Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
»En tahdo sitä uskoa», sanoi Allan kiivaasti; »saastaisesta lähteestä ei koskaan voi tulla kirkasta pisaraa.» »Mutta juuri sen vuoksi», rukoili Annikka, »kun se asia on niin epätietoinen, ei sinun toki pitäisi hennoa puhua minulle tämmöisiä sanojia.»
»Sinä et ole arvellut, mitä minulta vaadit», vastasi Annikka. »Jos tämmöiselle matkalle lähtisin ainoastaan sinun suojeluksesi alaisena, niin en olisi niin kaino kuin neidon tulee olla. Minä tahdon pysyä täällä, Allan täällä jalon Montrosen suojeltavana.
Annikka säikähtyi, sillä hän oli kuullut Allanin lähteneen pois leiristä kaukaiselle toimelle; ja vaikka hän oli tottunut näkemään ottoveljeänsä synkkänä, näyttivät tämän silmät nyt tavallista synkemmiltä. Allan seisoi hänen edessään aivan ääneti; Annikka tunsi välttämättömäksi itse aloittaa puhetta. »Minä luulin», virkkoi hän vähän väkinäisesti, »että sinä olit jo lähtenyt.»
»En tahdo erota isästäni, jos todella olen hänet löytänyt!» sanoi Annikka. »En tahdo jättää häntä, kun hän on näin peloittavassa tilassa.» »Ja isänä minä aina tahdon sinua kohdella», sanoi Duncan Campbell hiljaa. »Sitten», virkkoi Menteith, »minä käsken viedä Mac Eaghin toiseen kamariin ja tahdon itse tutkia hänen kertomuksensa todistuksia.
»Minä tarkoitan, neiti Annikka Lyle, sitä», sanoi hän, »että minä, koska eräs kunniallinen ritari on minun tähteni saanut vaarallisen haavan tämänpäiväisessä tappelussa totta sentään on, että hän, jotenkin sotalakia vastaan, oli pistoolillaan ampunut kuoliaaksi minun hevoseni, joka oli Ruotsin ikimuistettavan kuninkaan kaima nyt mielelläni tahtoisin hankkia hänelle semmoista lievitystä, mitä te, kunnioitettava neiti, voitte antaa.
Siinä on muutamia koruja, jotka ovat olleet äitiparkani omia halpoja arvoltaan, sen arvannette, sillä vuorelaispäällikön puolisoilla on harvoin kallista korurasiaa.» »Mutta nämät korut», sanoi Annikka Lyle, lempeästi ja nöyrästi kieltäen, »kuuluvat suvun omaisuuteen en minä voi ottaa vastaan »
»Minä en sinun näyistäsi pidä lukua, Allan», virkkoi kreivi Menteith. »Olkoon elämäni määrä kuinka lyhyt tahansa, ei kenenkään vuorelaisprofeetan silmä ulotu sen loppua näkemään.» »Jumalan tähden», pyysi Annikka Lyle, »tunnettehan te hänen luonteensa ja kuinka vähän hän sietää .»
Näistä ynnä toisistakin todistavista seikoista, joita on tarpeeton mainita, tulivat sekä Menteith että Montrosekin, jonka jälkimäisen mieli ei ollut ennalta taipuva uskomaan, siihen varmaan vakuutukseen, että Annikka Lyleä, halpasäätyistä, ainoastaan kauneutensa ja avujensa puolesta etevää ottolasta, oli tästä lähtein kunnioitettava Ardenvohrin herran perillisenä.
Nyt tulee äitis!» Annikka, kuultuaan tuvan oven käyvän, lähti tarhan kautta vilkaisemaan kotiin päin, mennessään vehkeillen ja tuontuostakin olkansa ylitse taakseen katsoen. Matti huusi, kielteli menemästä, ja kun ei tyttö seisahtunut, jäi siihen kylänkeppi kädessä ikävöiden tähtäilemään tarha-aidan taakse, miten Annikka vielä viimeisen nurkan takana mennessään vehkeili, kunnes sinne katosi.
Kun ruvettiin menemään yli 20:n, alkoi Liisa nähtävästi hätäillä, hapuillen ja epävarmana käänsi hän katseensa tuonne kivelle, missä parin muun naisen kera istui Märkäsen Annikka. Mutta sittenpä hän kohta reipastuikin. »Olkoon viisikolmatta!» »Kolmas kerta.» Nimismies löi puupalikalla kytkyen kantaan. »Ei», väitti Siikalahden Mikko, »vallesmanni löi kesken. Minä olisin vielä lisännyt.