Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Tuntui katkeralle ja toivottomalle. »Auta Sinä Jumala häntä, jos voimansa ovat heikot, ja heikothan meidän ihmisten voimat ovat. Hän on kuin hukkuva, joka ilman apua vaipuu...» Synkällä, alakuloisella mielellä istahti hän kopperon kynnykselle. Tuntui kuin olisi hän puhunut mahdottomuuksia. Eihän ollut mikään apu mahdollinen, sortuminen, sortuminen aina vain syvemmälle, sehän oli menona.
Luutnantti vapisi, kun hän joi. «Minä en tiedä, mikä minun on; minussa sanoo joku, ettei minun pitäisi juoman«, puhui hän kreiville. Kreivi nauroi. «Juo sitä enemmän, että tuo joku sinussa saisi vähän hänkin!« «Kenties sinulla on oikein«, lausui alakuloisella äänellä Leist. «Viini on ennen maistunut. Kummaa ettei se nyt maistu«. Ilta kului, ja sen kuluessa yhä iloisemmiksi muuttuivat vieraat.
Entisestä keskustelusta kahdeksan päivää kuluttua tapaamme taas samat ystävät samassa kamarissa kahden kesken. Mutta nyt onkin aamu, sentähden totin siassa ovat suuret juomalasit olutta täynnä. "Perhana se, ettet omassa seurakunnassa ensinkään huutoja saa; mutta aikomuksemme kumminkin menestyy," lausui Kela. "Luuletko todellisesti niin?" kysäsi Jussi Koponen alakuloisella mielellä.
«En kuuna päivänä», lausui Henrik «ole kuullut niin surkeita, onnentoivotuksia. Hovimarsalkanrouva ja setä varmaankin ovat alakuloisella tuulella tänään. Mutta nyt ukko istahtaa hänen viereensä ja silloin on meillä toivo pian nähdä heidän panevan vireille pienen, kunnon riidan.» Mutta ei! Ei riitaa syntynytkään sinä iltana assessorin ja Gunilla rouvan välillä.
Kamalaksi kuvailivat Mattilaiset Jussille edessä olevia aikoja, eihän löytynyt sitä ihmistä, joka häntä viitsisi ottaa ruokkiaksensa, hukka hänen peri ilman armotta. Ja alakuloisella mielellä ajatteli Jussi noita kurjia aikoja, mutta ei häntä sentään haluttanut Mattilassa olla, jos olisi pidettykin, siellä oli hän jo saanut kyllänsä.
»Ehkä minusta onkin puhumista», sanoi hän sitte alakuloisella äänellä. »Mutta sano sinä, Elämänlanka, minulle, etkö sinä voikkaan rakastaa minua täydellisesti ja kokonaisesti, tietäessäsi että olen joskus muitakin rakastanut?» »Ei, ei en minä sitä tarkottanut», sanoi tyttö hyväillen hiljaa hänen polviaan. »En minä itseäni ajatellut...» »Vaan...?» He katselivat tuokion toisiaan äänettöminä.
Hän loi katseensa Vinitiukseen, joka niinikään tuijotti häneen, silmät selällään. "Mikä sinun on? Oletko kuumeessa?" kysyi Petronius. Vinitius vastasi hänelle omituisella alakuloisella ja hitaalla äänellä, joka oli kuin sairaan lapsen: "Mutta minä uskon, että Kristus voi hänet minulle palauttaa." Ulkona asettuivat jo viimeisetkin rajuilman puuskat.
Kun hän avasi oven, tuli katkera savu vastaan, ja niin pimeää siellä oli, ett'ei hän nähnyt ketään, kuuli vaan Katrin puhaltelevan ja itseksensä riitelevän lieden luona sekä viskovan puita sinne tänne. "Katri!" sanoi Juhana alakuloisella äänellä. "No, joko vihdoinkin toit kuivia pilkkeitä?" "Katri, vie minut penkille, että pääsen istumaan, minä en jaksa astua askeltakaan."
Päällikkö katseli taas nuorukaista ja tarkasteli häntä pää-laesta aina varpaasen innokkailla silmillänsä. "Oletko jo ollut sotapalveluksessa?" kysyi hän sitten äkkiä. "En vielä," vastasi Rietrikki alakuloisella katsannolla. "Voi toki, tahtoisin mielelläni sotia suuren kuninkaamme edestä, mutta vanhempani eivät suvaitse.
Hänen äkillinen lähtönsä herätti oudoksumista ja osaksi suruakin, sillä nuo hyväntahtoiset ihmiset olivat toivoneet saada pitää hänet koko kesän mieluisena ja kunnioitettuna vieraanaan. Mutta ne taipuivat alakuloisella alistumisella tämän tahtoon, joka näytti olevan järkkymätön.
Päivän Sana
Muut Etsivät