United States or Wallis and Futuna ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä olen uhrannut hänet kansani vuoksi. Minä olen hylännyt hänet kosiakseni Matasuntaa." Herttua Guntaris oli ääneti. Mutta Arahad huusi: "Sinä et ole varmaankaan rakastanut häntä." Silloin Vitiges liikehti kiivaasti. Hänen tuskansa ja rakkautensa saivat ylivallan. Hänen poskensa sävähtivät punaisiksi ja hän silmäsi musertavasti pelästynyttä nuorukaista.
Ja kreivi Teja kuiskasi hänelle: "Kuten näet, olet pelastanut valtakunnan." "Eteenpäin, vie meidät voittoon", huusi Hildebad. "Guntaris ja Arahad tulevat tänne päin. He toivovat tapaavansa meidät päättöminä ja julkisessa riidassa keskenämme. Hyökätkäämme heidän kimppuunsa. He saakoot nähdä erehtyneensä. Ulos heidän kimppuunsa! Alas kapinoitsijat!"
Hänen jäljessään tuli kaksi orjapukuista miestä. Uteliaasti katseltiin vanhusta, joka huolimatta yksinkertaisesta, melkeinpä puutteellisesta puvustaan oli erittäin arvokkaan näköinen. Kun hän oli saapunut aivan Hildebrandin tuomarinistuimen ääreen, katsoi Arahad häntä suoraan silmiin, mutta peräytyi hämmästyneenä. "Kenenkä olet kutsunut sanojesi todistajaksi?" kysyi tuomari.
"Tuntemattoman muukalaisenko?" "Ei", huudahti Arahad ja vetäisi todistajan kaavun päähineen pois. "Hänen nimensä te kaikki tunnette ja kaikki te häntä kunnioitatte. Hän on Marcus Aurelius Cassiodorus." Hämmästyksen huutoja kuului joka puolelta käräjäkenttää. "Se oli nimeni maailmallisen elämäni aikana", sanoi todistaja, "nyt on nimeni veli Marcus."
"Arahad ottakoon neidon vaimokseen ja saakoon kruunun. Minä vannon hänelle ensimmäisenä uskollisuutta ja puolustan yhdessä hänen urhoollisen veljensä kanssa valtakuntaa." "Ei koskaan", huusi Hildebad. "Sinä jäät kuninkaaksemme. "Minä en koskaan taivuta päätäni tuon nulikan edessä. "Salli meidän huomenna hyökätä kapinoitsijan kimppuun.
He sanovat tietävänsä ruhtinattaren kuolemasta." "Vaadin, että heitä kuulustellaan", huusi Arahad innokkaasti, "ei syyttäjinä, vaan syyttäjän todistajina." Hildebrand viittasi, ja sajoni riensi tuomaan miehiä uteliaan joukon keskitse. Edellä kulki vuosien koukistama iäkäs mies jouhikaavussa, köysi vyötäisillä. Kaavun päähine esti kasvonpiirteitä näkymästä.
"Sinä tiedät, ainakin aavistat, että joka puolelta uhattu valtaistuimeni tarvitsee tukea. Hän ja hänen sotainen veljensä lupaavat auttaa meitä kaikin voimin. Kreivi Arahad rakastaa sinua ja sinä sinä hylkäät hänet. Miksi? Sano miksi?" "Siksi, etten häntä rakasta." "Lapsellista tyttöjen lörpötystä. Sinä olet kuninkaan tytär sinun on uhrauduttava sukusi, valtakuntasi vuoksi."
"Muuten vapise, kun vapauttaja tulee." Uhkaavan näköisenä hän meni Arahadia kohti, joka ei voinut lausua sanaakaan. Silloin herttua Guntaris saapui paikalle kiivain askelin ja säihkyvin silmin. "Nyt, Arahad", huusi hän, "tee asiasta vihdoinkin selvä. "Meidän on heti lähdettävä liikkeelle. Hän lähestyy sotajoukkoineen." "Kuka", kysyi Arahad nopeasti. "Hän sanoo tulevansa vapauttamaan.
"Sinähän tunnet kaikki nuo komeat miehet ja naiset. Kuka on tuo kuningattaren vasemmalla puolella oleva urho, jolla on kultainen suomuspanssari yllään? Hän, joka nyt juo kuninkaan maljan." "Tuscian herttua Guntaris, völsungi. Hänen veljensä, Astan kreivi Arahad missä hän lienee tällä hetkellä?" "Entä harmaapartainen vanhus kuninkaan vieressä, kuka hän on?"
Siellä oli ylpeitä aatelissukuja, baltit monine sukuhaaroineen, johtajinaan herttuat Thulun, Ibba ja Pitza, rikkauksistaan kuulut völsungit, joiden johtajina olivat veljekset, Tuscian herttua Guntaris ja Astan kreivi Arahad, sekä monet muut, jotka loistavien esi-isiensä vuoksi olivat melkein amalien vertaiset ja jotka mustasukkaisen huolellisesti vartioivat asemaansa valtaistuimen ääressä.