United States or Lithuania ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vähitellen tunsi hän Bogatirin voimain, joita oli koeteltu enemmän kuin puolen vuorokauden alituisissa rasituksissa, olevan loppumaisillaan; ja se ajatus, että tämä jalo eläin, joka oli hänestä rakkaampi kuin kukaan ihminen, viimein sortuisi tähän armottomaan ajoon, suretti häntä paljon enemmän kuin hänen oma kummallinen ja epämukava tilansa.
Sen selkään hypähti Salik, ihana taakkansa edessään. Tyttö ei ollut ehtinyt ajatella, tiesi tuskin olisiko pitänyt huutaa apua. Nyt riensi jalo eläin eteenpäin, vainottua lintua vikkelämmin, kevyttä gatselliakin keveämmin. Tulta tuiskivat laajentuneet sieramet, yhä vinheni sen vauhti, kaviot tuskin koskettivat maata. Alheidin sydän sykki ihastuksesta.
"Meidän täytyy eteenpäin", mutisi hän matalalla, kummallisella äänellä, ikäänkuin hän puhuisi unissa, "tähän on vaarallista pysähtyä ... perkele virittää paulojaan minulle..." Hän kovisti hevostaan, mutta eläin ei tahtonut totella, se kavahti tuon tuostakin pystyyn tahi kääntyi sivulle.
Mutta eipä siinä kyllä. Metsän reunaan ilmaantui harmahtava eläin ihailemaan hänen lauluaan; se astui hitaasti häntä kohden, tavan takaa seisattuen aivan kuin lupaa pyytäen lähestyäkseen. Ja Helena huomasi eläimen.
Samat pehmeät askeleet, silloin tällöin raapaisten tai kolauttaen, liikkuivat katolla ylös ja alas moneen kertaan; ja kerran kuului ohuen katon läpi pienen paussin aikana syvä henkäys, joka päättyi haistelevaan ääneen. Sitten seurasi pehmeä jysähdys lastukolle, ikäänkuin olisi joku raskas eläin pudonnut. Lumous hävisi ja Taavi ukko nousi ylös vuoteestaan.
"Tuo on hänen vaippansa." "Mutta hänhän ratsasti valkoisella hevosella", tuumi päällikkö. "Niin, alussa", virkkoi eräs ratsumiehistä. "Mutta kun se kaatui keihään iskusta, nostettiin hänet seisoin aivan vieressä tämän ratsun selkään." "Hyvä", huudahti päällikkö, "sinä olet oikeassa. Minä tunnen tuon ratsun." "Se on jalo eläin. Tuolla tavalla se menee vuorta ylös, vaikka se on haavoittunut."
Vaan Jooseppi oli noussut ylös orsille ja heitti oven kiinni, ett'ei tuo raivoisa eläin vielä kerran pääsisi ulos. Kuultiin hänen salpaavan oven sisäpuolelta. Hän oli suljettu raivoovan eläimen kanssa tuohon ahtaasen huoneesen, ja ulkopuolella olevat eivät voineet mitään tehdä. Sieltä kuului semmoinen jyske ja jyrinä ja mylvinä, että ihmiset kauhistuivat sitä kuullessansakin.
Ja että älynvoimat sinänsä ovat tunteista riippumattomia ja siis kylmiä, on psykologisesti ja metafyysillisesti yhtä totta kuin se, että intohimoja ja tunteita saattaa miltei rajattomiin kiihottaa ajatuksen ja älyn avulla. Kieltämättä järki eli äly niinikään on inhimillinen perusominaisuus ennen muita. Ilman järjen prometeista tulta ihminen ei olisi muuta kuin eläin.
Usein niitä ahdistettiin venheestä, vaan koska se kuitenkaan ei ollut varustettu sotaan näitä paksunahkaisia vastaan, olisi taistelu voinut tulla tuhoa tuottavaksi. Kerran törmäsi venhe erään vedestä nousevan virtahevon selkään. Eläin säikähti tästä raskaasta ja omituisesta kapineesta seljässään ja sysäsi niin rajusti venhettä, että kaikki luulivat sen särkyvän kappaleiksi.
Mutta parantumaton pikku eläin sai aina heidän toiveensa raukeemaan tyhjiin. Sillä oli varsinainen mielipaikka ylhäällä peilin päällä, josta se muni alas pöydälle kun ei kukaan sitä huomannut. Siitä oli katkeraa surua neiti Birgettellä ja neiti Mettellä; ja tulisina hetkinä eivät voineet olla toisiansa syyttämättä siitä onnettomuudesta.