Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Ettehän toki petelle minua.» »Tuossahan hän on!» vastasi vanha palvelija. Jälleen näkeminen. Miihkali nousi hitaasti, astui Elinaa vastaan ja kysyi: »Elina, etkö sinä enää tunne minua?» Elina juoksi hänen luoksensa ja kiersi kätensä hänen kaulaansa. Miihkali suuteli häntä vaiti. Elina syleili miestänsä vielä kerran ja kääntyi sitte Maija Liisaa hyväilemään.
Miihkalin silmät tähystelivät, niinkuin olisi hän nähnyt jotakin kajastusta entisyydestä; hän sanoi: »Yksi olisi laulanut mielellänsä meidän teoistamme, sen tiedän varmaan, mutta häntä ei enää ole.» »Häntäkö?» kysyi Elias. »Ketä? Ihan varmaan tarkotat Elinaa.» »Elina ei laula sankarilauluja, hän kulkee vain hiljaista rauhan tietä.» »Eikö hän?
»Koettaa voin, mutta koettamatta en voi jättää.» »Anna minun kuolla kanssasi!» pyysi Elina. »Jää sinä eloon ja koeta löytää onnea. Sinä voit vielä hyödyttää elämälläsi, vaan minä ainoastaan kuolemalla.» Hän pusersi nopeasti Elinan kättä ja sanoi Maija Liisalle: »Auttakaa Elinaa ja jääkää hyvästi!»
Mutta Elina ajatteli toisin. »Niin kauan kun vielä on kotimaa», sanoi hän, »en minä koskaan lähde vieraaseen maahan. Jos kerran minun kansani voi elää ja kuolla täällä, niin tottahan minäkin voin. Jää hyvästi: Jumala sinua varjelkoon!» Kaksi suurta kyyneltä valahti pitkin Miihkalin poskia. Hän otti Elinaa käsistä, suuteli niitä kiivaasti ja riensi pois. Torvet kaiuttivat lähdönmerkkiä.
Hän ei ymmärtänyt, miten olisi mahdollista tulla toimeen ilman Elinaa. Siitä hän monesti puhui etenkin Elinalle itselleen. Mutta kun Elina oli ollut muutamia vuosia tohtorin perheessä, rupesi hän puhumaan Helsinkiin lähdöstä. Hän ei tahtonut jäädä homehtumaan tällaiseen korven kolkkaan. Osasi hän omaa kykyään arvostella sen verran, että tiesi tulevansa toimeen Helsingissä, ja hyvinkin.
Se oli minulle suureksi onneksi; sillä Elina tuli kovin kipeeksi viimeisessä lapsen-vuoteessansa, ja olisi luultavasti mennyt sitä pitkää tietä jollei paronessaa olisi ollut. Hän tuli tauti-vuoteelle sekä varhain että myöhän ja hoiti Elinaa, niinkuin se olisi ollut oma lapsensa.
"Kuinka rohkenet noin tyhmästä jutusta Tahvoa ja Kalmun Elinaa syyttää?" kysyi metsänvartija. "Rakas isäni, minä en yhtään tyhjiä loruele. Eilen kun kirkosta tulin, seurasi Kalmun Elina, tuo kaunis nuori tyttö, minua kotimatkalla.
Miihkalista asia kyllä oli arveluttava, vaan neuvottelua ei sentään syntynyt, sillä Elina juuri palasi sanomaan, että vanhat aseet jo oli tuotu alas, ja Yrjö riensi niitä tarkastamaan. Mutta Miihkali vielä viipyi. Hän istui, pää käteen nojattuna, eikä huomannut Elinaa, joka ääneti ja tarkastellen katseli häntä; hänen ajatuksensa olivat kaukana poissa, vaan viimein hän nousi ja sanoi vakavasti: »Nyt minä lähden sinun luotasi, Elina, ehkä pitkäksikin ajaksi.
Mutta ei se kauan kestänyt tuo yritys olla uuteen kuosiin puettuna hän näytti eriskummalliselta uusissa vaatteissaan ja huomasipa hän sen itsekin; sillä eräänä päivänä minä näin hänet vanhassa nutussaan, väljissä housuissaan ja leveässä kauluksessa, ja nyt hän vasta oli oikea Holt jälleen. Minä kysyn teiltä, voipiko vielä, tämä kaikki lukuun otettuna, epäillä hänen lempeyttänsä Elinaa kohtaan!"
Eeron käsi tapaili hätäisesti lakanaa, joka äkkiä työnnettiin suuhun. Huoneessa ei senjälkeen kuulunut henkäystäkään, mutta kädelle, joka kovasti puristi suuta tukkivaa lakanaa, putosi polttavan kuuma kyynel. Pitkin pitäjää ihailtiin tohtorin talon hauskaa, kodikasta keittiötä ja sen paistavaa puhtautta; mutta vielä enemmän ihailtiin tohtorintalon Elinaa. Elinalla oli oma historiansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät