Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Ja sitte yksi lisää ja aina vaan sananen lisää. Ja sitte se *tapahtui*. Niin sellaiset asiat valmistuvat. Miten luulet itsellesi vast'edes käyvän? Tämän jälkeen? *Rebekka*. Minulle saa käydä miten tahansa. Ei sillä ole suurin lukua. *Kroll*. Ei sanaakaan, josta huomaisi katumusta. Ehk'ei se teitä vaivaakkaan? Anteeksi, herra rehtori, se asia ei liikuta muita kuin minua.
Elise esteli ottamasta mukaan useampaa kuin kaksi, korkeintaan kolme tyttäristään, mutta Evelina pyysi häntä ottamaan *kaikki*; siihen yhtyi laamannikin, joka mielellään soi *kaikkien* saavan huvitella. «Ehk'ei», hän lausui, «heille milloinkaan enää satu semmoista huvittelemisen tilaisuutta!» Ja harvinaista on todellakin, että rukoillaan äitiä ottamaan mukaansa kaikki kuusi tytärtänsä.
"Anna olisi hyvä ja poistuisi hetkeksi", pyysi tohtori. "Enkö minä saa olla täällä", lausui Anna rukoillen. "Entä jos se tekee sulle pahaa", sanoi Risto. "Ei, kyllä minä kärsin". "Antakaa Annan olla sisällä, ehk'ei kipu ole kovinkaan vaikia", pyysi Risto.
Hän, jolla oli niin paljon, jota hän rakasti ja jonka edestä hänen tuli elää! Ja valkolakki lyyryineen, joka hänelle korvaisi kaiken muun onnen, joka elämässä ehk'ei ollut hänelle suotu. Kuinka hän voisikaan kadehtia Elsan onnea, kuinka hän ei koko sydämestään soisi Arville hänen nuorta, herttaista morsiantaan?
Hän ei nähnyt mitään, vaikka hänen silmänsä tuijottivat samaan paikkaan. Jos olisivat häneltä kysyneet, mitä hän ajatteli, olisi hän vastannut: "en itsekään tiedä." Ehk'ei hän tietänytkään, minkätähden hänen jalkansa veivät hänen kirjakaapin luo ja minkätähden hän pysähtyi katselemaan kirjoja. Hän katseli koreisin niteisin sidottuja kirjoja, jotka oli tuonut mukanaan kaupungista.
"Ehk'ei", kuiskasi äiti väkinäisesti. Yrjö ei vastannut. Hän makasi hetken ja tuijotti uneksivana eteensä. "Mutta minä en tahdo kuolla", hän sanoi viimein kääntyen äidin puoleen, "minä en tahdo olla yksin; jos äiti tulee kanssa, niin silloin, mutta yksin minä en tahdo kuolla..."
Tämä huone ei ollut pihan puolella, vaan sen ikkunat olivat kanervakankaalle päin, jonka poikki Henrikin piti tulla. Kumma ett'ei hän vielä ollut tullut! Vaan hänellä oli niin kiire tähän aikaan, oli hän sanonut; ehk'ei hän ehtinyt tullakaan, tai vasta myöhään. Täytyi malttaa mieltänsä. Ellen tarttui ensimäiseen kirjaan, jonka löysi. Aikoja oli kulunut siitä kun hän oli lukenut jotakin kirjaa.
Niinpian kuin Blasius oli asiansa toimittanut, kiiruhti hän veneelle, jolla hän oli tullut sinne, joko hänellä nyt todellakin oli kiire kotiin, taikka ehk'ei hän voinut tukehuttaa jonkinlaista mielen-kaihoa siitä, että hän taasen oli muukalaisten luona heidän leirissänsä, heidän vallassansa. Kotona Blasius-ukon luona oli koko aamupäivällä ollut eloa ja touhua.
Hän nousi seisomaan kun hän huomasi minut ja oli hyvin kalpea, mutta ilon salama valaisi hänen kasvonsa kun hän huomasi, että minä pysähdyin. "Neiti van Arsdel!" huudahti hän, "mikä suosiollinen onnetar on johdattanut askeleenne tänne?" Minä olin hyvin totisen näköinen ja sanoin ett'en huomannut siinä mitään onnea. "Ehk'ei teille", sanoi hän, "mutta minulle tämä on onni.
"Tällä tavoin siis ehk'ei olekaan niin järjetön se väite, ett'ei pidä itseään surmaaman ennen, kuin jumala päällemme panee jonkun pakon, niinkuin nyt tämänkin nykyisen minulle." VII. "Tämä", sanoi Kebes, "kyllä kuuluu todenmukaiselta.
Päivän Sana
Muut Etsivät