Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Kyynelet vierivät hänen silmistään, hän pusersi Labeon kättä ja osotti sormellansa kirjaa. "Niin, niin, kallis ystäväni. Sinä et voi sanoa minulle mitään. Me etsimme molemmat samaa Ainoata. Lukekaamme tätä kirjaa yhdessä. Olkaamme poikina taas ja istukaamme sen Opettajan jalkain suuressa, josta me tässä olemme lukeneet." Näitten uusien kaipausten vaikuttaessa elämä muuttui.
"Jos alkaa tuulla pilvi tuolla näyttää minusta juuri siltä on parasta, että niin pian kun mahdollista etsimme turvallisen paikan." Vähä sen jälkeen oli miehistöllä täysi työ omassa turvallisuudessaan; sillä nyt alkoi myrskytä, miten merimies oli ennustanut. Töin tuskin pääsivät he maalle.
Julien menetti silloin kokonaan malttinsa ja sanoi raivostuneena: Isä!... Isä!... Tunnetko sinä sen ... isän... Tietysti, et. No niin, mitäs silloin?... Liikutettuna Jeanne innostui: Hän ei varmaankaan jätä tyttöä. Silloin olisi hän kunnoton. Otamme selkoa hänen nimestään ja etsimme hänet käsiimme. Hänen kyllä täytyy selvittää asia.
Tulevan toki uskon ajan senki, Kun muinaisajan hirmut poistetaan, Ja kaikki oikein elo-ilmaa henkii. Mut meidän, nykyään tääll' olevain, Tulevain polvein hyvää täytyy puoltaa, Parempi olo heille saattaa vain. Jos itse sotaan sorrumme, ei huolta. Ei huolta, vaikk'ei meille loista koi, Min hengen silmä joskus haaveileepi, Ja vaikka emme rauhaa saada voi, Jot' etsimme. Se hiukan merkitseepi.
Me katselemme ympärillemme ja etsimme jotakuta, joka voisi tätä ihmettä selittää... Mutta vain silmänräpäyksen, ehkä jo huomenna tapaamme jälleen tuon hajamielisen silmäyksen, kuin ennen, samat kalpeat kasvot, saman epäröimisen liikkeissä ja kuolettavan tuskan jälkiäkin lyhyen kukoistusajan kuluttua...
Heikki ei puhunut mitään, vaan tupakkaa pannessaan hyräili tuota vanhaa laulua: »Kaks' ilopäivää on miehellä vaan: Kun ämmästä pääsee ja kun ämmän saa.» Mutta kohta kun hän kuuli itkua kamarista ja Takamaan muorin äänen, sylkäsi hän ja rupesi syömään. Iltapuolen päivää vietin saunassa Polluksen kanssa. Revimme irti lattialankkuja, minkä voimme, ja etsimme niiden alta pieniä lapsia.
Erottuamme toisista tovereista, jatkoimme kolmisin kävelyämme lähellä olevaan puistoon, jossa poikkesimme muutamaan kiinalais-ravintolaan veljenmaljoja tyhjentämään. Siellä tulimme kait vielä muitakin maljoja tyhjentäneiksi, koska sieltä palattuamme olimme erittäin hilpeällä mielellä ja etsimme jotakin muuta huvitusta, jota pian löysimmekin.
Voi, tyttöparka, sun ritarias ja voi sua itseäsi! Miks kaipaamme, mitä ei silmä nää ja mitä ei koske käsi? Miks etsimme lemmeltä enempää, joka nostais ja kohottaisi? ja luulenpa, ihmiset muinoisin sitä onneksi sanoa taisi. Ne ihmiset vanhojen aikojen ne oli niin vanhoilliset, ne söivät ja joivat ja nukkuivat ja olivat onnelliset.
"Joka paikan etsimme lyhtyjen valossa; tyttäremme häälahja on kaikkineen kadonnut!" Emäntä antoi hänelle kukkaron, sekä kertoi kuinka hän sen oli saanut. Kopea, voimakas ukko, peittäen kasvonsa käsillänsä, putosi vapisten tuolille pelästyneenä ja oman-tunnon äänen soimaamana. "Olin kova pojalle", söpötti hän viimein. "En ole ansainnut häneltä tämmöistä käytöstä".
Neljä palvelijaa vartioitsivat ovea ja ikkunaa. Mylady oli vaipunut rahillensa kädet ojennuksissa, ikäänkuin kokien manata pois tuota kauheata näkyä. Kun hän huomasi lankonsa, päästi hän hirveän huudon. Ketä te etsitte? kysyi mylady. Me etsimme, sanoi Athos, Charlotta Backson'ia, joka ensin nimitti itseänsä kreivinna de la Fère'ksi ja sitten lady Winteriksi, Scheffield'in paronessaksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät