Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
»Mistä te sen tiedätte?» »Minä olin kuulevinani.» »On. On se tullut», sanoi Liisa ja katsoi mitä se kumpaankin vaikutti, vaan ei hän huomannut mitään. Elsakin oli kuin ei olisi asia kuulunut häneen vähintäkään. »Se on Tuirakin siis maissa?» »On.» »Ei suinkaan hän täällä tulle käymään», sanoi Viion leski ja katsoi syrjäsilmällä Elsaa.
Kun Elsa jonkun matkaa sivu päästyään kääntyi katsomaan heitä, katsoivat hekin häntä. Elsaa rupesi peloittamaan ja hävettämään, että puvussaan on jotakin hassua, ja se rupesi niin vaivaamaan, että piti kääntyä kotia. Samat tytöt ja Aappo tulivat taas vastaan ja katsoivat häneen nyt pitkään, ja hän punastui niin, että posket kuumana karehti.
Elsaa rupesi pelottamaan, niin että hän siirtyi ulommaksi. »Rukoiletko sinä ahkerasti?» »Rukoilen joka ilta ja aamu. Olen rukoillut teidänkin puolesta joka ilta, ja kun olette kipeämpi, niin aamullakin.» »Mitä sinä olet rukoillut minulle?» »Terveyttä, vaan nyt rukoilen anteeksi syntiänne, kun ette osaa rukoilla... Voi, voi, ettekö te koskaan ole rukoillut? Ettekö pienenäkään?»
Hän olisi viettänyt sitä turhuudessa ja ylellisyydessä ylellisyydessä, sillä ilman juhlaruokaa tuli toimeen, kun oli paljon ihmisiä, joilla tuskin oli kunnolla leipäpalaa suuhunsa. »Ostetaan leipää sillä rahalla Marin äidille, hänellä lienee tarve, kun ette saaneet mitään», sanoi äiti hyväillen Elsaa hellästi ja aivan kuin anteeksi pyytäen jotakin.
»Niin, kerkiäähän sitä sillä aikaa niin kaunistua, ettei tunne», sanoi Liisa käyden tyrkkäämässä Elsaa ja meni Viion lesken eteen ja katsoi niin vakavasti ja viattoman näköisenä, että olisi luullut hänen oikein totta kysyneen: »Enkö ole kaunistunut?» »Lienet kaunistunutkin», naurahti Viion leski. »Niin no, sitähän minäkin.
Pihalla oli muitakin lapsia, ja hekin tulivat siihen katsomaan, ei maisterin lapsia, vaan uutta neitiä Elsaa. Siinä oli isännän tytärkin, joka oli jo toisella kymmenellä, erittäin sievä ja näppärä olento. Isännän tytär rupesi Elsan kanssa tarinoimaan ja toiset saivat hänen käskystänsä vähän etemmäksi poistua. Hän kyseli Elsan kotia ja sukuperää ja jutteli hänelle kaikenlaista hauskaa.
Ja Elsaa inhotti, kun se sitten alkoi puhella mairitella sävyisästi sanoen vähä väliä: »rakkaat sanankuulijani!» Välinpitämättömänä kuunteli hän rukouksia, joissa ei tuntunut olevan mitään elähyttävää, mitään sydämeen menevää, vaan ainoastaan tyhjää ääntä. Kun Aappo rupesi lukemaan kuulutuksia, muisti Elsa taas oman asiansa, jonka hän oli unohtanut kerrassaan.
Sanna oli tovin aikaa aivan vaiti. Hän katsoi kummissaan Elsaa, joka seisoi suorana ja vastausta odottavassa asemassa hänen edessänsä. "Niin, minä en paljon ymmärrä jumalisista asioista. Kummastuttaa minua kumminkin, sillä minä osaan, niinkuin moni muukin, kaikkea ihmetellä. Lähde nyt kuitenkin kanssani, edes näyttämään itses rouvalle!"
»Viion», sanoi Elsa ja koetti siirtyä uhkaavan pojan edestä pitäen kuitenkin toista jalkaa paikallaan. »Mitäs sinulla on jalan alla?» »Raha, jonka löysimme Ojanniemen Marin kanssa. Mari meni kysymään, saako sen ottaa.» »Vai niin. Saa sen ottaa», sanoi se uhkaava poika, töykkäsi Elsaa ja otti rahan. Toiset pojat olivat riemuissaan. »Pojat, ostetaan karamelleja», huusi muuan.
»Ketterä oli aivan kuin ennenkin, näkö vähän huonontunut, mutta muisti hyvin kaikki. Kyseli tuttaviaan, teitä ja Elsaa erittäin, ja oli hyvillään, kun kuuli teidän hyvin voivan. Sanoi, että kun saisi vielä nähdä kerran!»