Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Lenteä lekuttelevi tavoitellen Väinämöistä: siipi pilviä sipaisi, toinen vettä vieprahteli. Veen emonen, vaimo kaunis, hänpä tuon sanoiksi virkki: "Oi on vanha Väinämöinen! Käännä päätä päivän alta, luo'os silmät luotehesen, katso taaksesi vähäisen!"
Tuuli kuvaa tajuntaa eli henkeä, Ilmatar eli »veen emonen» ainetta ja Väinämöinen kuten sanottu maailmaa, ja koko kuvaus tuo mieleemme jehovistisen kosmogonian Mooseksen 1 kirjan alussa, jonka mukaan »jumalan henki liikkui vetten päällä»:
Neitsy Maaria emonen, Rakas äiti armollinen, Viitiseksen, vaatiseksen, Pääsomille suori'iksen, Vaskipauloihin paneksen, Tinavöihin telkitäksen, Läksi pirtistä pihalle, Kaapsahellen kartanolle.
Ei se niin oma emonen, Noin sanois oma emonen: "Nouse ylös noutamani, Kaapsahtele kantamani, Puhu tulta tuomaseni, Lietso liekuteltuseni; Kun et jaksa, niin lepeä, Ja lietso levättyäsi!" Kasvoin lassa armotonna. Eipä kasva kaikki lapset, Ei ylene yksikänä, Niinkun mie katala kasvoin, Yksipuolinen ylenin.
Hyv' on poikanen tehessä, Kaunis kasvateltaessa, Saahessa ylen soria, Kapaloiessa koria; Vaan en tieä mie emonen, Enkä kantaja katala, Mikä tullevi tehystä, Kannetusta kasvanevi, Jos tuli suvulle surma, Kasvoi herja heimokunnan.
Ka, saattoihan Jumalakin tai Neitsyt Maaria emonen.
Niitä on useampia painettu Arvidssonin toimittamaan »Oskyldigt Ingenting» v. 1821 ja Krohnin kokoamina Koitar albumin I vihossa. Neitsyt Maria emonen Kerran käyskeli kesällä Niitun nurmella ihanan; Kävi tuulta tuntemassa, Ilmoja ihailemassa, Pienen poikansa keralla. Viimein lehdossa levähti, Pimennossa pihlajaisen, Tuomen kukkivan kuvassa.
Vaan jos heitti heimokunta, Hylkäsi hyvä sukuni, Elä heitä Herra Kiesus, Hylkeä hyvä Jumala, Hyvien hylättäväksi, Pahojenki pantavaksi. Hoia Herra huolellista, Kaitse lasta kaihollista, Kun ma huuan huolissani, Suruissani surkuttelen! Oli ennen parempi. Olipa minulla ennen, Oli ennen aikoinani, Iso ilmoin syntyessä, Maammo maille kantaessa, Emonen imettäessä.
Sep' oli Pentti palkollinen, Vanha orja uskollinen, Jonk' on äiti jou'uttanut Pojan etsohon emonen; Nyt kovasti nyyhkyttäen Niilon kaulahan kavahti Ja hänelle noin nimesi Vähän aian oltuansa: «Oi, kuin miekkonen osasin, Löysin sun, syänkäpyni! Jo sua etsin yötä kolme Pitkin suota suunnatonta, Katsellen joka kahilan, Hajotellen heinikotkin, Enkä luullut löytäväni Tänä päivänä enämpi».
Siihen laativi pesänsä, muni kultaiset munansa: kuusi kultaista munoa, rautamunan seitsemännen. Alkoi hautoa munia, päätä polven lämmitellä. Hautoi päivän, hautoi toisen, hautoi kohta kolmannenki. Jopa tuosta veen emonen, veen emonen, ilman impi, tuntevi tulistuvaksi, hipiänsä hiiltyväksi; luuli polvensa palavan, kaikki suonensa sulavan.
Päivän Sana
Muut Etsivät