Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Siitä päivästä alkaen ei Engebretsen milloinkaan huolinut muusta väkevästä, kuin mausneilikoista ja vaimostaan. Vuoden kuluttua hääpäivästä sai matami Engebretsen pienen tyttären, ja aina sen mukaan kuin Amalia tai Malla, kuten häntä jokapäiväisesti nimitettiin kasvoi, oppi hän rakastamaan isäänsä ja pelkäämään äitiänsä.
Minä tahtoisin ilossani suudella, syleillä teitä kaikkia! Ja teitä kaikkia nyt syleilen syleissäni tätä ihanaa serkkuani! Amalia. No Kaarle! Kaarle mieletön! Päästä minut! Oletko riivattu! Mitä ajattelevatkaan nuo ihmiset tuolla vallilla! Kaarle Olavi.
"Joutukaa, te siellä naisten veneessä!" huusi Suhanoff. "Jos eivät nuot riivatun rengit tahdo soutaa, niin kutittakaa heitä pajuneteillänne. Viekää naiset Tampereelle. Siellä ovat he annettavat komendantille, majuri Nefnef'ille. Mutta pian, pian!" Kuultuansa tämän käskyn, jonka naisetkin ymmärsivät, päästi Amalia heikon valitushuudon.
Ole surutta Amalia! Kallis maamme kutsuu meitä! Amalia. Miksi kutsuu se juuri teitä, minun nuoruuteni ystäviä! kutsukoon toisia! Löytyyhän niitä vanhempiakin, jotka paremmin saattavat kuolla kuin te! Hyvä Kaarle!
Jumal' armahtakoon kuinkas minua säikähytät! Mitä sinä nyt tahdotkaan kostaa? En ole sinulle mitään pahaa tehnyt... Hyvä Anna! Emmekö aina ole olleet ystävät? Anna. Hyvä Anna! Ha! ha! ha! Hyvä Anna! Minä en ole mikään hyvä Anna! Sano minusta paha Anna! ilkeä Anna! petollinen Anna!... sano vielä kavaltaja Annakin! Sekään ei ole liiaksi sanottu! Amalia. Minä en ymmärrä sinua.
Mutta iltasella, kun ruustinna taas tuli hyvää yötä sanomaan, puheli pastori hänelle nyt sangen vakavasti, toisin kuin koskaan ennen. Näin hän puheli: »Meidän, rakas Amalia, ei sovi ylenkatsoa niitä yleisarvoja ja arvokertoja, jotka Herra on meille armossa antanut, vaan täytyy meidän täällä katoavaisuuden maailmassa vaeltaessamme ja...»
"Juuri tämä koski", virkkoi Paavo, "on ainoa keino pelastukseksemme. Minä olen lukemattomat kerrat kulkenut siitä alas ja tunnen jokaisen kiven pyörteiden välissä. Jos tahdot luottaa minuun, mamseli Amalia, niin kannan sinut ylitse". Amalia vastasi ainoastaan nyykähdyksellä. "Niin anna minun siis tehdä", pitkitti Paavo, "mitä on tarpeellista. Minun täytyy sitoa sinut kiinni hartioilleni".
Mutta niin pian kuin puut semmoisessa suossa kasvavat niin suuriksi, että juuret ulottuivat vedenpinnan alla olevaan jäähän, kuivuvat ne pois. "Meidän täytyy tästä ylitse!" sanoi Paavo. "Takanamme on kuolemaa ja hävitystä; mitä edessämme tapaamme ei kuitenkaan voi olla vaikeampaa, vaikka Heikinkin talo olisi ryöstetty ja poltettu. Mutta sinä tarvitset lepoa, mamseli Amalia.
AKSEL. Ooh mikä julma ihminen! AMALIA. No, sanokaapas muuta! Kun julkeaa jättää vaimon ja lapset semmoiseen kurjuuteen! Mutta sellaisia ne miehet ovat Jumala paratkoon ei ne muusta huoli kuin omista huveistaan ja BERTHA. Saanko tarjota sinulle kupin kahvia, Amalia? AMALIA. Paljon kiitoksia!
AKSEL. Toden totta! Eihän semmoista ole ennen kuultukaan! Ne muuten näyttävät olevan siivoja ihmisiä, joiden tulisi tietää, mikä heille sopii, mikä ei. AMALIA. Kyllä kaiketi! Mitä köyhempiä, sitä röyhkeämpiä! Eivätkö ne hölmöt saattaisi ottaa esimerkkiä viisaista ja ymmärtäväisistä ihmisistä?
Päivän Sana
Muut Etsivät