Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Kun perinnönjako oli suoritettu, otti Bengt koko suuren liikkeen haltuunsa ryhtyäkseen nuorin, kokemattomin voiminsa johtamaan sen monia eri osastoja. Mutta ei kauvan kestänyt, ennenkuin tarina isoisän voimasta ja työkyvystä virkosi eloon, pojanpoika sankarinaan.
"Iloitsen, että kysyt minulta", vastasi Ester liikutettuna, "monta kertaa on mieleni tehnyt puhua kanssasi, mutta en ole voinut ... en uskaltanut... Niin, Bengt, jotain hyvin ihmeellistä on tapahtunut.
Bengt hymyili alakuloisesti. "Niin, onhan se hyvin yksinkertaista ja johdonmukaista, Mutta synti, synti, jonka tein ... onnettomuus, joka siitä oli seurauksena ... se on jäljellä, se pysyy aina. Ah, tuo onneton ihmisraukka!" jatkoi hän kiihottuen, "miksi hän teki sen?... Miksi en saanut sovittaa aikanaan? Ah, jospa hän olisi ollut järkevä eikä tehnyt meitä molempia onnettomiksi!"
"'Pahoillaan' tai 'suutuksissa! Vain naiset sellaisiin takertuvat", vastasi Bengt nauraen. "Me miehet teemme jutun lyhemmäksi. Vaimoni tekoihin ja toimiin on minulla oikeutta sekaantua, mutta ei hänen äitinsä toimiin. Jos hän mieluummin jää tänne, kuin muuttaa Tukholmaan ja nauttii apurahaa, jonka olen hänelle tarjonnut, niin enhän voi häntä pakottaa.
Ja kuitenkin tuntui hänestä kuin olisi hänen sydämensä ollut kapinallisista vastaväitteistä halkeamaisillaan. "Joka tapauksessa sanoo raamattu, että vaimon pitää luopuman isästä ja äidistä ja mieheensä sidottu oleman", sanoi Bengt ylenkatseellisella tyyneydellä, "sen lupauksen teit sinäkin alttarin edessä. Oletko sen jo unohtanut?"
Hänen onnistui valaa niin paljon iloa Svenin lapsuuteen, että kun Sven vanhempana sitä muisteli, kajasti se hänelle yhtämittaisena, hymyilevänä kevät-unelmana... Mutta hänen rakkautensa kiintyi yhä enemmän Esteriin; Bengt alkoi vähitellen edustaa hänen silmissään alituista, ankaraa vaativaisuutta, joka häiritsi ja vaivasi hänen vapautta rakastavaa uneksijaluonnettaan.
Bengt pudisti arvelevana päätään, mutta hän näytti kuitenkin hiukan rauhottuneen. Esterin täytyi taas hymyillä kesken syvää totisuuttaan; hän näki, että Bengt tunsi todellista helpotusta, kun Ester myönsi, että ainakin jotkut sielut voivat joutua ikuiseen kadotukseen. "Niin, se on minun uskoni", jatkoi Ester, "muuta uskoa ei minulla voi olla, jos mielin elää onnellisena.
Ester antoi hänelle anteeksi viime aikojen levottomuuden ja tuskan, hän unohti, että Bengt oli pettänyt lupauksensa käydä äitiä katsomassa; puolustavalla äänellä oli tuhansia keinoja pestä pois Bengtin viat...
Eikö hän olisi voinut äsken puhua minulle, jos se muka on niin tärkeää?" Ester veti Bengtin sohvaan, hiipi lähelle häntä ja sydämen tykyttäessä niin rajusti, että hän luuli Bengtinkin sen lyönnin kuulevan, virkkoi: "Bengt ... eräs asia ... niin ... Bengt ... etkö ole mitään aavistanut?" Bengt näytti vieläkin ällistyneemmältä. "En", sanoi hän, "ei minun ole tapana 'aavistaa'."
Bengt istui taaksepäin nojaten ja tuijotti terävine, tummansinisine silmineen kirkasta syystaivasta, hänelle tavallisen, hieman pilkallisen hymyn leikkiessä huulilla ylöspäin kierrettyjen viiksien alla. "No, oletteko nähneet häntä?" huudahti äkkiä toinen nuorista upseereista.
Päivän Sana
Muut Etsivät