Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Pekka tunsi, että hän voi jotakin saada aikaan ja yhä voimakkaammin tuli se ajatus mieleen, että voisi raivata avarat pellot tuohon. Ja tänne kiintyi hänen halunsa Korpilammen rauhaiseen laaksoon. Kolmannen vuoden elokuu oli puolivälissä. Pekka oli yhä Kerilässä renkinä. Hänen ensimmäisen kaskensa sijalla Korpilammen rinteellä rymötti karhea, raskasteräinen lynkäruis.
Oikeastaan se ei ollut myrsky, eikä se ollut merelläkään, olihan vain tavallista ankarampi jumalanilma, tuuli melkein semmoinen kuin voi olla Saimaan saaririkkailla sisävesillä. Mutta paikkaan ja aikaan nähden elokuu oli kauniimmillaan oli ilma meistä matkustajista ihan komeimmillaan, tarpeeksi suurenmoinen ja aivan tarpeeksi vaarallinen.
Niin oletkin sa tullut, Elokuu. Nyt kaikki turha turhaks paljastuu. Niin ankarat on askelees, on ties, vuossatain korjuumies ja kylvömies. Niin taivahalle yli kansojen sa nostanut oot sirppis punaisen. Tuli sammui Marnella hiljallensa, oli uupunut Ranskan ja Saksan mies. Moni rekryytti sai tulikastehensa. Mitä sota oli nyt he sen ties.
»Niin, kyllä maar, kello on jo yksitoista; minäkin tässä näin kauan löpisen enkä muista, että olette matkastakin väsynyt; mutta oli kovin hauska jutella, kun kerran puhekumppanin sain», sanoi leski ja läksi kamariinsa. Jättäen kaikki huolensa Jumalan haltuun vaipui Hely väsyneenä makeaan uneen uudessa kodissaan. Kesä oli mennyt, elokuu oli loppupuolella. Pelloilla näkyi kuhilaita joka haaralla.
"Ole vait!" vastasin mielessäni ja pistin rohkeasti marjan suuhuni, ajatellen kuin ennen lapsena, että "yhtä vattua se on vatun matokin." "Murhaaja!" kuiskasi silloin omatuntoni. Sain sellaisen pahoinvoinnin kohtauksen, että siinä menetin entisetkin syönnökseni. Nahkaa minussa ei ollut. En näet kyennyt enää sängystä nousemaan ja pakenemaan eläimiä. Oli niitten pahin aika, elokuu.
Ja sitten räätälöi Kukkelman housut jollekin kylänpojalle... Ja nikkaroi kauppiaalle ikkunankehiä... Näin oli aika mennyt... Oli tullut elokuu. Ja alkoi sataa. Kukkelman pysytteli mieluimmin sisällä: hän rupesi valittamaan, että hänen raajoissaan tuntui jäykistystä ... niiden ytimissä muka sahattiin, porattiin ja jyrsittiin. Keveintä oli nyt maata lavitsalla ... ja syödä pelkkää puuroa.
"Minä en tahdo olla hänen vihollisensa." oli Lauri arvellut, sytyttäessään paperiroviotansa. Mutta kesä kuluu. Elokuu on jo puolessa, ja loppuhunsa juoksee kesäinen tarina.
Sietääpä lähemmin tarkastaa, ovatko nuo valitukset ja puheet oikeutettuja, vai liioiteltuja. Varsinaisia kesäkuukausia ovat tosin ainoastaan kesä-, heinä- ja elokuu. Mutta useimmiten on jo toukokuukin niin lämmin ja ihana, että sen saapi kesäajaksi lukea. Jos sitten, kuten usein on laita, vielä syyskuussa kestää kauniita ja lämpimiä ilmoja, niin pelastamme Pohjolalle kesää noin viisi kuukautta.
Pahat, pelottavat ennustukset eivät olleet toteutuneetkaan, huvimatkapäiväksi oli saatu mitä suloisin, lämpöisin ilma, jommoisen ainoastaan elokuu voi suoda, kun sen kerran tuulien ja sateiden jälestä pistää päähän palkita pitkällisen pahuutensa.
Tuli yö kylmineen, tuulineen ja pimeyksineen. Olihan jo elokuu puolivälissä. En voi kieltää, ett'en tuntenut hieman pelkoa tällaisesta umpimähkäisestä kulusta aavalla meren selällä. Eikä tämä pelko suinkaan vähentynyt niistä kertomuksista, joilla venemiehet höystelivät yksinkertaista illallistamme.
Päivän Sana
Muut Etsivät