Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
»Mene sinäkin lepäämään, Mikko», pyysi Elias. »Ethän sinä tätä kaikkea kestä; onpa ihan ihme, että sinä enää oletkaan meidän joukossamme.» »Kyllä minä ehdin levätä haudassa. Siellä ei meitä enää häiritse mikään taistelu, hyvä veli.» Elias katsoi vähän aikaa vaiti sotakumppaniansa ja virkkoi sitte lämpimästi: »Jos laulu vielä kerran jaksaa kaikua Keuruun seuduilla, niin kertoelee se sinusta.»
Nyt olivat veljekset seuranneet kasvatus-vanhempiansa paattiin, he olivat nähneet paatin taivaan rannalla katoavan, nyt seisoivat he yksin, nyt olivat he toistensa turvana. Veljeni sanoi Aato tule! työ odottaa; suru ei auta. Niin on, huokasi Elias, niin on, mennään! jätetään meniät Jumalan haltuun! Vaan takanansa kuului huokaus!
Tule toki, minä tuon simaa. Ja Elias sekoitti pois koko jutun ja rupesi puhumaan kotioloista. Tuomas huokasi vaan eikä ruvennut sen pitemmältä puhumaan mökinväestä; eikä hän virkannut mitään siitäkään, että oli hänet nähnyt Jerusalmissa. Ja hän käsitti, että Jumala on käskenyt jokaista vähentämään maailmassa velkaansa rakkaudella ja hyvillä töillä.
Se ajatus, joka oli minussa herännyt, näytti alusta kaikkien muitten mielestä paitsi Ewelynin, peräti mahdottomalta toteuttaa. Lopulta kuitenkin vastaväite toisensa perästä raukesi, ja me saimme luvan, Ewelyn ja minä, täti Beauchampin vaunuissa lähteä perulaisen vuorikaivos-yhtiön sihtierin Elias Posthlethwaiten Esq. luo.
Omiin ajatuksiinsa vaipuneena katseli kumpikin tanssia, mutta heti sen loputtua virkkoi kirkkoherra: »Hyvä on vielä nähdä raitista iloa, kohta se kyllä monelta haihtuu ja kuolee. Mitä meillä on peljättävänä ja toivottavana?» »Jumala yksin tietää», vastasi Elias. »Toivoa ei meillä ole paljoa, vaan pelkoa sitä enempi.
ELIAS. Minun täytyy, ei auta. Minä vastaan sen edestä. ELIAS. Olkoon sitten niin korealle rukoukselle; kun ma sanonkin. Tuohon hänen heitän. Mutta mitähän sille teette, mitä vaankin? Pistätte mar sinne jonkin salalahjan muistoksi, hähhäh! ANTON. Sinä musta peikko! ELIAS. Minäkö? ANTON. Sinä killisilmä pakana! ELIAS. Minäkö? ANTON. Rukoilla sinua!
Sinä et voi Karvoselle mitään, tenäsi Piatta, vaan se on nähnyt sinun lyövän emäntää, ja tässä olet sanonut sen tohtorille ja meille jokaiselle, niin että on vieraitamiehiä. Sinäpä et kelpaa vieraaksimieheksi, sanoi Elias kovasti suuttuneena Piatalle.
Kuin karhu sanoi hän ryhtyy lammas-joukkoon, lukeeko kukaan karhun syyksi että luontonsa on niitä repiä; kuin houraava houriossaan tekee töitä, josta ansaitsisi kuolema rangaistuksen, rohkeneeko kukaan tuomari langettaa kuolema tuomion? Ei suinkaan. Niin sinunkin laitasi, Elias, on. Se mies, jot'ei Jumala sallinut, ehkä vihollisten käsistä päästyä, elää, oli ainakin suuri pahan tekiä ... ja...
Kirjallisuuden historiaa, Suomen muinaistarustoa ja etenkin taiteen historiaa on hänen veljensä Eliel Aspelin valaissut monessa tarkkoihin tutkimuksiin perustetussa teoksessa; niistä mainittakoon "Kalevalan tutkimuksia", "Suomalaisen taiteen historia" sekä suomalaisten taiteilijain Johannes Takasen, Werner Holmbergin ja Elias Brenner'in elämäkerrat, joita hän sangen miellyttävällä tavalla on esitellyt.
Hän oli kaunis vielä nytkin; pukunsa oli valkea kuin lumi, jonka päällä käveli. Sivullansa kulki Kruununkylän kappalainen Johan Pihlkaw ja Pietarsaaren Elias Teliin. Emma oli itkenyt; kyyneleet vieryivät vielä poskea myöden. Yksi Jumala löytyy, sanoo hän hiljaisella äänellä, ja tätä Jumalaa minä olen vihoittanut ... armoa, armoa...
Päivän Sana
Muut Etsivät