Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
"Niin, sepä oli todella ilkeä uni", sanoi Bengt nyreissään, "niin inhottava, että melkeinpä olisit voinut olla kertomatta. Kaksi suurta lautalastia on juuri matkalla Austraaliaan." "Minusta se ei ollut inhottava", vastasi Ester, "se oli vakava ja ihmeellinen ja siinä vallitsi vaikuttava, juhlallinen tunnelma, joka vieläkin seuraa minua..."
"Sitä en voi sanoa, isä", vastasi hän epävarmasti, "olen niin nuori vielä. Minulle on kyllin tietää, ett'en kelpaa liikemieheksi ja ett'en mitään niin hartaasti halua kuin saada olla yliopistossa ja lukea maisteriksi..." Bengt asetti lasit nenälleen ja kiinnitti tummat, läpitunkevat silmänsä Sveniin. "Sitä et 'voi sanoa'", matki hän, "mutta minä voin. Sanonko sinulle, mitä sinä kuljet ja uneksit?"
Melkein koko illan oli Bengt Esterin seurassa; hänet oli vallannut jonkunlainen väliäpitämättömyys, hän heitti pois kaiken varovaisuuden, sulki silmänsä menneisyydeltä ja tulevaisuudelta ja nautti täysin siemauksin hetken hurmauksesta. Eikä Ester liioin voinut tunteitaan peittää; ihmeellinen onni, joka hänessä vallitsi, valoi lumoavaa hohdetta hänen kauniille kasvoilleen.
"Olkaa niin hyvä", vastasi puheenjohtaja, Bengt Vester, joka seisoi puhujalavalla huoneen korkeimmalla kohdalla. Toisessa kädessään hän piti sauvaa, jota käytti puheenjohtajanvasarana, vaan väliin huvikseen heilutteli edestakaisin sormiensa välissä.
Bengt ei kertonut Esterille kirjeestä; hän punnitsi kauan ja tarkoin sen sisällystä, ja kuta enemmän hän luki, sitä vakuutetummaksi hän tuli siitä, että suurin osa oli panettelua. Hän tiesi monista vihollisistaan ja kadehtijoistaan, ja tunsi olevansa varma siitä, että kynä, joka nämä alhaiset syytökset oli kirjottanut, oli ollut kastettu kateuden ja kostonhimon myrkkyyn.
Ensi kerran elämässään näki Bengt vilahdukselta tuon salaperäisen olennon, jota sanotaan persoonalliseksi Jumalaksi ja johon hän myös oli uskonut juuri niin paljon kuin sopivaisuus vaati; mutta ei hän ollut koskaan hänen olemustaan miettinyt, ei koskaan häntä pelännyt tai kaivannut...
Hän meni, ja Bengt vaipui sohvaan puoliksi tainnuksissa. Hirmuinen mielenliikutus monine erilaisine syineen vaikutti häneen vallan ruumiillisesti, aivan kuin raju ukkosilma.
Mutta kun epätoivo kehittyi huippuunsa, kun hänen kiusaantuneet ajatuksensa lopuksi kärjistyivät tuohon armottomaan valintaan: hän joko lopettaa tuskansa tai tarttuu anteeksiantamukseen, josta Ester puhui, silloin oli hän myös päässyt taitekohdan yli. Bengt ei ollut syvien tutkimusten eikä mietiskelyn, vaan toiminnan ja intohimon mies.
Kaikki heidät tunsi Bengt ihan ikävystymiseen asti, tunsi jok'ikiset kasvot, niin melkeinpä jokaisen erilaiset ilmeet ja liikkeet, aivan niinkuin hän tunsi kukkasarat Vångan vuokraajan tilalla, joihin puutarhuri vuodesta vuoteen istutti samoja kukkia: yhteen kolmikulmaan orvokkeja, toiseen satakaunoja j.n.e.
Jos hän joskus pujahti pois, kun Bengt ei ollut kotona, sillä Ester kulki mielellään yksin, uneksi ja ajatteli, sai hän aina tuntea hänen tyytymättömyytensä nuijan-iskuja, eikä Bengt ymmärtänyt sen tuottavan hänelle enemmän vahinkoa kuin pisimmät kävelymatkat.
Päivän Sana
Muut Etsivät