Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Kun lyhdyn valo lankesi makaavan kasvoihin, päästi Tuomo hirmuisen hätähuudon, joka kaikui läpi kaikkien holvikäytävien. Hän oli tuntenut isäntänsä. S:t Claire oli kävelyretkellään poikennut erääsen kahvilaan silmäilläkseen iltalehteä. Lukiessaan syntyi viereisessä huoneessa tappelu kahden päihtyneen kesken.
Hänen raamattunsa oli täynnä merkkiä ja viivoja, niin että hän aina helposti löysi lempilauseensa, ja nämät taivaalliset lupaukset täyttivät hänen sydämmensä rauhalla ja antoivat hänelle voimia kestämään nykyisen elämän vaivoja. Matkustajien joukossa oli eräs rikas, nuori mies New-Orleansin kaupungista, nimeltä S:t Claire.
Juhlamenojen ohjelman mukaan oli Gervais niitä ajamassa, ja hänen vieressään vasemmalla puolella istui Claire. Molemmat väkevät hevoset juoksivat tavallista, hyväntahtoista juoksuaan välittämättä ruoskasta, jonka Gervais antoi iloisesti paukahdella heidän korviensa lähettyvillä ottaakseen siten hänkin osaa musiikiin.
"On kyllä kultaseni", sanoi S:t Claire lohduttavaisesti, "mutta älä nyt sure, rakas lapsi, äläkä puhu kuolemastasi, niin koetan saada kaikki hyvälle kannalle." "Ja lupaa myöskin, rakas isä, että annat Tuomolle vapauden, niin pian" Eva pysähtyi ja lisäsi sitten empien "niin pian kun olen poissa." S:t Claire lupasi tehdä kaikki, mitä hänen pikku Evansa suinkin pyysi.
Suuret siniset silmät aukenivat, hymy levisi kasvojen yli, hän koetti kohottaa päätään ja puhua. "Eva, oma lemmikkini, tunnetko minut?" "Rakas isäni", sanoi lapsi tehden viimeisen ponnistuksen ja kiersi kätensä hänen kaulansa ympäri. Mutta hetken päästä ne putosivat hervottomina alas ja S:t Claire näki noissa rakkaissa kasvoissa kuoleman kamppauksen ja kuuli hänen harvan ja raskaan hengenvetonsa.
Aina siitä asti kuin Marianne oli taaskin alkanut imettää, hoiti seitsentoista vuotias Claire hänen toimiaan; hänkin oli kelpo tyttö, ei kaunis, mutta erinomaisen terve ja voimakas. Hän hoiti etupäässä sisätehtäviä ja kirjanpitoa, oli ankaran taloudellinen, josta syystä perheen muut tuhlaavammat jäsenet tekivät usein hänestä pilaa. "Tähänkö se pöytä sitten pannaan?" sanoi Gervais.
Kaikkein ensin oli Charlotte, joka kauvan oli ollut sairaalloinen, mennyt pois; sen jälkeen oli Claire seurannut hänen esimerkkiään ja jättänyt miehensä Frédéricin hoitamaan taloa yhdessä Gervaisin kanssa, joka myöskin tuli leskeksi seuraavana vuonna. Sitten olivat vanhukset menettäneet poikansa Grégoiren, jonka leski Thérèse yhä hoiti myllyä lukuisain perillistensä kanssa.
"Pikku kultanuppuseni", puhui S:t Claire koettaen tehdä äänensä huolettomaksi, vaikka koko olentoansa väristytti. "Sinä olet nyt niin alakuloinen ja hermostunut, mutta katsoppas, mitä olen sinulle ostanut." "Ei, isä kulta", vastasi Eva ja työnsi hiljaa pois kuvan, "älä petä itseäsi. En ole ensinkään parempi ja pian minä menen pois. Enkä liioin ole alakuloinen.
"Eva on nyt enkelinä taivaassa." "Mutta minä en saa häntä enää koskaan nähdä", nyyhki Topsy, "ja hän oli ainoa, joka sanoi rakastavansa minua. Nyt ei ole enää ketään... Voi, ett'en olisi syntynytkään! Mitä minusta nyt tulee?" Lapsi raukan suru ja epätoivo oli niin liikuttava, että S:t Claire ja Ofelia seisoivat kyynelsilmin ja Ofelia koetti lohduttaa häntä kaikin tavoin.
Gervaisilla kotona Chantebledissä oli jo kaksi poikaa, Leon ja Henri, ja Claire oli ennättänyt saada kolme lasta, yhden pojan, Josephin, ja kaksi tyttöä, Lucien ja Angèlen. Grégoirellakin oli myllyllä tukeva poika, Robert.
Päivän Sana
Muut Etsivät