Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Maria kirkastui ja vastasi vilkkaasti: Isä pitää Martista kuin omista pojistansakin, ja on usein sanonut, että vaikka me yhteen aikaan olimme niin köyhät, ettei ollut leipää huomeneksi, niin ilmaantui aina joku apu, ja isä uskoo, että Jumala lähetti sen sentähden että autoimme teitä.
Hänellä on ollut monta kunniallista kosiaa tarjolla, mutta hän ei huoli vaan kenestäkään muusta kuin Martista, eikä Martti kenestään muusta kuin hänestä; miksi me rupeaisimme heitä eroittamaan? Minä rupean jo ymmärtämään, että me olemme petetyt, surkeasti petetyt", puheli Kirri edelleen. "Keneltä petetyt?" "Sussolta, Lillulta ja Rehkosen joukolta."
Kyyneleet tukehuttivat hänen äänensä. Hän ei voinut sanoa enempää. Häntä piti Maria rakkaana, vakuutti Löfving. Häntä eikä ketään muuta. Näinhän itse, ettei hän huolinut ollenkaan Martista. Attila kääntyi Löfvingin puoleen: Antakaa minulle anteeksi se suru, jonka tein teille ja pojallenne. Se tapahtui vastoin tahtoani. En ole koskaan toivonut teille pahaa.
»Mustialaan hän pyhäinpäivästä aikoo, mutta vuoden ajaksi vain», sanoi Hely, »ja senpä vuoksi hän nyt vielä on käynyt oppia Iirin luona». »Pitkäkö siitä on, kun Iiri neiti koulusta pääsi?» kysyi Hanna. »Kolme vuotta on», vastasi Hely ja lisäsi sitte: »Iiri oli iloissaan, kun Marttikin kerran pääsee huvittelemaan. Hän on aina erittäin pitänyt huolta Martista.»
Lamppua vasten nojallaan isokokoinen valokuva Martista ja Liisasta amerikkalaisissa hääpukimissa ja posliiniasetilla muutamia kuvakortteja. Vuoteen yläpuolella seinässä kiiltävä venäläinen pyhimyskuva. Lattialla muutamia vääräjalkaisia tuoleja. Hurjistunut kärpänen pompotti kamarin kattoa ja piti suurta ääntä, parvi surisi ikkunassa, jonka toinen puolikas oli avoinna.
Joskus hän ajatteli harmissaan, miten ikävää se oli että kaikellaiset herrat ja narrit saivat poikaan niin vaikuttaa, aivan kuin emäntään entisaikaan... Eikä siitä tule talonpitäjää, Martista, totesi isä tällaisessa tapauksessa itselleen ja sanoi muillekin kun sattui. Silloin hiipi aina kintereillä pääajatus että hän kuitenkin kenties myy talon.
Silloin kun Martilta tuli se Jobin-posti hänen tapaturmastaan, olivat olleet oikein ikävät ajat. Isä oli sairastanut pari viikkoa ja hourinut usein Martista.
Latu oli vaaran rinnettä sinne tänne polvitellen kohonnut yhä korkeammalle ja tuli viimein soikeaan aukeamaan, joka oli kuin tien sija. Sitä seuraten lähti se suoraan ylös, mutta Martista näytti siltä kuin siinä olisi ollut jotakin vanhainkin latujen haamua uuden alla ja vieressä.
Martista näytti välistä, että muutamat hänen kellonvitjoihinsa sivumennen katsahtivat. Ja niillä ei ollut kelloa niillä, jotka niin katsahtivat ... mahtoivat ajatella, että kunpa heilläkin olisi.
Eräänä päivänä istuivat Kirrilän vanhukset salissansa, vaipuneina noihin surullisiin ajatuksiinsa. Kaukaan aikaan ei kumpikaan heistä puhunut mitään, sillä kummallakin oli omat synkät ajatuksensa. Vihdoin katkasi Kirri äänettömyyden, sanoen: "Kumma kun ei kaukaan aikaan ole kuulunut mitään Martista, eikä Kolkkilastakaan!
Päivän Sana
Muut Etsivät