Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Hän nousi seisoalleen, teki taas ison liikkeen, hymyili ja kumarsi juhlallisesti ja totisesti sekä Antille että Niemiselle: Minulla on kunnia esittää tässä toinen toiselleen kaksi minun parasta ystävääni: herra Anders Ljungberg, ylioppilas, ja civis academicus Abraham Nieminen ... herrat on hyvät! No, prykää nyt Nieminen!
Marit kallisti päätänsä, hän puri hampaansa yhteen, mutta hän ei hiiskunut sanaakaan. Sisällä tuvassa olivat jo ruoalla. He olivat iloiset ja juttelivat kaikesta mitä kirkossa oli nähty. Marit kävi ympäri ruokaa tarjoomassa. "Se oli pulskea mies, tuo toinen sulhasmies", sanoi ylioppilas, "hän, jonka nimi oli Anders, luulen minä, mutta mistä hän tuon vanhan noidan oli saanut!
"Sinun pitää mennä nyt, Marit, taikka" "Niin, lyö minua jos uskallat", huusi Marit katsoen suoraan Anders'in silmiin, "minä panen vetoa siitä, ett'et uskalla Näetkös, sinä olet pelkuri nyt, Anders Bjaaland, ehkä hieman häpeetkin. Se hiukkanen miessydäntä, mitä sinulla on ollut, on kaiketi piiloittunut akan hameen taakse nyt". Anders oli vaiti, mutta Kari tuli ja otti hänen takinhihastaan kiinni.
Hän käveli vaan omissa ajatuksissaan, siinä huoneessa, jossa Anders oli viimein maannut, eikä huolinut ruoasta eikä talon hoidosta. Kaikki kävi niinkuin kävi. Jos talo olisi kaatunut hänen päällensä, ei hän olisi liikuttanut sormeakaan sitä estääksensä. Seudussa kävi kummallisia huhuja Marit'ista.
Jo sangen aikaiseen oli hän mennyt kihloihin; ei ollut silloin vielä täysin kehittynytkään. Siitä kerrottiin, että eräänä päivänä kesällä vuonna 1785 silloinen everstiluutnantti Anders Johan Ramsay oli tullut Björkbodaan tehtaanisännän, sittemmin vuorineuvos Jon Adam Petersénin luo.
Kaksi vuotta oli kulunut eikä Marit ollut saanut ainoatakaan kirjettä Anders'ilta. Viisi kertaa oli tunturin toiselta puolelta tullut matkustavaisia ja heidän kanssansa Anders oli lähettänyt terveisiä, mutta siitäkin oli jo puoli vuotta kulunut.
Aurinko oli noussut tunturin yli ja heitti säteitänsä sänkyyn, jossa Anders makasi. Talonpoikaistaloissa alkoi vilkas elämä, miehet menivät työhön, koira pudisti kahleitansa, työvaunut rätisivät tiellä; mutta Marit ei kuullut mitään. Hän istui liikkumatta Anders'in sängyn vieressä. Pihalla seisoivat rengit ja piiat juttelemassa, he eivät ymmärtäneet mikä emäntää vaivasi tänä päivänä.
Pian hän tulisi, tasku rahoja täynnä, ovea kolkuttamaan ja silloin saisivat sekä Lars että Gudbjörg piika nähdä kuinka hän silloin nauraisi hänelle, totta tosiaan hän nauraisi! Kaksi vuotta oli kulunut, vaan vielä ei Anders'ia kuulunut. Marit odotti mutta hän ei ollut levotoin, tiesihän hän varmaan että Anders tulisi. Tuomarin kartanossa oli ollut kiirettä viime aikoina.
Hän vaipui alas sängyn viereen, heittäysi peitteelle ja lausui nyyhkyttäen: "Sinä olet kostettu, Anders Bjaaland, nyt minä kadotin viimeisen poikani!" NELJ
Hän kuuli että Anders vielä eli; sillä hän kuuli hänen valituksiansa vähä väliä. Hän veti silloin ohjaksista, jouduttaakseen kulkua, jotta eivät tulisi liian myöhään perille, ja nosti peitettä katsellakseen sairaan kasvoja. Tultuansa Skjölteen kolkutti hän ikkunaa. Eräät kasvot painuivat ruutua vasten ja katsoivat ulos. "Onko siellä kukaan?" kuului kysymys.
Päivän Sana
Muut Etsivät