja kun Dora päivällisen aikaan tuli kotiin, oli koko salin pöytä täynnä kukkavihkoja, niiden joukossa myöskin Eugenin.
Hän lykkäsi Eugenin huoneeseensa, sulki oven hänen jälkeensä ja meni Doran luo. Eugen koetti todella seurata äitinsä määräyksiä; hän otti kirjan ja koetti lukea, hän istuutui kirjoituspöytänsä ääreen kirjoittamaan, mutta ei voinut tehdä kumpaakaan. Koko hänen huomionsa oli keskittynyt vähäisempiinkin ääniin, jotka tulivat ulkoapäin.
Mutta rouva Bergenstiernan oli vaikea tarttua käteen, joka ojennettiin hänelle, hän kosketti siihen vain sormenpäillään ja sanoi kylmästi; hyvästi. Viimeiseksi kääntyi Julia Eugenin puoleen. Silloin katosi pilkallinen ilme äkkiä hänen kalmankalpeilta kasvoiltaan ja hän katsoi Eugeniin läpitunkevasti.
Ja huolimatta siitä erinomaisesta varovaisuustoimenpiteestä, että hän nukkui kello kädessä, nukkui hän sikeästi vielä silloinkin, kun Eugen hetkisen perästä valmiiksi puettuna tuli häntä noutamaan. Dora oli vähällä pyörtyä säikähdyksestä, kun hän avatessaan silmänsä näki Eugenin seisovan sohvan ääressä ja katselevan häntä.
"Isä", kuiskasi Mai, vetäen Eugenin luokseen, "älä mene luotani ... lupaa, että olet luonani koko yön ... minä niin pelkään..." "Mitä sinä pelkäät, lapseni?" kysyi Eugen, koettaen hymyillä. "Pahoja unia", kuiskasi Mai, "en tahdo nähdä pahoja unia..." Ja hän vapisi ja tarrautui vielä lujemmin Eugeniin, ikäänkuin etsiäkseen suojaa yön hirmuja ja kauhuja vastaan...
Päivän Sana
Muut Etsivät