Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Vennu keskeytti, puri hampaansa yhteen ikään kuin olisi yhtäkkiä nyt vasta huomannut, että oli laskemaisillaan Esalle liian paljon neuvoja ja sanomaisillaan puolen sydäntänsä. »No, ja sitten?» kysäisi Esa. »Ei mitään, ei mitään ... en minä sanokaan kaikkea! Mutta eikö sitä viinaa jo tule?» »Sano kaikki», uteli Esa. »En!»
Kaikki tuo tuli niin harvakseen kuin Esan olisi täytynyt pakottaa ulos jokainen sana aivan erikoisilla ponnistuksilla. Grönberg katseli häntä vakavasti, ja Esalle näytti olevan tuskallista seisoa siinä. Hän koetti edes rykiä karaistakseen itseänsä. »Vai niin», virkkoi Grönberg hetkellisen vaitiolon perästä, »kyllä minulla jo on renki pestattuna, mutta...»
»Noo», kiirehti sanomaan, »ei siinä ole pelkäämistä, sillä niille lie tullut pahat välit Karhun Esalle ja Karin Vennulle, koska Vennu kävi tämän Saviojan puheilla hyvässä ystävyydessä sanomassa, että olisi parasta kiiruhtaa hakemusta ja ulosmittausta, että sen Esan asiat ovat huonolla jäljellä.» »Sanoko Karin Vännu nin?» »Niin se oli sanonut. Ja siitä me arvelimme, että niille on tullut riita.»
Siitä se lähti, että he kävivät eräänä yönä Korvenloukolla, ja sen sijaan että olisivat saaneet sieltä Santran, saivat hyvän selkäsaunan. Esalle muuttui nyt asia täydeksi todeksi: jos ei muu auta, niin ainakin hän tappaa Valeen. Hänelle ja hänen joukolleen ei saisi kukaan ilmaiseksi selkään antaa, Santran niin ikään päätti hakea sittenkin pois.
Ja nyt, kun hän seisoi Valpurin edessä, ei ollut ajattelemistakaan pitää mitään puheita, vaan mikä pahempi, hän ei saanut sanaakaan suustaan pitkään aikaan. Hän olisi mieluisemmin tahtonut musertua koneen rattaiden välissä kuin esiintyä tämmöisenä töllerönä. "Onko isäsi kotona?" kysyi hän vihdoin ja katui kohta kysyneensä niin tyhmästi, kosk'ei hänellä ollut asiaa Esalle.
Pistimme taaskin tupakat palamaan, jonka jälkeen sanoin Esalle: Kertomisistasi päättäen on kaikki tuo mistä olet puhunut käynyt päinsä hyvin helposti. Ei, velikulta, ei se aika ollut helppoa meille kenellekään. Kaikki siinä hikoiltiin ja jopa toisinaan tiukemmassa kohdassa kiristeltiin suolivyötäkin. Niin ja senlisäksi sai moni miehistämme niinä aikoina maistaa vankilan leipääkin.
Esa meni suoraan äijän viereen. »Onko teillä viinaa?» kysyi Villen korvaan huutaen. »Viinaa?... O-on sitä.» »Pankaa pöytä koreaksi. Onko sianlihaa?» »Sian...?» »Sianlihaa!» »On sitä», emäntä ehätti ennen isäntää. »En minä tiedä», isäntä sanoi, »emäntä sen... Onko sitä? Pane tälle Esalle ruokaa pöytään.» Ukko-vanhus vapisi kuin tuomarinsa edessä.
Esa hankkiusi pois, mutta tahtoi vielä selittää: »Minulla on sellainen, kummallinen luonto, että ... pian minä suutun ja pian itken.» Nimismies antoi Esalle vähän pestirahaa, jonka saatuaan tämä poistui. Jäätyään yksin katseli hän ikkunapielestä vielä Esan perään, raskas ilme valvoneissa, veristävissä silmissään.
"Sinä sanoit äsken", huomautin Esalle, "että söisit kaikki muut. Siis ihmisetkin, mutta sitä et suinkaan tarkoittanut?" "Miks' en söisi? Mikä niissä on vika, kun vaan tottuu! Tottuuhan sitä ostereihinkin, sammakkoihin ja onkimatoihin. Jotkut kansat syövät käärmeitä ja vaikka mitä. Mutta meillä haudataan maahan parasta lihaa, Helsingistäkin viedään Malmille junalastittain.
Ohoh!... Asia koski Esaa yhtä paljon kuin Ellaakin. Esallehan kuului kunnian vuoksi pitää huolta siitä, ettei mieluisia tyttöjä saanut kuka tahtoi ja ettei joku nurkkakuntalainen saisi ylpeillä jostakin rohkeasta teosta. Sehän olisi ollut ensimmäisenä Esan häpeä. Ainakin hän itse sitä oletti. Ei mitään kilpailua! Esalle tuli kuin omantunnon vaiva: hänelle oli tehty julkea vääryys!
Päivän Sana
Muut Etsivät