Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Jo ennen ryhtymistänsä sotaan Itä-Rooman keisarikuntaa vastaan oli Attila liitossa saaliinhimoisten vandalilaisten kanssa, jotka nyt olivat Espanjasta siirtyneet Afrikkaan ja sieltä meritse ryöstelivät kaikkia Välimeren rannikoita.
Hän ei kavaltanut, mutta sanoi totuuden teille ja miehillenne, mutta te ette tahtoneet häntä kuulla. Emme tahtoneet, emmekä rehellisinä ruotsalaisina tahdo vastakaan. Mutta saattaa tulla se päivä, jolloin myönnätte, että isäni oli oikeassa. Löfving ponnahti pystyyn: Isänne? huudahti hän kauhistuneena; voisitteko sanoa ne sanat Jumalan edessä? Attila lähestyi muutamia askeleita.
Kyllä oli Maria kuullut isänsä puhuvan näistä kirjoista. Isä oli itse kääntänyt useita rukouksia suomeksi, mutta kannet kai eivät olleet siltä ajalta? Ei, ne oli Attila teettänyt Nyrnbergissä. Tuo pieni kirja oli, jos mahdollista, säilytettävä hänen kuolemaansa saakka. Se oli lohduttanut niin monta, ennenkun se joutui hänelle, ja ehkä lohduttaa vastakin.
Löfving silmäili melkein uhmaavana: Sanokaa sitten hyvästit Viipurille. Ei koskaan! Entisen kivekkään ryhti kävi ylpeäksi: Viipuri on meidän, ja jos kerran vedämme miekan tupesta, niin emme sitä sinne pistä takaisin, ennenkuin Suomi on yksi eheä kuin ennen isoavihaa. Attila hymyili synkkänä ja epäilevänä: Niin te luulette. Niin ajattelevat kaikki rehelliset miehet Ruotsin valtakunnassa.
Attila ei vastannut, katseli vaan Mariaa, joka nyt seisoi hänen edessään niin ylevämielisenä ja puhtaana, jommoisena hän ei ollut vielä nähnyt yhtään naista. Ja Leena sopukastaan katseli näitä nuoria, joita hän ei ymmärtänyt, mutta joita hänen täytyi sinä hetkenä rakastaa.
Kaukaisuus ja kuusipuuryhmä esti häntä näkemästä mitä tuolla ulompana toimitettiin, mutta huudot ja yhä kiivaampi ampuminen saivat hänet vakuutetuksi siitä, että täällä ruotsalaiset ja suomalaiset ottelivat. Oliko Attila joukossa? Ja missä Leena oli? Mihin hän itse joutuu? Tässä voi Jumala yksin auttaa, itse hän ei tiennyt mitään neuvoa.
Attila seisoi hetkisen epäröivänä. Nyt hän ei halunnut enään tarttua tuohon äsken hänelle niin rakkaaseen käteen. Sprengtport huomasi sen ja sanoi:
Ei vastannut kukaan näihin kysymyksiin, mutta se vaan oli varmaa, ettei Attila levähdä ennenkuin löytää sen, joka oli uskottu hänen huostaansa. Levottomuus riennätti Mariaa, mutta tuo autio tie näytti loppumattomalta ja hiljaisuus erämaassa tuntui kammottavalta. Ja nyt laukaukset taas kuuluivat taajemmin ja voimakkaammin.
Löfving. Nehän vietiin rajan toiselle puolelle, ja saivat kai siellä nauttia sitä onnea, jota te meille kaikille tarjootte. Attila. Sen kirouksen tunnette yhtä hyvin kuin jokainen lapsi Suomessa. Löfving. Te siis muutatte mielipidettä. Attila. En muuta mitään. Löfving.
Kyyneleet tukehuttivat hänen äänensä. Hän ei voinut sanoa enempää. Häntä piti Maria rakkaana, vakuutti Löfving. Häntä eikä ketään muuta. Näinhän itse, ettei hän huolinut ollenkaan Martista. Attila kääntyi Löfvingin puoleen: Antakaa minulle anteeksi se suru, jonka tein teille ja pojallenne. Se tapahtui vastoin tahtoani. En ole koskaan toivonut teille pahaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät