United States or Antigua and Barbuda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kun minä tapasin hänet tuossa kovan onnen huoneessa, minulla ei vielä ollut selvää tietoa rakkaudestani; se ei vielä silloinkaan ollut herännyt minussa, kun minä vaiti ollen istuin hänen veljensä kanssa vaipuneena tuskallisiin mietteisin ... se leimahti päättämättömällä voimalla vasta muutamia hetkiä jälestäpäin ilmi, kuu minä onnettomuuden mahdollisuuden säikähdyttämänä aloin etsiä ja kutsua häntä ... mutta silloin oli jo liian myöhäistä.
Niistä viidestäkymmenestä matkustavasta, jotka mukana seurasivat, en ketään tuntenut, sillä kaikki olivat outoja, samoin kuin maailma, jota kohti lähdin kulkemaan. Noiden huomioitteni jälkeen vaivuin mietteisiin, ja katseeni vaelsi yli levottoman ulapan tulevaisuuteen. Nyt vasta, kun olin vapaa, aloin tarkemmin miettiä tilaani.
Minä aloin huitoa nyrkilläni, mutta kovempia nyrkkejä oli edessä ja niihin minä löin käteni kalvosimesta hervoksiin. Kun en muuta sitten tainnut, niin rupesin haukkumaan heitä kaikkia yhteisesti ja joka miestä erittäin. Toisissa taloissa puhutaan paljon toisten talojen väestä, ja semmoinen kylän kulkija kuin minä se kyllä kuulee ja tietää jokaisen heikkoudet ja huonot puolet.
Eräänä syysiltana, palattuani kaupunkiin käräjiltä, istahdin äidin huoneeseen ja aloin selailla hänen pöydällään olevia kirjoja. Tolstoin teokset olivat siinä, kuten sopii arvata, valtavana enemmistönä. Näistä huomasin yhden, jota en ennen ollut nähnytkään. Se oli vaan pieni vihkonen, ruotsalainen käännös Leo Tolstoin kirjasesta »Kristuksen opin henki».
Minä aloin rukoilla häneltä apua... Jumala varjelkoon häntä! Hän vastasi: "Mitä minä voin, sen teen." Ja millainen ääni hänellä sitten on. Kuin hän puhuttelee, on se kuin laulua. Sitten aloin minä kertoa hänelle ihmisten puutetta Pognembinissä ja hän sanoi: "Eihän, eihän vaan Pognembinissä" ja niin aloin minä itkeä ja hän myöskin.
»Mitäs niitä nyt onkaan: Kitee, Ruokolahti, Kurkijoki, Hiitola», aloin minä muistella. »Aivan oikein, sillä minä olen ollut koulunopettajana Käkisalmessa ja tunnen senvuoksi ne seudut. Mutta kuinka sinä tänne olet joutunut ja miten kauan sitten?» »Minä tulin Hiitolan kirkkoherran Gutzeuksen mukana ja olen nyt kuusi vuotta palvellut täällä.
Kevään tultua minä aloin viipyä pitkät keväiset päivät työssäni ja toisinaan muutamissa työpaikoissa useampia vuorokausiakin enkä päässyt käymään muorin luona. Tuli muori tautiin, ettei jaksanut lämmittää huonettaan eikä syödä, jos olisi ollut mitä syödäkin. Kerran käydessäni tahtoi hän muutamia vaatekappaleita, joita hänellä oli, vaihtamaan jauhoihin, että hän saisi hyvää leipää.
Beatriceen käännyin, joka merkit mulle nopeat viittoi, että läikyttäisin sisäisen lähteheni vettä ulos. »Se armo», aloin, »joka korkealle Ens-Päällikölle suo mun tunnustauta, myös auttakoon nyt muotoon aatokseni.» Ja jatkoin: »Kuin on totisesti meille, oi taatto, kirjoittanut veljes rakas, mi oikeaan sun kanssas johti Rooman,
Valtamaantieltä jouduin metsäpolulle, metsäpolulta radalle. Istahdin sinne lepäämään ja nukuin. Heräsin outoon kuminaan. Koetin kiireimmän kautta kömpiä syrjään, mutta se oli myöhäistä. Sain sääreni jättää sakkona luvattomasta radalla kulkemisesta. Minut vietiin sairaalaan. Kun aloin toipua, kirjoitin Elinalle. Hän tuli heti.
Ja niin aloin rukoilla. Sain käsiini pienen kirjasen, joka käsitteli itsesaastutusta. Ja tässä kirjasessa sana, ettei itsesaastutuksen paheesta voi löytyä muuta pelastusta kuin harras rukous. Aloin hakea tämmöistä pelastusta rukouksen avulla. Mutta ei rukouskaan minua auttanut eikä pelastanut.