Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Asessori puolestansa tunsi kuin kuorma olisi nostettu pois hänen rinnoiltansa; mutta hänellä oli nyt kaksi muuta murhetta, nimittäin että rouva Millerille jälleen lähettää ne rakkaat sukulaiset, jotka hän oli herättänyt vastarintaan, ja että soveliaalla tavalla, itse siinä näkymättä, purkaisi kihlauksen Annetten kanssa.
Rouva Miller oli tosiaankin pulassa, mutta rohkaisi itsensä ja sanoi: "Me annamme Annetten itse päättää." Annette siis kutsuttiin, mutta kun Dora oli hänen luonansa, täytyi hänen seurata rouvaa. Asessori ei suosinut todistajaa; hän aikoi viivyttää, mutta rouva ei huomannut sitä varovaisuutta. "Sinun sulhaisesi, Annette, tahtoo että menette naimiseen kuukauden kululla."
Ja nyt hän näki miten hän kiinnitti Annetten siihen ihmiseen ja repi siteen, jonka rakkaus oli pyhittänyt. Hänen ankaran käsityksensä mukaan ei kihlausta voitu rikkoa, tekemättä todellista rikosta. Lupaus oli annettu Jumalan edessä, samoin kuin hän antoi miehelleen hänen viimeisillä hetkillänsä.
Silloin ilmestyy erimielisyys ... ja niin oli nyt tapahtunut rouvan ja Annetten kesken asessori Svaningin suhteen. Annetten luottamus äitiinsä ja rakkaus Hjalmariin harmitti hyvää kamreerin rouvaa, sillä Annette rakasti niin muodoin jotain toista, kuin häntä itseänsä, ja hän olisi tunnossaan nuhdellut tyttöä kiittämättömyydestä, jos ei kohtaus äitin kanssa olisi häntä miellyttänyt.
Sillä ainoastaan on otaksuttu hopea paremmaksi puuta totuus on vastakohdassa, puu on välttämättömämpi, hyödyllisempi kuin hopea; sillä jos metsämme olisivat hopeapuita, paleltuisivat ihmiset kuoliaaksi eivätkä milloinkaan olisi joutuneet siihen sivistystilaan, missä nyt ovat. Annetten mieli tuli enemmän liikutettua, ja äkkiä heittäytyi hän äitinsä kaulaan ja itki katkerasti.
Päivän koittaissa kiiruhti Dora pieneen kyökkiinsä, joka väliverhollansa soveltui miksi sitä käytettiin, nimittäin sellaisten vierasten vastaanottohuoneeksi, jotka eivät olleet kylliksi tuttuja pääsemään työhuoneesen tahi tarpeeksi oikeutta menemään vierashuoneesen, se tahtoo sanoa siihen huoneesen, jonka ikkuna sijaitsi vastapäätä Annetten asumusta ja jossa kissalla ja kanarinlinnulla oli paikkansa, sentähden että molemmat suosivat auringonpaistetta, mitä ei ollut pihanpuolella.
"Ei, hyvä rakas Kustaa," kuiskasi tyttö, "älä sitä vielä nyt te'e ... he voivat hyljätä meidän rukouksemme, ja miten sitten kävisi?" Vaikk'ei Hjalmar hyväksynyt tätä salaperäistä naimisliittoa, suostui hän kuitenkin siihen, sillä hän näki miten äärettömästi Annette rakasti; Annetten jokainen ajatus, jokainen sana, jokainen liikunto oli hänelle pyhä.
"Ei, äiti, ei, tietysti ei, äiti kulta," oli Annetten vastaus noukkien samalla neuvotonna avattua laatikkoa, "tietysti ei; mutta äiti mahtaa ymmärtää ettei kamreeri suostu..." "No no, lapseni! en minä tahdo estää sinun onneasi, halveksikoot kernaasti minua, kun sinä vaan olet onnellinen ja iloinen; mutta sinä et voi, ethän sinä taida halveksia äitiäsi?" Annette tunsi itsensä liikutetuksi.
Herra Jumala, lasken sohvalle, lasken levolle." "Minä voin todellakin huonosti... Hyvästi Dora! Tule taas huomenna ilmoituksinesi." Kun Dora tuli seuraavana päivänä olivat rullakartiinit alhaalla Annetten kamarissa ja pöytää kaunisti lääkepullonen. Hyvä rouva istui sängyn vieressä ja viittasi Doraa hiljaa kävelemään. Sillä sairas makasi.
"Hjalmar on vapaa, hän on sinun, kun vaan elät," pitkitti Dora kuiskaten. Annetten kasvonjuonteet tulivat tyveneiksi, se ponnistus, joka sairaan muodossa aina osoittautuu, ulkonainen näkö sisällisestä taistelusta, katosi vähittäin, ja pian nukahti hän hiljaa ja tyynesti, ja hymyili välistä, ikäänkuin iloiset unet olisivat leikkineet hänen mielikuvituksissaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät