Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Kaikilta kunnailta, kaikista laaksoista ja rotkoista tulvailee likaisia vesivirtoja. Tänä aikana juuri tapahtuvat suurimmat muutokset aron pinnalla. Kevät kun viimeinkin on monine mutkineen saapunut ja Toukokuun kauniit päivät tulleet, näyttää aro viheriäiseltä tapeetilta. Silmä väsyy aron äärettömään nurmikkoon keväällä sitä matkustaessa.
AINA. Ethän sitä kuitenkaan itsekään uskonut, että Taavi saapuisi samana päivänä kuin hänen kirjeensä. ARO. No enhän siitä juuri ollut varma, mutta kyllä minulle joku salainen ääni kuiskasi, että hän tulee. TAAVI. Kelpaahan sitä nyt rautatiellä tulla jytistellä. Sellaista matkaamista ei voitu uneksiakaan silloin kun läksin tästä kylästä.
AINA. Kylläpä tuo hauska on, mutta kohtuus kaikissa. Ah! ARO. Oikeinpa hauskaa! Ihmeellisen kaunis käsiala on Taavilla. Katsoppas tätä kirjeen päällekirjoitusta! Käräjäkirjuri ei olisi voinut kirjoittaa pulskemmin... Kai on Taavi jo nuorena saanut oppia kirjoittamaan, koska on siihen toimeen noin harjaantunut? AINA. Missä hän sitä olisi oppinut?
AINA. Olemme säilyttäneet kaikki samassa kunnossa. TAAVI. Tuo nojatuolikin on vanhalla paikallaan. Siitä vaan puuttuu... ARO. Vuoden vielä jos vanhus olisi voinut elää, niin olisi nähnyt tämän ilopäivän. Kylläpä hän hartaasti sitä toivoi, sydämellisesti rukoili, mutta... Rakas äiti vainaa! Paljon olisi minulla nyt sinulle sanottavaa. Tiedänpä kuitenkin sinulle antamani lupaukset pitäneeni.
Olemme tässä tekemisissä erään mongoolilaisen kansan kanssa. Nämä lyhkäiset, mutta vankkarakenteiset ihmiset, joiden väärät sääret ja vaappuva käynti heti ilmaisee että he ovat paremmin perehtyneitä satulassa istumiseen, kuuluvat suureen kirgiisien sukuun, jonka asuinseutuna on Omskin etelä- ja lounaspuolella oleva aro.
Mutta tiesinhän minä, että heidän oli yhtä kiire kuin neiti Streitinkin mitä pikemmin sitä parempi jättää ylenkatsottu aro taaksensa... Mitäpä nuori herra olisi sanonut, jos hän olisi tiennyt Dierkhof'in vanhan, punakasvoisen rouvan kerran jättäneen väekkään kaupungin lähteäksensä arolle ja jäädäkseen sinne ainiaaksi.
ARO. Vai että keitit kahvia yksinomaan minun varakseni. Sinun ei itse ensinkään ole tapana sitä juoda. AINA. Omaksi varakseni tietysti myös... Taavi hyvin kyllä tietää sen, että jo tyttönä olin aika kahviratti enkä sen koommin sitte ole tätä huonoa tapaani parantanut. TAAVI. Säästä kahvisi siksi kunnes Jaakkola saapuu tänne. AINA. Lautamieskö?
Voithan vähemmälläkin tulla toimeen, elää voimiasi uuvuttamatta. Jätä ainakin nuo raskaimmat työt renkien tehtäväksi. ARO. Itse on paras renki, Aina kulta. Paitsi sitä en itseäni tunne ollenkaan uupuneeksi. Näethän, Aina, minun on niin hauska ajatella, että täällä kaikki on hyvässä kunnossa, kun Taavi saapuu kotia, jotta hän on näkevä että hänen taloansa hänen poissa ollessaan on hyvin hoidettu.
Koko päiväpaisteinen aro ja vanhat, mahtavat, kumisevat tammet katosivat äkkiä silmistäni hirveä synkkä pihanpuolinen huone otti minut vastaan ja minä luulin näkeväni kostean puutarhan neljän viheriän, homeisen seinän välissä. "Ja mitä minulla on kaupungissa tekemistä?" kysyin häneltä. "Oppiminen."
TAAVI. Minä en polta tupakkaa. ARO. Vai etkö tupakkaakaan polta! TAAVI. En. Tuli ja leimaus! Siitäpä vasta pidettiinkin tarkkaa huolta, ett'eivät vangit tupakkaa käyttäisi! Mutta vaikka tulikin ankara rangaistus sen osaksi, jolta tupakkaa löydettiin, niin sitä kuitenkin salaa suurissa määrin tuotiin vankilaan. Minä en kuitenkaan milloinkaan antautunut tuollaiseen salakauppaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät