Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. syyskuuta 2025
Hän juoksi sisään asetta tuomaan ja pisti sen, leikkipuheita lausuen, Andreaksen hännystakin taskuun ja saattoi häntä ulos portista. Oli tuskallisen kuuma iltapäivä, aurinko paistoi ja taivaan rannalle nousi raskaita punertavia pilviä. Ruohot melkein kuihtuivat auringon helteessä, joen pinta oli rasvatyyni.
Hän uudisti sentähden joka päivä käymisiään ja rukouksiaan pyhän Dominikon, pyhän Andreaksen ja pyhän Jaakopin eduksi, kunnes Lope-rukka kokonaan hurjistui ja huomasi, että ellei hän poistunut johonkin paikkaan, missä hurskas munkki ei päässyt häntä ahdistamaan, hänen olisi sovintouhria annettava kaikille annakan pyhimyksille.
Tässä hietakuopassa makasi Andreas. Muutamia miehiä, jotka olivat kantaneet hänet sinne ja joista ainakin pari oli vähän humalassa, seisoi siinä vieressä talonväen kanssa. Eräs mies piti sytytetyn rasvapäreen ilmassa, jotta se valaisi onnetointa. Niin, onnetointa! Veri melkein hyytyi Ellenin suonissa, kun näki Andreaksen ja näki hänen semmoisena, kuin hän oli jättänyt hänet levottomassa unessaan.
Vaan sinä kyllä tarvitsisit lasillisen kaiken säikähdyksen perästä. Arvattavasti et ole saanut unta, näytät kalpealle ja väsyneelle... Sinä et tahdo?... No, sitten minä juon vielä tämänkin lasin sinun onneksesi: Sinun ja Henrikin malja! Oliko hän täällä eilen illalla kun he tulivat Andreaksen kanssa? Ellen pudotti kirjan ja käytti ahkerasti imupaperia.
Vaan sitten päätettiin että he kuitenkin olivat melkein rikkoneet kihlansa, ja että se kyllä tuli siitä, että Henrik oli ollut luulevainen sen osan-oton johdosta, jota Ellen oli osoittanut Andreaksen suhteen. Kävipä vielä muitakin huhuja.
Silloin tapahtui välistä että opettaja kävi kärsimättömäksi, vaan Andreaksen rehelliset uskolliset silmät saattoivat pian Ellenin mieleen sen ajan, jok'ei ollut niin kaukana, milloin Andreas laitumella lehmien keskellä oli ollut hänen opettajansa, oli saattanut hänen tekemään ainoan päätöksen, mikä oli ollut hänelle vaikea tehdä elämässänsä. Tuli näille kahdelle valmistus-aika pyh. Ehtoolliselle.
Vieläkin luuli Ellen että oli ajettu Andreaksen yli. Toinen käsi putosi raskaasti Andreaksen silmien edestä ja nämä silmät eivät enää tuijoittaneet Elleniin ihastuksesta loistaen, kuinka hyvin Ellen muistikaan sitä silmäystä, vaan kammolla semmoisella, että Ellen vetäytyi pois ja jok'ainoa hermo hänessä vapisi. Tuokaa hänelle vettä! huusi hän.
Tiedän että aina ajattelet parastani. Jumala siunatkoon teitä, neiti Ellen. Hyvästi! Ellen katseli vielä hetken aikaa Andreaksen jälkeen kun tämä kulki kanervapolkua myöten; vähitellen hävisi hän tuohon harmaasen vaihtelevaan valoon. Kerran seisahtui Andreas ja rupesi tarkastelemaan jotakin; lieneekö tarkastanut viulua vai kättänsä?
Andreas väänteli itseänsä kuin piinattu mato, piti kädet silmiensä edessä ja ähkyi, suu vaahtoisena. Ellen kokosi kaikki voimansa ja astui hänen luoksensa. Andreas, rakas Andreas, mitä tämä on! Sen enempää hän ei voinut, ei taitanut sanoa. Hän tarkasteli Andreaksen tahraantuneita vaatteita, päästäksensä selville siitä, miten hän oli joutunut tähän kauheaan tilaan.
Ellen etsi sanoja, tuijoitti Henrikiin, hänen ohitse, ja oli taas näkevinänsä Andreaksen vääntelevän itseänsä. Täällä on tapahtunut kauheata. Andreas on hullu, hullun koiran purema. En voi sitä kuvailla... Mene länsipuolista rakennusta myöten. Sinä tiedät missä hänen ikkunansa on, likellä tallia. Arvattavasti ovi ei ole ha'assa, harvoin se tapahtuu. Hän makaa siellä.
Päivän Sana
Muut Etsivät