Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. lokakuuta 2025
Mutta siitä ärtyi Anna-Liisa.
Muisto Anna-Liisa vainajasta pehmitti muorin sydämmen ja kukatiesi vielä tuo Mikon viimeinenkin viittaus tehokkaasti siihen vaikutti. »Hm kummallista», sanoi muori ikäänkuin itseksensä ja lausui sitte Mikolle: »Menköön vain Kustu kartanoon onneansa koettamaan; mutta kerran minun vielä täytyy tyttöäni puhutella, ennenkuin kihlat pois lähetän.
Kun murheellinen, tuskastunut Anna-Liisa tuvassa hääräili ja varasi pyttyjä iltamaitoja varten, tupakoi Issakainen rauhallisena, laiskan näköisenä, piti morsianta salavihkaa silmällä ja puheli: »Kyllä se taisi iäkseen mennä... Tää isäntä.» Ei Anna-Liisa vastannut. Issakainen pihautti savun oikeasta suupielestään, sillä vasemmassa lerppui piippu.
Näin luulottelin itseäni näin saatoin itseni harhailemaan, etten enää tuntenut oman sydämmeni tunteita. Minä kuljin nyt Riikan seurassa tansseissa olimme yhdessä ja nuukareina joka häissä, ja minä luulin olevani onnellinen; mutta voi mitenkä olisin saattanut olla onnellinen Riikan parissa, kun minulla kerran oli ollut semmoinen morsian kuin Anna-Liisa!
Mielikuvitukseni kiihtyi aina, mutta minä soitin soitin niin, ett'en ymmärtänyt lakatakkaan, ennenkuin Anna-Liisa, lempeästi katsoen minuun, tuli luokseni lausuen: 'Mikko, etkö jo väsy soittamasta? siihen vastasin: 'Jospa väsynkin, niin mikäpä sitten? Hän katsoi kummastuen minuun eikä puhunut sen enempää, vaan meni taas lavitsalle istumaan mutta nyt minä lakkasin soittamasta ja pyyhkien hien otsastani menin haarikasta olutta juomaan, sitte läksin pois.
Minä en suurempaa rangaistusta tarvinnut, saadakseni selvän siitä, että harhatietä kuljin. Riikan seura ei minua enää miellyttänyt, sillä häntä en millään muotoa voinut rakastaa, eikä hän erittäin pahaksensa pannut, vaikka häntä väistin. Anna-Liisa oli nyt yöt päivät mielessäni. Minä oleskelin hänen kotinsa metsissä, mutta hänen luoksensa en uskaltanut mennä.
Usein se juttelikin vielä niin tavallisen, vaatimattoman viisaan tavalla, että ei olisi mitenkään voinut luulla että mies onkin itse asiassa oikea viisauden ylimys ja kuningas, liika viisas. Ja niin olivat asiat jatkuneet. Koki Anna-Liisa toki kotona parannella Sakarinsa päätä.
»Ja mitäpäs siitä hyötyisi, jos palaisikin... Kun kerran tauti on parantumaton», jatkoi hän kavalaa valmistustansa, hyvin huolettomaksi tekeytyen. Huolissaan puuhaili Anna-Liisa. Issakainen pihautti nyt savut oikeasta sieraimestansa. »Viisaustauti, jos kehen syöpyy puoleen tai toiseen, niin et sitä kirveelläkään pois veistä!» Ja tyytyväisenä lojahti hän sänkyyn mahallensa.
ANNI. Tämän nimi on Anna-Maija, tämän Anna-Kaija, tämän Anna-Liisa ja minun nimeni Anna aina onni. HUOTARI. Mutta mehän olemmekin vanhoja tuttuja! Et taida muistaa? ANNI. Tottahan toki! Yritit minua kosimaan, mutta keskeytyi. HUOTARI. Hyväpä kun muistutit, että voin nyt jatkaa. ANNI. Ensin sinun on kosittava sisaruksista vanhinta.
Näin luulottelin itseäni näin saatoin itseni harhailemaan, etten enään tuntenut oman sydämmeni tunteita. Minä kuljin nyt Riikan seurassa tansseissa olimme yhdessä sekä nuukareina joka häissä, ja minä luulin olevani onnellinen; mutta voi mitenkä olisin saattanut olla onnellinen Riikan parissa, kun minulla kerran oli ollut semmoinen morsian, kuin Anna-Liisa!
Päivän Sana
Muut Etsivät